Pulkkilassa avataan – uudistetun ABC-liikennemyymälän avajaisia vietetään 2.8.


26.07.2018

Osuuskauppa Arina avaa omistajien toiveiden mukaisen ja energiatehokkaan ABC Pulkkilan torstaina 2.8. Avajaispäivänä kello 10 alkaen asiakkaille on tarjolla kakkukahvit, arvontaa ja etuja niin ABC-ravintolan, kuin Sale-myymälän puolelta. Pulkkilantien varressa sijaitseva nykyinen Sale ja LähiABC:n sisämyynti palvelevat 31.7. saakka.

Pulkkilassa nykyisen LähiABC:n ja Sale-pienmyymälän korvaava uusi palvelukokonaisuus tarjoaa alueen asukkaille ja matkailijoille entistä runsaammat ravintola-, ja päivittäistavaravalikoimat sekä kattavat oheispalvelut. Tuttu kätevä sijainti Ouluntien varressa laajentuneen pysäköintialueen yhteydessä mahdollistaa sujuvan asioinnin joka päivä klo 24 saakka. Omistajat hyötyvät osuuskaupan edullisesta hintatasosta ja jopa viiden prosentin Bonuksesta.

ABC Pulkkilaa luotsaa liikennemyymäläpäällikkö Miia Kippo yhdessä marketpäällikkö Armi Keinäsen kanssa. LähiABC:ltä ja Salesta tuttu henkilökunta jatkaa myös uuden konseptin mukaisella ABC liikenneasemalla.

–    Muuton myötä myymälän ja ravintolan myyntipinta-ala on noin 700 neliömetriä ja ravintolaan tulee yhteensä 164 asiakaspaikkaa. Autopaikkojakin tulee uudistuksen myötä yli sata, kun vanha liikennemyymälä puretaan paikoiltaan avajaisten jälkeen elokuun aikana.  ABC-ravintolan, automaattiaseman ja Salen lisäksi saman katon alla toimivat yhä jatkossa myös Pulkkilan Apteekki ja Alko, Miia Kippo kertoo.
 
–    Ravintolan palvelut ovat monipuoliset: Valittavana on noutopyötää, a la carte -annoksia, ABC-burgereita sekä kahvilan tuotteita. Uudessa rakennuksessa on tilavat ja siistit wc-tilat, lastenhoitohuone ja lasten leikkipaikka. Oheispalveluiden osalta tarjolla on myös tutut Veikkaus ja RAY, ja uutena myös Nosto-automaatti, Miia jatkaa.
 
Huomattava lisäys palveluissa tapahtuu myös ruokakaupan puolella. Salen valikoimaa on räätälöity vastaamaan entistä paremmin niin kyläläisten kuin tiellä liikkujienkin tarpeet. 

–    Tuoretuotteissa uusi myymälä ja uudet ovelliset kylmälaitteet mahdollistavat valikoiman laajentamisen. Isompi myymälä tarjoaa myös mahdollisuuden uusien omistajien toivomien tuotteiden lisäämiseen ja sitä kautta entistä osuvamman valikoiman kehittämiseen. ABC:n pitkien aukioloaikojen myötä myös ruokakauppaan ehtii nyt varmasti silloin kun se itselle parhaiten sopii, Armi Keinänen toteaa tyytyväisenä.
 

Pienet kulut, isot säästöt

Uuden rakennuksen ja kokonaan uusitun myymälätekniikan myötä liikennemyymälä rakentuu huomattavan energiatehokkaaksi. Moderni kylmätekniikka, laudelämmön kierrätys, maalämpö ja led-valaistus mahdollistavat energiakulutuksen laskun jopa puoleen normaalista. Kylmä tuotetaan hiilidioksidilla, joka ei vahingoita ilmakehää.

–    Muutoksen huomaa myös myymälässä asioidessa ja työskennellessä. Kun hyllyiltä ei kylmä enää pääse leijailemaan myymälätiloissa, ilma on aina tasaisen mukavaa, olipa sitten ulkona pakkanen tai helle, Armi kertoo.