Uusi Sale Vihanti avataan 20.4.2023 klo 10


19.04.2023

Osuuskauppa Arina avaa uuden Salen Vihantiin tulevana torstaina. Arinan pohjoissuomalaiset omistajat ovat mahdollistaneet uuden, noin 4,5 M€ arvoisen myymäläinvestoinnin, laajat valikoimat ja modernin, energiatehokkaan myymälän.

Lisää valikoimaa herkuttelijoille

Täysin uudessa rakennuksessa sijaitsevan Vihannin Salen avausta on odotettu innolla sekä henkilökunnan että asiakkaiden parissa. Vanha S-market sulki ovensa viimeisen kerran sunnuntaina 16.4. ja heti maanantaina tuttu henkilökunta siirtyi valmistelemaan myymälää torstain avausta varten. Myymäläpinta-alaa Salessa on yli 700 neliötä ja tuotevalikoimaa on pystytty kasvattamaan tuhannella tuotteella.

– Haluamme tarjota asiakkaillemme laajat aukioloajat ja monipuolisen valikoiman. Olemme kuunnelleet ja seuranneet tarkalla korvalla paikallisten asiakasomistajien tuotetoiveita ja uudessa myymälässämme voimme vastata näihin toiveisiin entistä paremmin. Luulenpa, että uuden myymälän valikoimat tulevat positiivisesti yllättämään vihantilaiset asiakkaamme. Kahvikoneen lisäksi saamme myymälään myös mehukoneen, jolla pääsee pullottamaan oman, varmasti tuoreen appelsiinimehun kierrätettävään pantilliseen muovipulloon, kertoo Sale Vihannin myymäläpäällikkö Anssi Seppänen.

– Kaikki vihantilaisille tutut arinalaiset palvelevat myös uudessa myymälässä ja odotamme innolla, että pääsemme tarjoamaan asiakkaillemme parasta palvelua uusissa tiloissa. Olemme varmoja, että asiakasomistajamme ihastuvat uuteen myymälään ja sen valikoimaan, Seppänen iloitsee.

– Kun uuden Salen ovet avataan torstaina klo 10, on asiakkaille luvassa muun muassa kahvitarjoilu, arvontaa, ilmapalloja ja tarjouksia läpi viikonlopun. Perjantaille kutsumme asiakkaat makkaralle ja myös S-biili on paikalla klo 11–17 auttamassa kaikissa omistajuuteen liittyvissä asioissa. Kannattaa siis tulla paikanpäälle, Seppänen vinkkaa.

Vanha myymälä puretaan ja sen paikalle tulee parkkipaikkoja. Myöhemmin myymälän tontille saadaan myös ABC-latausasema palvelemaan sähköautoilla liikkuvia.

Uusi myymälä toimii ympäristöystävällisesti ja energiatehokkaasti

Palveluverkoston nykyaikaistaminen, energiatehokkuuden kehittäminen ja uusiutuvan energian lisääminen tukevat Osuuskauppa Arinan tavoitetta olla hiilinegatiivinen vuoteen 2025 mennessä. Jo nyt lähes 100 % Arinan toimipaikkojen käyttämästä sähköenergiasta tuotetaan uusiutuvilla energianlähteillä, kuten tuuli- ja aurinkovoimalla.

Kaikki uuden Salen kylmäkalusteet ovat ovellisia ja valaistuksessa on käytetty sähköä säästäviä LED-valaisimia. Myymälä lämpenee maalämmöllä ja kylmälaitteissa on käytössä hiilidioksidipohjainen kylmäjärjestelmä, joka on täysin päästötön.

Lisätietoja:

Anssi Seppänen, myymäläpäällikkö, Sale Vihanti, 044 788 4971, anssi.seppanen@sok.fi

Tarmo Kokkola, ryhmäpäällikkö, Osuuskauppa Arina, 044 788 5693, tarmo.kokkola@sok.fi