Tunturin palvelut parhaimmillaan sesonkiaikana


14.03.2016

Osuuskaupan omistajan palvelut on viritetty kevätsesongin aikana huppuunsa Levin hiihtokeskuksessa. Break Sokos Hotel Levi on lähes täynnä ja S-market Levin valikoimat laajimmillaan.

Aivan hiihtokeskuksen sydämessä sijaitsevassa hotellissa on 202 huonetta, joiden käyttöaste ylittää 90 prosenttia maaliskuussa. 77 huoneessa on oma sauna, joten hiihtäjät ja laskettelijat pääsevät rentouttamaan jäseniään lauteilla.

Hotellinjohtaja Sanna Sandgren iloitsee Lapin ainoan Break-hotellin saamasta Green Key-tunnustuksesta.

Suomen ympäristökasvatusseuran myöntämän sertifikaatin mukaisesti hotellissa otetaan ympäristöasiat huomioon viimeistä piirtoa myöten.

– Seuraamme veden kulutusta tarkasti, lajittelemme jätteet, kierrätämme ja kannustamme vieraita liikkumaan luonnossa mahdollisimman ympäristöystävällisesti, Sandgren valaisee Green Key-sertifikaatin periaatteiden noudattamista.

Hotelli avattiin Kittilän Sirkan kylään vuonna 2008. Break-hotellit ovat rentoja ja pirteitä lomakohteita, joissa palvellaan asiakkaita mahdollisimman aidolla, rennolla ja iloisella otteella.

Sesonki kuumimmillaan

Levin hotellissa työskentelee ympärivuotisesti parikymmentä työntekijää. Syyskuun alusta vappuun ulottuvan sesongin aikana työntekijöiden määrä nousee noin viiteenkymmeneen.

Lappilaisin maustein sisutettujen huoneiden lisäksi hotellissa on Coffee House-kahvila ja ravintola Kiisa, jonka keittiömestarina häärii Heidi Viitanen.

– Coffee House on meillä hieman erilainen kuin muualla. Se toimii myös aulabaarina, mikä tekee yhdistelmästä ainutlaatuisen Suomessa. Konsepti on toiminut hyvin, Sandgren arvioi.

Ravintola Kiisan listalta löytyy lappilaisia ruokia ja lähialueen raaka-aineita.

– Hankimme raaka-aineita mahdollisuuksien mukaan lähialueilta. Poro on läheltä, siika tuodaan Peltovuomasta ja Rovaniemeltä ostamme käsin valmistettua suklaata ja jäätelöä, Sandgren mainitsee esimerkkeinä.

Tunturikaupan valikoima

S-market Levi avattiin keskeiselle paikalle hiihtokeskusta vuonna 2009. Tammikuussa 2016 myymälää laajennettiin sadan neliön verran. Myymäläpäällikkö Sanna Koiviston mukaan laajennus toi avaruutta asiakaspalveluun.

– Tämä on tyypillinen tunturikauppa. Valikoimaa rakennetaan matkailijoiden mukaan. Haluamme myös tarjota mahdollisimman paljon paikallisia tuotteita. Esimerkiksi porotuotteet ja leivonnaiset ovat paikallisia, Koivisto kertoo.

Kittilän S-marketista Leville siirtynyt Koivisto sanoo, että hiihtokeskuksen kauppa poikkeaa suuresti kuntakeskuksen kaupasta.

– Tunturikauppa elää vuodenaikojen mukana. Maaliskuussa tilataan 85 prosenttia enemmän tavaraa myyntiin kuin toukokuussa. Se kuvaa hyvin myynnin aaltoliikettä.

Turisteja varten valikoimiin on otettava hyvin erikoisia tuotteita, joita ei tavallisen S-marketin hyllyillä näy.

– Sesongin hittituote on vuodesta toiseen puinen kuksa. Toinen erikoisuus ovat lämmittimet, joita matkailijat laittavat hanskojen sisään pitämään sormet lämpiminä.