Arinan perustamisen lisäksi vuonna 1917 maailmassa tapahtui paljon muutakin merkittävää. Ensimmäisen maailmansodan ja Venäjän vallankumouksen vaikutukset heijastuivat Suomeen käsin kosketeltavasti. Elintarvikkeista ja muista välttämättömyyshyödykkeistä oli jatkuva puute, ja valtio joutui säännöstelemään niiden jakelua ankaralla kädellä.
Tapahtumat Venäjällä mahdollistivat suomalaisen unelman toteutumisen. Itsenäisyysjulistus annettiin 6.12.1917. Auvo oli kuitenkin lyhyt, sillä jo seuraavan vuoden tammikuussa nuori kansakunta hajosi kahteen leiriin dramaattisin seurauksin. Yhteiskunnallinen vastakkainasettelu johti kansalaissotaan, jonka keskellä myös Arina joutui ensimmäisen täyden toimintavuotensa aloittamaan.
Arinan ensimmäisessä vuosikertomuksessa todettiin: ”Toimintavuotemme alkoi synkin entein, avoimeksi sisällissodaksi puhjenneen välienselvittelyn uhatessa tuhota kaiken, mikä rauhan töillä on rakennettu. Osuuskaupallemme huolta aiheuttaa ennen muuta elintarvikkeiden hankkiminen puutetta kärsivälle väestölle. Olemme kuitenkin selvinneet velvollisuuksistamme odotettua paremmin ja kyenneet eräillä uusillakin aloilla, ennen kaikkea halkokaupan hoitajana, osoittamaan kelpoisuutemme.”
Yhteiskunnallinen kahtiajako näkyi myös suomalaisessa osuustoiminnassa, joka oli vuonna 1916 hajonnut kahteen leiriin, SOK:laiseen eli puolueettomaan ja OTK:laiseen eli työväen osuustoimintaan.
Voimakkaana pontimena myös Arinan perustamiselle oli tämä kahtiajako. Kun vahva Oulun Osuuskauppa päätyi OTK:n leiriin, pidettiin välttämättömänä perustaa sille vastapainoksi Oulun alueella toimiva puolueeton ja riippumaton osuuskauppa.
Lue Arinan Tarinasta, kuinka nyt 100-vuotiaat Suomi ja Arina kokivat yhteisiä kohtalon hetkiä vuonna 1917. Juhlakirja myynnissä nyt Arinan Prismoissa ja Sokos Pukumiehessä sekä prisma.fi.
Kaikki tuntevat Aku Ankan neuvokkaat veljenpojat, mutta harvempi tietää, että myös Arinassa työskenteli aikanaan tällainen ”veljessarja”. Nämä nuoret ryhmäpäälliköt työskentelivät 2000-luvun alussa marketketjuohjauksessa.
Tupuksi, Hupuksi ja Lupuksi ristitty kolmikko eli Reima Loukkola, Arto Mustonen ja Antti Siuruainen aloittivat jok ´ikisen aamun yhteisellä kahvisessiolla. Töistä he yleensä poistuivat vasta päivän mentyä jo ajat sitten mailleen. Nuorten miesten keskinäiset siteet lujittuivat paljon vahvemmiksi kuin työtoveruudeksi. Päivät eivät kuitenkaan koskaan tuntuneet uuvuttavilta, koska tekemisen meininki – into, kiima ja nälkä – oli valtava.
”Keskinäinen arvostus tuossa triossa oli ilmeinen. Sitä oli hienoa katsella, haluttiinhan tuota samaa kulttuuria rakentaa Arinaan laajemminkin”, muistelee heidän esimiehenään tuolloin toiminut Hannu Pelkonen, joka nykyisin on Osuuskauppa Maakunnan toimitusjohtaja.
”Monesti jouduimme kinkkisiin tilanteisiin, kun meidän piti ”paimentaa” kokeneita konkareita, myydä heille uusia asioita ja käytäntöjä. Kyllä siinä joskus sai kuulla tokaisuja, että mene sinä poika kotiin kasvamaan ennen kuin tulet minulle marketin pitoa opettamaan”, Reima Loukkola muistelee.
Arto Mustonen kertoo, että tunnelmaa kevennettiin niin sanotun ”veljellisen vittuilun” kulttuurilla. ”Käytännössä se tarkoitti meille välittämistä ja ihan omaa tapaamme kommunikoida keskenämme.”
Nuorilla miehillä oli valtava halu oppia uutta.
”Ryhmäpäällikön työ oli todellinen korkeakoulu. Tehtäväkenttä oli niin laaja kuin olla ja voi. Olihan se aikamoista lapiohommaa, kun ketjumaisesta toiminnasta siirrettiin yksiköitä todelliseen ketjutoimintaan. Monenlaista kaupallista sovellusta ehdin minäkin nähdä, mutta pikku hiljaa kentällä kasvoi usko siihen, että osuuskaupassa ollaan viemässä asioita oikeaan suuntaan”, Antti Siuruainen kertoo.
Millaisia persoonia toisiaan täydentävät Tupu, Hupu ja Lupu olivat?
”Hannu sanoi, että Sähikäis-Reima on meistä älyllisesti notkein ja varsinainen tietotekniikkavirtuoosi. Data-Antilla puolestaan on ilmiömäinen kyky analysoida asioita ja tehdä niistä oikeita johtopäätöksiä. Minä taas olin se, joka puski sitkeästi asiat käytäntöön. Jääkiekkojoukkueessa olisin se hyökkääjä, joka kaivaa kiekot kulmista ja saa samalla osakseen aikamoisen määrän taklauksia”, Arto Mustonen kuvailee.
”Hannusta sanoisin, että hän on aikamoinen visionääri, psykologi ja erittäin monipuolinen osaaja. Meidän kaikkien uralla hän on ollut tärkeä taustavaikuttaja”, Mustonen jatkaa.
Mitä Tupusta, Hupusta ja Lupusta sitten isona tuli? Arto Mustonen toimii marketkaupan toimialajohtajana Osuuskauppa Maakunnassa. Antti Siuruainen on edelleen Arinan palveluksessa ryhmäpäällikkönä. Reima Loukkola puolestaan on marketkaupan toimialajohtaja Osuuskauppa Keskimaassa.
Kesken kirjaa varten annetun haastattelun Reima Loukkola saa puhelun, johon on ”pakko” vastata. Langan toisessa päässä on Mustosen Arto, joka kertoo juuri jutelleensa Siuruaisen Antin kanssa. Tiedot siitä, että miehet soittelevat edelleen tiiviisti toisilleen, niin työ- kuin siviiliasioissa, pitävät siis paikkansa. Aika velikultia.
Lue lisää Arinan marketkaupan voimakkaasta kehitysvaiheesta 2000-luvulle tultaessa. Juhlakirja myynnissä nyt Arinan Prismoissa ja Sokos Pukumiehessä sekä prisma.fi.
Koko Pohjois-Suomen taloudellinen menestys on luonnollisesti tärkeää Arinalle. Siksi aktiivinen toiminta kauppakamarissa on merkittävä osa sen sidosryhmätoimintaa.
”Me kauppakamarissa uskomme kasvuun ja uskomme, että tätä kasvua voidaan saavuttaa yhteistoiminnalla, kun erikokoiset, eri toimialoilla vaikuttavat ja jopa erilaisia yritysmuotoja edustavat yritykset lyövät viisaat päänsä yhteen”, toteaa Oulun kauppakamaria aikanaan yli 20 vuotta johtanut Jaakko Okkonen.
Kasvun edellytykset riippuvat yritysten lisäksi myös lainsäätäjän, viranomaisten ja poliittisten päättäjien toimista. Kauppakamarin tarkoituksena on myötävaikuttaa siihen, että esimerkiksi kaavoitus, maankäyttö sekä rakentamiseen ja liikenteeseen liittyvät järjestelyt tukevat yritystoimintaa.
Elinkeinoelämän tarpeiden ymmärtäminen ei kuitenkaan aina ole ollut itsestään selvää. Jaakko Okkonen muistaa, kuinka kauppakamari toimi aloitteen tekijän ja viestinviejän roolissa, kun Ruskon teollisuusalueelle alettiin puuhata uutta tietä. Ruskossa toimi useita kansainvälisiä yrityksiä, muun muassa Nokian matkapuhelinten kehittämisyksikkö, kaapelitehtaita ja monenlaista metalliteollisuutta.
”Yrityksistä päin minulle tuskailtiin, että hävettää tuoda tänne kansainvälisiä vieraita kinttupolkuja pitkin monia mutkia kierrellen. Kuskasin paikalle useita liikenneministereitä, joille yritin uuden tien tärkeyttä tähdentää. Totta kai vaikutimme myös kaupunkiin päin, mutta nihkeää oli.”
”Kun mikään ei tuntunut auttavan ja vievän asiaa eteenpäin, keksimme kutsua paikalle herran, joka oitis ymmärsi, mistä oli kysymys. Hän oli valtiosihteeri Raimo Sailas. Mustan auton takapenkillä Sailas puisteli päätään ja jyrähti, että kyllä tänne täytyy kunnon tie saada. Hänen arvovallallaan ja tuellaan hanke saatiin kuin saatiinkin lopulta toteutettua”, Okkonen muistelee.
Lue Arinan Tarinasta lisää osuuskaupan moniulotteisesta sidosryhmätoiminnasta, jonka päämääränä on kehittää koko omaa toimialuetta. Juhlakirja myynnissä nyt Arinan Prismoissa ja Sokos Pukumiehessä sekä prisma.fi.
Sodankylässä pitkään toiminut laajan valikoiman Sokos-halli, joka oli ollut myös taloudellisesti kannattava, jouduttiin sulkemaan Pohjois-Suomen Osuuskaupan saneerauksen myllerryksessä. Kymmeneen vuoteen paikkakunnalla ei ollut ensimmäistäkään S-kauppaa.
Arina rakensi Sodankylään uuden S-marketin vuonna 1996. Vaikean työllisyystilanteen kanssa painiskelevalle kunnalle suuren kaupan tulo merkitsi piristysruisketta. Suoraan se työllisti parikymmentä henkilöä, mutta työhakemuksia tuli yli 300.
Uutena vuotena 1999 Sodankylässä hytistiin ennätyspakkasten kourissa. Aviopari Eeva ja Pertti Kaikkonen muuttokuormineen teki matkaa Pyhäjoelta kohti pohjoista. Edessä odotti komennus S-markettiin. Lähtö Pyhäjoelta, jossa Kaikkosten juuret olivat, ei ollut helppo.
”Eeva itki koko matkan Ouluun asti”, Pertti Kaikkonen muistelee.
Alku oli hankalaa, sillä kaupan lopetus oli jättänyt omistajien mieliin syvät haavat. Hyvin suuri osa omistajista oli irtisanonut jäsenyytensä lopettamisen jälkeen.
”Tajusimme, että nyt meillä oli edessämme uudenlainen työmaa, erilainen kuin Pyhäjoella”, Eeva Kaikkonen sanoo ja viittaa Pyhäjoen S-markettiin, jonka pariskunta oli reivannut hyvälle tulosuralle.
”Ensimmäisiä tehtäviä Sodankylässä oli aloittaa omistajien hankinta ja saada heidät luottamaan uudelleen osuustoimintaan. Olihan isäntäkin nyt uusi. Arinalla ei pohjoisimmassa Suomessa ollut minkäänlaista huonoa kaikua, päinvastoin: Rovaniemen Prisman ja Ivalon S-marketin esimerkeillä pystyimme todistamaan, että Arina oli tosissaan Lapin asialla”, Kaikkoset sanovat.
Viiden ja puolen vuoden työ tuotti tulosta. Omistajien määrä kasvoi ja sitä myöten myynti ja tulos kääntyivät nousuun.
Kaikkosten seuraava etappi vei vielä kauemmas Pyhäjoelta, kun he lähtivät laittamaan pystyyn vuonna 2004 avattua Kittilän S-markettia. Siellä tilanne oli samankaltainen kuin Sodankylässä sillä erotuksella, että Kittilässä S-kauppa oli loistanut poissaolollaan peräti 20 vuotta.
Lue Arinan tarinasta, kuinka Arina rakensi pohjoisimman Suomen marketverkoston entistä ehommaksi fuusion jälkeen. Juhlakirja myynnissä nyt Arinan Prismoissa ja Sokos Pukumiehessä sekä prisma.fi.
Kun olet asioinut Arinan toimipaikoissa, olet saattanut huomata seinillä hopeanvärisiä tauluja: marketeissa, ravintoloissa, liikennemyymälöissä, hotelleissa – itse asiassa kaikissa Arinan yksiköissä.
Näistä tauluista alkoi konkreettisesti uuden yrityskulttuurin rakentaminen Arinassa. Tauluihin on kiteytetty perusviestit siitä, millainen yritys Arina on ja mihin se pyrkii. Sittemmin näitä perusviestejä selittämään on tuotettu runsaasti erilaista tukimateriaalia henkilökunnalle. Viestejä kerrataan jatkuvasti kaikissa Arinan omissa viestintäkanavissa, muun muassa henkilöstölehti Tarinassa, perehdytysoppaassa, esimiesten työkirjassa ja useissa sähköisissä kanavissa.
Niistä myös keskustellaan säännöllisesti työryhmäpalavereissa.
”Arina on kaikille avoin osuuskunta. Arinan omistavat asiakkaat – muita omistajia ei ole. Arinan olemassa olon tarkoitus on palvelujen ja hyötyjen tuottaminen omistajille. Hyöty toiminnasta jakautuu Pohjois-Suomeen. Päätös- ja vaikutusvalta on asiakasomistajilla.”
Nämä osuustoiminnallisen yrityksen perusperiaatteet muodostavat samalla ns. Arinapuun juuriston.
Tässä inspiroivassa ja valtakunnallisestikin palkitussa työvälineessä yhdistyvät oman työn merkityksen oivaltaminen, Arina-kokonaisuus arvoineen, yksikkökohtaiset tuloskortit sekä osuustoiminnallinen ajattelu. Tänä päivänä Arinapuu on tuttu jok’ikiselle arinalaiselle.
Prismajohtaja Heikki Luhtanen muistelee, että aluksi arinalaisuus, kuten yrityskulttuuria nimitetään, tuntui hivenen irralliselta palikalta Prisman kiireisessä arjessa. Arinapuu helpotti ratkaisevasti nivomaan palasia yhteen.
”Se on mahtava väline, jonka avulla yhteisiä tavoitteita voi oivalluttaa koko porukan kesken. Kun jokainen miettii, miksi hän työtään tekee ja mihin hän työllään tähtää, työlle löytyy merkityksellisyys ja tavoitteellisuus kasvaa entisestään.”
Lue Arinan tarinasta, kuinka yhtenäisestä yrityskulttuurista rakentui mahtava voimavara ja uuden menestystarinan kulmakivi. Juhlakirja myynnissä nyt Arinan Prismoissa ja Sokos Pukumiehessä sekä prisma.fi.
On sanottu, että Oulun yliopiston perustaminen oli järkevin poliittinen päätös sataan vuoteen.
Etelän tiedepiireille tämä hanke oli ollut punainen vaate. Helsingin yliopiston rehtori Edwin Linkomies totesi 1950-luvulla, että yliopiston perustaminen Ouluun on täydellisesti lapsellinen ajatus. Ei sinne saada opettajia eikä oppilaita.
Hankkeella oli kuitenkin hyvin vaikutusvaltainen tukija. Kainuulaisen torpan poika, presidentti Urho Kekkonen, tunsi syvää sympatiaa Pohjois-Suomea kohtaan. Hän antoi etelän herrojen pulinoille piut paut ja allekirjoitti vuonna 1958 lain Oulun yliopistosta.
Yliopistosta tuli eittämättä ns. Oulun ihmeen dynamo ja katalysaattori. Tarvittiin kuitenkin myös roppakaupalla rohkeita ja ennakkoluulottomia propellipäitä, uudenlaisia yrittäjiä ja uutta pääomaa ennen kuin tervakaupungista sukeutui teknologiapyhättö.
Sellaiset nimet kuin Seppo Säynäjäkangas, Jorma Terentjeff, Veikko Lesonen, Timo Korhonen, Antti Piippo, Juha Hulkko, Lauri Kuokkanen ja Pertti Huuskonen rakensivat todellisia menestysyrityksiä. Näistä värikkäistä persoonista ja heidän uraauurtavista yrityksistään on kertonut Mika Kulju kirjassaan Oulun ihmeen tekijät.
Ehkä yllättävääkin on, että nämä miehet olivat kotoisin muualta kuin Oulusta. Oulun nousua rakennettiin muun muassa Sodankylästä, Kemijärveltä, Oulaisista, Paltamosta, Suomussalmelta, Torniosta, Sotkamosta, Petsamosta ja Kemistä kotoisin olevien miesten voimin. Ei siis kannata puhua yksin oululaisesta osaamisesta, vaan mieluummin pohjoissuomalaisesta osaamisesta.
Väheksyä ei sovi sellaistakaan abstraktia asiaa kuin yleinen ilmapiiri, joka noina vuosina Oulussa vallitsi. Sen ansiosta esimerkiksi rahoitusta oli saatavissa huimillekin hankkeille.
Oulun teknologiaihmeestä ei voi puhua mainitsematta Nokiaa. Sillä on ollut kiistaton merkitys siinä kehityksessä, jossa Oulusta on tullut huippumoderni ja kansainvälinen, hyvinvoiva pohjoisen pääkaupunki.
ICT-huuma oli kiihkeimmillään 1990–2000-luvun taitteessa. Opiskelijoiden määrä yliopistossa moninkertaistui.
”Opiskelijat vietiin käsistä jo ennen valmistumista, ja niin vietiin myös osa opettajista. Oulun yliopistolla on ollut valtavan suuri kohottava vaikutus koko Pohjois-Suomen itsetuntoon ja yhteishenkeen, melkein yhtä suuri kuin Oulun Kärpillä”, yliopiston entinen rehtori Lauri Lajunen lohkaisee.
Tehtiinkö teknologiahypessä kuitenkin myös virheitä? Iskikö vauhtisokeus? Ja oliko kaikki sittenkin liikaa yhden kortin – Nokian – varassa?
Lue Arinan tarinasta Oulun teknologiaihmeestä, sen noususta, tuhosta ja uudesta alusta. Juhlakirja myynnissä nyt Arinan Prismoissa ja Sokos Pukumiehessä sekä prisma.fi.
Kun Limingan Osuuskauppa ja Arina kävivät kauan kypsyteltyjä fuusioneuvottelujaan vuonna 2005, yksi liminkalaisten ehdoista yhdistymiselle oli, että paikallinen legendaarinen ravintola Hannu Krankka säilytettäisiin. Tämä vuonna 1966 perustettu, monenmoista meininkiä nähnyt ja kokenut ravintola oli saanut nimensä paikallisen nuijasotapäällikkö Hannu Krankan mukaan.
Hannu Krankka oli tärkeä osa Limingan Osuuskaupan palvelutarjontaa, sillä muita täysimittaisia ravintoloita ei paikkakunnalla ollut. Niinpä siellä aikaansa viettivät kansankerrokset laidasta laitaan.
Eräs Hannu Krankan kanta-asiakkaista 1970- ja 80-luvuilla oli Arvo-niminen mies. Ei tämä korrektisti käyttäytynyt ammattimies mikään juoppo ollut, vaikka nestemäiset tuotteet hänelle silloin tällöin hyvin maistuivatkin.
Krankassa pelasi pöytiintarjoilukin, mutta Arvolla oli tapana hakea kaljansa tiskiltä itse.
Erään kerran osuuskauppa sitten oli tehnyt pienen korotuksen tuotteidensa hintoihin. Kun Arvo tiskillä sai kuulla, että iso tuoppi maksoi 3 markkaa 50 penniä, puisteli hän päätään ja älähti:
”Voi herranen aika, eipä ole enää paljon rahalla arvoa.” Sitten hän kaiveli hetken taskunpohjiaan ja totesi: ”Vaan eipä ole toisaalta paljon Arvollakaan rahaa.”
Lue Arinan Tarinasta lisää osuuskauppojen mielenkiintoisista ravintoloista ja niiden mielenkiintoisista asiakkaista. Juhlakirja myynnissä nyt Arinan Prismoissa ja Sokos Pukumiehessä sekä prisma.fi.
Muhoksen, Vaalan ja Utajärven alueella toiminut Osuuskauppa Koskiseutu oli 1980-luvun alussa monien paikallisosuuskauppojen tavoin taloudellisesti todella tiukoilla. Muhoksen keskustaan avattu Sokos-tavaratalo oli ollut osuuskaupan kantokykyyn nähden ylimitoitettu, velkarahalla tehty investointi. Kehumista ei ollut myöskään Utajärven Sokos-hallin kannattavuudessa.
Kilpailu päivittäistavarakaupassa kiristyi, ja Oulun läheisyys vaikutti erikoistavaroiden myyntiin. Osuuskaupan menot olivat tuloja suuremmat.
”Pitkäaikaisen lainarahan saanti oli lähes ylivoimaista. Rahoitusta hoidettiin lyhytaikaisilla luotoilla, joiden korko oli karmea”, kuvailee toimitusjohtajana vuosina 1983–1990 toiminut Pekka Perä.
Hänen johdollaan liiketoimintaa alettiin tervehdyttää. Lakimuutos mahdollisti kaikkien 55 vuotta täyttäneiden siirtämisen ns. eläkeputkeen. Koskiseudussa siihen oli oikeutettuja noin 10 prosenttia henkilökunnasta.
Osuuskaupan vanhentunut kuljetuskalusto lopetettiin ja palvelut ulkoistettiin. Ravintola Koskenlaskija vuokrattiin ulkopuoliselle yrittäjälle. Kaikki tämä merkitsi huomattavaa säästöä.
Merkittävin saneeraustoimenpide oli maatalouskaupasta luopuminen ja sen siirtäminen Hankkija-Maatalous Oy:lle vuonna 1989. Tavaravarastoista ja saamisista vapautui neljä miljoonaa markkaa, mikä oli iso raha osuuskaupan kehittämiseen.
Ja toimintaa todella myös kehitettiin. Muhoksella Sokos muutettiin S-marketiksi. Vaalan Sokos-hallia laajennettiin ja se avattiin uutena S-markettina. Pieniä sivumyymälöitä suljettiin.
Jo vuonna 1988 osuuskaupan viittä vuotta aiemmin selkeästi tappiolla ollut tulos oli nostettu 1,7 miljoonaa markkaa voitolliseksi. 90-luvulle tultaessa osuuskauppa oli velaton, vakavarainen ja sen maksuvalmius oli hyvässä kunnossa.
Koskiseutu on harvinainen esimerkki siitä, kuinka paikallisosuuskauppa pystyi omaa toimintaansa kehittämällä rakentamaan liiketoiminnastaan kannattavaa. Tästä huolimatta Pekka Perä oli toimitusjohtajakautensa alusta lähtien sitä mieltä, että fuusioituminen Arinaan oli pitkällä tähtäimellä ainoa järkevä vaihtoehto.
”Päässäni takoi ajatus, että emme voi jäädä yksin, pienenä emme pärjää”, Perä muistelee.
Ensimmäinen yhdistymisyritys tehtiin vuonna 1983. Fuusion vastustajia saapui kokoukseen linja-autolasteittain ja näin suunnitelmat kariutuivat.
Perän seuraaja Markku Mattila yritti fuusiota uudemman kerran 90-luvun alussa – jälleen tuloksetta. Aika fuusioajatukselle alkoi lopulta kypsyä, kun Limingan Osuuskauppa vuonna 2005 päätti liittyä Arinaan. Sen rohkaisemana myös Koskiseutu ja Haukiputaan Osuuskauppa tekivät myönteiset päätökset vuonna 2009.
”Se oli kunniallinen päätös monet vaikeudet voittaneelle ja pitkään itsenäisenä menestyneelle osuuskaupalle. Mitään taloudellista pakkoa fuusiolle ei ollut. Tulevaisuuden näkymät osana Arinaa olivat kuitenkin huikaisevan paljon paremmat”, Pekka Perä toteaa.
Lue Arinan tarinasta lisää Osuuskauppa Koskiseudun ja muiden paikallisosuuskauppojen vaiheista. Juhlakirja myynnissä nyt Arinan Prismoissa ja Sokos Pukumiehessä sekä prisma.fi.
Pohjoissuomalaisen lihanjalostuksen uranuurtajana voidaan pitää Kylmästä, nykyiseltä nimeltään Kylmänen Food Oy:tä, joka jo 1900-luvussa myi tuotteitaan Oulun kauppahallissa.
”Tuohon aikaan raaka-ainetta eli lihaa tuotiin Kestilästä saakka kärryteitä pitkin. Valtavan suuri helpotus oli, kun firman käyttöön ostettiin ensimmäinen auto, tulipunainen Morris Commercial vuosimallia 1952”, kertoo perheyrityksen pitkäaikainen toimitusjohtaja Antti Kylmänen isoisänsä isän Iikka Kylmäsen ajoista.
Tärkeä merkkipaalu yrityksen historiassa on vuosi 1954, jolloin Rantsilan kirkonkylälle rakennettiin uusi teurastamo ja lihanjalostamo, joita sittemmin on useasti laajennettu. 1980-90-luvulla hankittiin maailman pohjoisin poronlihanjalostustehdas Sodankylästä, keskeltä parhainta poronhoitoaluetta.
”Sodankylässä olemme teurastaneet myös lampaita, joita monet poromiehet kasvattavat. Käytämme aina pohjoissuomalaisten tuottajien lihaa eli valmistamme lähiruokaa sanan parhaimmassa merkityksessä. Me myös tunnemme tuottajamme henkilökohtaisesti.”
Kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin vuonna 1995, Kylmänen Oy teki tärkeän strategisen valinnan. Se päätti keskittyä ennen kaikkea poro- ja riistatuotteisiin. Esimerkiksi hirvenlihasta on tullut yksi Kylmäsen tavaramerkeistä. Naudanliha- ja sianliha ovat toki edelleen tärkeällä sijalla valikoimissa.
”Porosta ei saa mennä kuin ääni hukkaan”, Antti Kylmänen vitsailee. ”Ne osat, jotka eivät ihmisille maita, menevät eläinruuaksi.”
Kylmäsen tuotteita myydään nykyisin ympäri Suomen kaikkiaan noin tuhannessa myymälässä.
Arinan kanssa yhteistyötä on tehty jo 50-luvun alusta lähtien. Yhteistyökumppaneita olivat aikanaan myös lukuisat paikallisosuuskaupat, jotka myöhemmin fuusioituivat Arinaan.
”Arinan myymälöillä jakelukanavina ja koko yhteistyöllä on ollut suuri merkitys yrityksemme kehitykselle. Arvostan jatkuvuutta: yhteistyötä on tehty jo sukupolvien ajan ja molemmin puolin pidetty se, mitä on luvattu”, Antti Kylmänen toteaa.
”Tänä päivänä osuuskaupan tarkoista seurantajärjestelmistä, joiden avulla pystytään analysoimaan tuotetasoistakin kannattavuutta, on suurta hyötyä myös meille. Sellainen sopimus meillä Arinan kanssa on, että aina kun kehitämme uuden tuotteen, saamme sen valikoimiin heidän kauppojensa hyllyille. Sitten katsomme yhdessä, mitkä tuotteet menestyvät ja mistä ei ole eläjiksi.”
Lue Arinan Tarinasta lisää Arinan yhteistyökumppaneiden mielenkiintoisia tarinoita. Juhlakirja myynnissä nyt Arinan Prismoissa ja Sokos Pukumiehessä sekä prisma.fi.
Menestys vähittäiskaupassa vaihtelee. 1990-luvun lopussa Suomen Spar Oyj:llä oli runsaasti myymälöitä Oulun ja Lapin läänin alueilla. Arinalla pienmyymälöitä ei ollut juuri lainkaan.
Vuonna 2007 Spar-myymälät olivat tyystin kadonneet Pohjois-Suomen kartalta, kun taas Arinalla oli jo yli 30 lähimyymälän verkosto. Kuinka tähän oli tultu?
Vuonna 1990 toteutunutta Pohjois-Suomen Osuuskaupan ja Arinan fuusiota oli edeltänyt raju saneeraus. Pahasti tappiollisen Pohjois-Suomen Osuuskaupan myymälöistä osa oli lopetettu, mutta merkittävä osa myös myyty Suomen Sparille. Esimerkiksi Lapin läänissä ja Kemi–Tornio-alueella ei ollut yhtään s-ryhmäläistä lähikauppaa.
Arina avasi ensimmäiset Sale-yksiköt 2000-luvun alussa Siikajoelle, Tervolaan (Loue), Piippolaan ja Höyhtyälle. Niistä sai alkunsa sen nykyinen lähimyymäläverkosto.
Toden teolla Sale-ketjua alettiin rakentaa vuodesta 2005 alkaen. Silloin tehtiin strateginen päätös panostaa lähimyymäläverkostoon. Kiriapua ketjun kasvulle antoi S-ryhmän tekemä yrityskauppa, jolla se osti huonosti menestyneen Suomen Spar Oyj:n myymälät. Sen johdosta
14 entistä Spar-myymälää muutettiin Arinan toimialueella Sale-lähimyymälöiksi. Samassa yhteydessä huomattiin, että monet S-marketeista toimivat sellaisilla alueilla, joihin Sale-liikeidea itse asiassa sopi paremmin.
”Sale-liikeidea istuu pohjoiseen kuin nenä päähän. Se on osoittanut toimivuutensa näillä markkinoilla. Salejen yhteydessä voimme tarjota omistajillemme myös monia muita tarpeellisia lähipalveluja, kuten Postin, Matkahuollon, Apteekin ja jopa Alkon”, toteaa ryhmäpäällikkö Antti Siuruainen, joka on ehtinyt urallaan olla avaamassa 28 uutta Sale-myymälää ja olla muuttamassa 15 S-markettia Saleksi. Kiihkeimpinä aikoina hänen johdollaan avattiin 14 uutta myymälää vuodessa, parhaimman kuukauden aikana peräti kolme.
Tänä päivänä Arinalla on yli 50 Sale-lähimyymälää. Eteläisin niistä toimii Pyhäjoella ja pohjoisin Kolarissa. Sale-myymälöitä on niin maaseudun lisäksi kaupunkien keskustoissa, lähiöissä, taajamissa ja jopa saaressa.
”Hyvällä syyllä voi sanoa, että Sale-ketju pelasti harvaanasutun pohjoisen Suomen palvelut. Jos nämä pienmyymälät poistettaisiin kartalta, olisi palveluverkosto syrjäseudulla harva kuin vanhemman jääkärin aamukampa”, toteaa marketkaupan toimialajohtajan tehtävistä eläkkeelle jäänyt Tapani Kärkkäinen.
Lue Arinan tarinasta lisää syrjäseutujen kauppapalveluiden monivaiheisesta kehityksestä. Juhlakirja myynnissä nyt Arinan Prismoissa ja Sokos Pukumiehessä sekä prisma.fi.