Ässäkentät liikuttavat nuoria


15.09.2017

Monitoimikenttäohjelma on S-ryhmän ja Suomen Palloliiton välinen yhteistyömuoto, jonka tavoitteena on lasten ja nuorten liikunnallisen aktiivisuuden lisääminen lähiliikuntapaikkarakentamisen avulla.

Osuuskauppa Arina tukee monipuolisesti lasten ja nuorten liikuntaa Pohjois-Suomessa. Kannustajat-tukitoiminta, Arina Areena -liikuntahallit ja Ässäkenttä-monitoimikentät ovat osa lähes 100-vuotiaan osuuskaupan vastuullisuutta. Liikunta on olennainen osa lasten ja nuorten arkea ja hyvinvointia, ja monitoimikentät ovat osoittautuneet aktiivisiksi virkistys- ja harrastuspaikoiksi niin kouluaikana kuin myös vapaa-ajalla.

Paikallisten perheiden laajasti omistamana osuuskauppana meille on luontevaa tukea lasten ja nuorten liikuntaharrastuksia. Monitoimikentät ovat aktiivisia virkistys- ja harrastuspaikkoja koulupäivinä ja vapaa-ajalla, Arinan markkinointijohtaja Pasi Ruuskanen korostaa.

Palloliitto näkee Ässäkenttä-ohjelman hyvin tarpeellisena.

 − Olemme erittäin iloisia S-ryhmän ja alueosuuskauppojen vahvasta tuesta ohjelmalle jälleen vuonna 2017. Lasten ja nuorten vähäisestä liikkumisesta on viime aikoina kannettu aiheellisesti runsaasti huolta, ja Ässäkenttien ansiosta kynnys liikkumiseen on erittäin matalalla, sanoo Palloliiton olosuhdepäällikkö Tero Auvinen.

Valtakunnallisen monitoimikenttäohjelman tavoitteena on rakentaa 100 ”Ässämonitoimikenttää” suomalaisten alakoulujen pihoille. Vuosittain pyritään rakentamaan 20 monitoimikenttää.