Osuuskauppa Arina toimii Suomen hallituksen päätösten ja ohjeiden mukaisesti sopeuttaen ABC-asemiensa toiminnan lauantaista 28.3.2020 alkaen. Hallitus esittää ravintoloiden, kahviloiden ja anniskelupaikkojen sisällä syömisen kieltämistä asiakkailta mahdollisimman pian koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Ruokahuoltoon liittyvä take away -toiminta on mahdollista.

Osuuskauppa Arinan ABC-asemat palvelevat toistaiseksi take away -tuotteilla ja ruokamarketteina. Polttonestejakelu jatkuu normaalisti kaikissa Arinan ABC-automaateilla ja ABC-asemilla. Näin Arina huolehtii ABC:n osalta ruoka- ja energiahuollosta Pohjois-Suomessa. Lisäksi ABC-autopesut toimivat normaalisti.

Poikkeustilan vuoksi Osuuskauppa Arinan ABC-toimialalla valikoimia ja aukioloaikoja sopeutetaan. Toimipaikkakohtaiset tarkemmat tiedot löytyvät osoitteesta www.abcasemat.fi. Arinan ABC-asemien toiminnan sopeuttaminen vaikuttaa henkilöstötarpeisiin. Arinan ABC:n henkilöstöä siirtyy väliaikaisesti töihin marketkauppaan.

− Olemme pohjoissuomalaisten ihmisten omistama osuuskauppa. Tiedostamme osuuskauppana erityisen roolimme ja toimintamme merkityksen Pohjois-Suomen puolesta. Haluamme toimia vastuullisesti olemassaolomme tarkoituksen ja arvojemme mukaisesti. Osuuskauppa Arinalla on merkittävä rooli alueen ruoka- ja energiahuollossa. Arinan marketit turvaavat ihmisten ruokahuoltoa perustarpeiden osalta. ABC-marketyksiköt ja take away -tuotteet ovat osa merkittävää kokonaisuutta. Lisäksi ABC-automaatit huolehtivat laajalla verkostollaan polttonesteiden saatavuudesta, toteaa Osuuskauppa Arinan ABC-toimiala- ja kehitysjohtaja Jari Karjalainen.

Koronaviruspandemia muokkaa osuuskaupan palvelutarjontaa. Arina turvaa noin 100 ruokakaupalla ja 30 polttonestejakeluasemalla asiakasomistajiensa palveluja ja koko Pohjois-Suomen huoltovarmuutta. Vastuullisena toimijana Arina huolehtii asiakkaiden ja henkilökunnan terveydestä ja turvallisuudesta.

− Kiitän työntekijöitä ja luottamushenkilöitä esimerkillisestä valmiudesta poikkeusolojen edellyttämiin ratkaisuihin. Olen ylpeä arinalaisten yhteishengestä yli toimialarajojen. Osuuskaupalla on tärkeä rooli huoltovarmuuden turvaajana Pohjois-Suomessa. Uskon, että pandemia yhdistää sekä arinalaisia että asiakasomistajia, korostaen osuuskaupan roolia arjen palvelujen tarjoajana. Muistetaan kaikki toimia ohjeiden mukaan. Tällä vaikeutamme viruksen leviämistä, kiteyttää Osuuskauppa Arinan toimitusjohtaja Veli-Matti Puutio.

Arinalaiset yhteisellä asialla – työntekijät siirtyvät väliaikaisiin työtehtäviin yli toimialarajojen

Arina kävi pandemian vaikutusten johdosta yhteistoimintaneuvottelut koko henkilöstön kesken. Johdon ja luottamushenkilöiden lisäksi työntekijöillä oli mahdollisuus osallistua live-lähetyksen välityksellä. Neuvottelut käytiin nopeasti hyvässä yhteishengessä. Jatkotoimenpiteinä kartoitettiin arinalaisten valmius väliaikaisiin tehtäviin ruokakaupassa. Noin 400 arinalaista perehtyy lähipäivinä uusiin työtehtäviin.

− Olemme ennennäkemättömän tilanteen edessä. Kukaan ei voi varmuudella ennustaa pandemian kestoa ja vaikutuksia. Neuvotteluilla varaudumme työvoiman riittävyyteen marketkaupan toimipaikoissa, sanoo henkilöstöjohtaja Minna Salonen.

− Tilanne on haastava kaikille ja arinalaiset ymmärtävät väliaikaisten muutosten tarpeellisuuden. Avoin keskusteluyhteys on erityisen tärkeä, jotta työntekijät jaksavat paineen alla. Arinalaiset ovat avainasemassa turvaamassa pohjoissuomalaisten ruokahuoltoa, toteavat Arinan pääluottamushenkilöt Kimmo Alatalo (marketkauppa), Jaana Huhtala (matkailu- ja ravitsemiskauppa) ja Ari Kinnunen (esimiehet).

Väliaikaisia muutoksia Arinan palveluissa

Pandemian vaikutusten ja työtehtävien muutosten myötä osuuskauppa sulki Amarillon, Coffee Housen, Paloaseman ravintolat ja Puistokahvila Makian Oulussa, Rosson Kempeleessä sekä Amarillon, Coffee Housen ja Uitto Pubin Rovaniemellä. Lisäksi supistettiin Omistaja- ja S-Pankki-pisteiden aukioloaikoja, samoin Valkean aukioloaikoja. ABC-asemilla on otettu käyttöön ruokien noutopalvelu ja ruoan verkkokaupan keräilyyn lisätään työntekijöitä Oulussa.

− Tilanne elää ja muutoksia tehdään herkällä korvalla. Seuraamme valtiovallan ja THL:n ohjeita ja määräyksiä. Ravintoloiden ja kahviloiden väliaikaisella sulkemisella siirrämme arinalaisia sinne, missä tarve on, nyt marketkauppaan, avaa tilannetta matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Ulla Peltoniemi.

− Jo ensimmäisen viikon aikana matkailu- ja ravitsemiskaupasta siirtyi vapaaehtoisesti yli 100 arinalaista auttamaan mm. kuormanpurussa Prismoissa, S-marketeissa ja Saleissa. Apua tarvitaan, jotta pystymme takaamaan huoltovarmuuden pandemian edetessä, marketkaupan toimialajohtaja Mikko Polso lisää.

Osuuskauppa Arinan päivittyvä tilannekuva korona vaikutuksista: www.arina.fi/korona
#osuuskauppani #arinalainen #yksiyhteinenarina

Kahdeksalla ABC-asemalla ympäri Suomen järjestetään kerran kuussa Tarinatorstai, maksuton keskustelutilaisuus, joissa alustajina on eri alojen kiinnostavia asiantuntijoita. Pullakahveille voi tulla yksin tai kaverin kanssa.

ET-lehti ja ABC-asemat kampanjoivat yhdessä yksinäisyyttä vastaan ja ystävyyden puolesta. ABC-asemien rooli paikkakuntalaisten kohtaamispaikkoina vahvistuu, kun asemilla ympäri Suomen järjestetään kerran kuussa Tarinatorstai, kaikille avoin maksuton keskustelutilaisuus. Alustajina Tarinatorstaissa on eri alojen asiantuntijoita, joiden joukossa ovat muun muassa Ile Vainio, Pirjo Hassinen, Pirkko Työläjärvi, Esko Roine, Hannu-Pekka Björkman, Marianna Stolbow ja Liisa Jaakonsaari.

”Ystävillä on iso merkitys ihmisen hyvinvoinnille. Monet suomalaiset kuitenkin kärsivät yksinäisyydestä. Perhe- tai työelämän tilanne on muuttunut, ihmiset asuvat yksin tai läheiset ovat kaukana. Me ET-lehdessä haluamme olla mukana torjumassa yksinäisyyttä Suomessa. Siksi luomme näitä matalan kynnyksen tilaisuuksia, joissa voi tutustua paikkakuntalaisiin ja kenties ystävystyä”, ET:n päätoimittaja Katriina Palo-Närhinen sanoo.

Ensimmäinen Tarinatorstai on 7.2. klo 15 alkaen. ABC-asemat ovat ABC Hyvinkää, ABC Pitkälahti Kuopio, ABC Viipurinportti Lappeenranta, ABC Tupos Liminka, ABC Piihovi Salo, ABC Amiraali Kotka, ABC Seinäjoki (klo 14 alkaen) ja Lähi-ABC Teivo Ylöjärvi. Mukana tapahtumissa on myös SPR:n ystävätoiminta.

”Laajan verkostomme avulla voimme tarjota ABC-asemat eri paikkakunnilla kohtaamispaikoiksi, joissa ihmiset voivat tavata toisiaan kasvotusten. Digitalisoituvassa maailmassa ihmisten väliset kohtaamiset nousevat omaan arvoonsa. Asemamme ovat avoimia sosiaalisia tiloja, joihin kaikki ovat tervetulleita viettämään aikaa”, ABC:n ketjujohtaja Harri Tuomaala kertoo.

Maksuttomiin tilaisuuksiin voi ilmoittautua täällä.


Tankkaatko dieseliä? Arveluttaako pakkasten tulo? ABC-asemalla dieselin pakkasenkestoa ei tarvitse arvuutella, sillä meillä näet aina mittarikentällä, millaista kylmyyttä polttoaine kestää. Lisäksi ABC-aseman verkkosivuilta tai ABC-mobiilista voit tarkistaa näppärästi jo etukäteen haluamasi aseman diesellaadun pakkaskeston.

Täältä näet ajantasaisen listauksen ABC-asemien talvidieseleistä
 
Asemillamme siirrytään parhaillaan talvisempiin diesellaatuihin. Paukkupakkasille ABC tarjoaa pohjoisessa huippulaatuista dieseliä, jonka alin käyttölämpötila on -38 astetta ja alin varastointilämpötila -30 astetta.
 
ABC:n dieselit ja niiden pakkaskestot:


Dieselin pakkaskesto on merkitty mittarikentällä dieselpistoolin yläpuolelle keltaiseen kylttiin.

Rovaniemen Prismakeskuksen palvelutarjonta laajeni odotetulla uutuudella, kun ABC CarWash –autopesu avattiin tänään 26.10. Uusi autopesu sijaitsee Prisman piha-alueella eteläpäädyssä.

-Uusi autopesu on täysin automatisoitu korttiautomaattiasema, jossa hyödynnetään uusinta tekniikkaa ja teknologiaa, kertoo Osuuskauppa Arinan ABC-toimialan myyntipäällikkö Olli-Pekka Pohjanen.

Kaksikaistainen pesuhalli ja maksuautomaatti ovat asiakkaille vaivattomia, turvallisia ja helppoja käyttää. S-Etukortilla saa autopesuista Bonuksen lisäksi myös hintaedun. Autopesu palvelee Prisman aukioloaikojen mukaisesti.

Ympäristöystävällinen vaihtoehto

Autopesun yhteydessä nousee usein esiin huoli pesun ympäristövaikutuksista. Pohjanen kuitenkin kertoo, että ABC-autopesu on myös ekologinen valinta. 

– Uusin pesutekniikka tekee ABC CarWash –autopesusta energiatehokkaan ja vettä säästävän. Aineet ovat ympäristömerkittyjä ja -hyväksyttyjä ja huolehdimme myös niiden oikeaoppisesta viemäröinnistä, mitä esimerkiksi kotipihassa autoa pestessä on vaikea toteuttaa.

Rovaniemen uusi autopesu on viides Osuuskauppa Arinan ABC CarWash –toimipiste.

– Rovaniemen Prismakeskus on vilkas kauppapaikka, ja meillä on täällä loistava palvelukeskittymä. Nyt voimme tarjota omistajillemme mahdollisuuden poiketa autopesulla vaivattomasti, kauppareissun yhteydessä, Pohjanen toteaa.

Takuuvarman pesutuloksen lisäksi uusi pesuasema tarjoaa jotakin mitä Rovaniemellä ei ole aiemmin nähty: 

– Modernin tekniikan myötä autonpesuun on luvassa myös täysin uudenlaista elämyksellisyyttä, Pohjanen vinkkaa.
 
 

Raahen seudun ravintolatarjonta täydentyi toukokuun alusta, kun uusi 100-paikkainen Hesburger –ravintola avasi ovensa S-market Pattijoen tilojen yhteyteen.

Osuuskauppa Arinan palveluverkosto Raahen seudulla  kattaa Prisman, S-marketin ja näiden ohessa toimivien ABC-automaattiasemien lisäksi nyt myös Hesburger-ravintolan Pattijoella. Satapaikkainen Hesburger palvelee lisäksi Drive-in –autokaistalla. Ravintola työllistää noin kymmenen henkilöä.
 
Hesburgerin konsepti tuo tarjolle aina herkulliset hampurilaiset iloisen asiakaspalvelun kera. Ruoka tehdään puhtaista, tuoreista ja ensiluokkaisista raaka-aineista. Hesburgerin hampurilaispihvit on valmistettu 100% naudanlihasta. Herkuttelun kruunaa kahvi ja suussasulava pehmytjäätelö. Tuotteet saa myös helposti mukaan ja kaikista ostoksista saa S-Etukortilla Bonusta.

Osuuskauppa Arina on asiakkaidensa omistama, pohjoissuomalainen ja vastuullisesti palveleva 100-vuotias osuuskunta. Osuuskaupan toiminta-ajatuksena on tarjota omistajalle palveluja ja hyötyjä.  Raahessa omistajia on lähes 70 % kaikista kotitalouksista. Toimintamme keskiössä on omistajiemme arjen helpottaminen vuoden jokaisena päivänä. Toimimme paikallisesti ja vastuullisesti lähes kahdensadan market-, ABC, tavaratalo- ja erikoiskaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan yksikön voimin ja  tarjoamme työtä lähes 3000 arinalaiselle. Raahen seudulla uudistetaan lisäksi myös Pyhäjoen ruokakaupan palveluita, kun uusi Pyhäjoen S-market avataan elokuussa. 
 
Arinan marketkaupan yli 600 milj. euron myynnistä noin 80 % on bonusmyyntiä omistajille. Omistajat saavat laajan valikoiman oheispalveluineen, edullisen ruokakorin, ostoetuja, Bonusta ja maksutapaetua sekä maksuttomia peruspankkipalveluja. Omistajahyötyjä kertyy vuodessa reilut 80 milj. euroa, keskimäärin yli 500 euroa taloutta kohden.

Arina uudistaa omistajien ravintolatarjontaa Raahen seudulla. Uusi 100-paikkainen Hesburger –ravintola avataan toukokuussa S-market Pattijoen tilojen yhteyteen – uudistustyöt käynnistyvät lähiaikoina.

 Osuuskauppa Arinan palveluverkosto Raahen seudulla  kattaa Prisman, S-marketin ja näiden ohessa toimivien ABC-automaattiasemien lisäksi toukokuusta lähtien myös Hesburger-ravintolan. Satapaikkainen Hesburger palvelee lisäksi Drive-in –autokaistalla. Ravintola työllistää noin kymmenen henkilöä ja uusien työntekijöiden rekrytointi käynnistyy lähiaikoina.
 
Hesburgerin konsepti tuo tarjolle aina herkulliset hampurilaiset iloisen asiakaspalvelun kera. Ruoka tehdään puhtaista, tuoreista ja ensiluokkaisista raaka-aineista. Hesburgerin hampurilaispihvit on valmistettu 100% naudanlihasta. Herkuttelun kruunaa kahvi ja suussasulava pehmytjäätelö. Tuotteet saa myös helposti mukaan ja kaikista ostoksista saa S-Etukortilla Bonusta.
 
Osuuskauppa Arina on asiakkaidensa omistama, pohjoissuomalainen ja vastuullisesti palveleva 100-vuotias osuuskunta. Osuuskaupan toiminta-ajatuksena on tarjota omistajalle palveluja ja hyötyjä.  Raahessa omistajia on lähes 70 % kaikista kotitalouksista. Toimintamme keskiössä on omistajiemme arjen helpottaminen vuoden jokaisena päivänä. Toimimme paikallisesti ja vastuullisesti lähes kahdensadan market-, ABC, tavaratalo- ja erikoiskaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan yksikön voimin ja  tarjoamme työtä lähes 3000 arinalaiselle. Raahen seudulla uudistetaan lisäksi myös Pyhäjoen ruokakaupan palveluita, kun uusi Pyhäjoen S-market avataan elokuussa. 
 
Arinan marketkaupan yli 600 milj. euron myynnistä noin 80 % on bonusmyyntiä omistajille. Omistajat saavat laajan valikoiman oheispalveluineen, edullisen ruokakorin, ostoetuja, Bonusta ja maksutapaetua sekä maksuttomia peruspankkipalveluja. Omistajahyötyjä kertyy vuodessa reilut 80 milj. euroa, keskimäärin yli 500 euroa taloutta kohden.
 

Kolarin Salen pihalla sijaitsevan ABC-automaattiaseman hälytysjärjestelmä ilmoitti polttoainesäiliön ympärillä olevan suojakerroksen vioittumisesta. Vikailmoituksen syytä päästiin selvittämään välittömästi ja polttoaineenjakelu keskeytettiin 7.8.

 Vaikka säiliötä ympäröivän suojakuoren vaurio itsessään osoittautui pieneksi, maanalaisen rakenteen takia korjaus vaatii koko mittarikentän avaamista ja säiliön ylös nostamista. Mittarikentän rakenteet ovat muutoin hyvässä kunnossa. Osuuskauppa Arina rakennutti Kolarin ABC-kylmäaseman vuonna 2008.
 
-Pidämme tärkeänä, että mittarikentän kunnosta huolehditaan pitkäjänteisesti ja vastuullisesti. Pahoittelemme yllättävää keskeytystä polttoaineen jakelussa, mutta haluamme osaltamme pitää huolen, että löydetty vika hoidetaan nyt kerralla kuntoon ja samalla mittarikentän kaikkien maanalaisten osien toiminta varmistetaan kolarilaisten omistajien hyödyksi vuosikymmeniksi eteenpäin, Osuuskauppa Arinan toimialajohtaja Mikko Polso kertoo.
 
Korjausten arvioidaan valmistuvan parin kuukauden sisällä. Polttoaineenjakelu Kolarissa jatkuu vuoden lopussa. Kolaria lähimmät palvelevat ABC-automaattiasemat sijaitsevat Muoniossa (67 km), Pellossa (67 km) ja Kittilässä (669 km).  Korjauksen tarkemmasta etenemisestä kerrotaan ABC-asemat.fi –sivustolla.

ABC tarjoaa asiakkaille ilmaista aamupuuroa kaikissa liikennemyymälöissä 6. syyskuuta. Yhdessä osallistumme luomupuuron maailmanennätykseen!

Samalla ABC lupautuu tarjoamaan tulevaisuudessa vain luomuhiutaleista valmistettua puuroa. Osassa ABC-liikennemyymälöitä on tarjolla aamupuuroa joka aamu.

Puuro on terveellinen aamupala. Kun sen kanssa nauttii vaikka täytetyn sämpylän ja kahvin tai teen, jaksaa pitkälle päivään.

Aloita aamusi reippaasti ABC:llä!

Ilmainen aamupuuro kaikissa ABC-liikennemyymälöissä 6.9. klo 6-10.


ABC on ottanut mittarikentän korttimaksuissa käyttöön kansainvälisten korttiyhtiöiden uuden pakollisen toimintamallin. Kyse on ABC-ketjun ja pankkien välisen toimintatavan muutoksesta eikä se vaadi asiakkailta toimenpiteitä.

ABC-ketju haluaa kuitenkin tiedottaa asiasta, koska kaikki pankit eivät vielä käsittele korttimaksua uuden toimintamallin mukaan, mikä voi aiheuttaa hämmennystä katevarausten takia.

Uutta on, että asiakkaan maksaessa tankkauksen kortilla, ABC ilmoittaa toteutuneen tankkaussumman pankille välittömästi tankkauksen jälkeen. Pankki vapauttaa mahdollisen ennakkovarmennetun summan ja todellisen tankkaussumman välisen erotuksen takaisin tilille. Näin asiakkaan tilille ei jää turhan suurta katevarausta.

OP ottaa toimintamallin käyttöön mahdollisesti vuoden 2018 aikana. Tämä tarkoittaa, että toistaiseksi tankattaessa OP:n kortilla (OP Visa Credit/Debit-korttituotteen Debit-puoli), ennakkovarmennettu summa varaa tililtä katteen niin kauan kunnes varsinainen maksutapahtuma veloitetaan. Pääsääntöisesti tililtä veloitus tapahtuu noin kahden pankkipäivän kuluessa. Tästä syystä suosittelemme, että tankattaessa OP:n maksukortilla, valitaan ennakkovarmennettava summa mahdollisimman läheltä todellista tankkaussummaa. Ennakkovarmennettavan summan voi asettaa myös itse valitsemalla mittarilla ”Muu summa”. Näin tilillä ei ole liikaa katetta varattuna sen aikaa, kunnes varsinainen tapahtuma veloitetaan.

Muiden pankkien korteilla maksaessa ylimääräinen katevaraus vapautuu tililtä välittömästi.  

Aikaisemmin ABC peruutti käyttämättömän osan tankkaussummasta, jos todellinen tankkaussumma oli pienempi kuin ennakkovarmennettu summa. Uuden käytännön myötä pankin vastuulla on ylimääräisen katevarauksen vapauttaminen.