14.03.2024
Osuuskauppa Arina voitti Rukan tontista käydyn suunnittelukilpailun. Kuusamon kaupungin järjestämän kilpailun voittaja julkistettiin torstaina 14.3.2024. Nyt tehdyn suunnitelman mukaisesti tuleva hotelli tulee tarjoamaan asiakkaille noin 220 huonetta, ravintolan ja kahvilan. Hotelli tullaan avaamaan Suomen luotetuimman hotelliketjun, Sokos Hotels brändin alle.
Osuuskauppa Arina julkisti jo viime keväänä kiinnostuksen hotellin rakentamiseen Rukalle. Nyt voitetun suunnittelukilpailun myötä hotellisuunnitelmaa päästään viemään eteenpäin.
– Olemme iloisia päästessämme etenemään suunnitelmassa ja toteuttamaan hotellin yhteen Suomen merkittävimmistä vapaa-ajan keskuksista. Rukan suosio kasvaa koko ajan, joten olemme innoissamme päästessämme tuomaan Suomen luotetuimman hotellibrändin Rukalle ja rakentamaan tulevaisuuden Rukaa yhdessä alueen muiden toimijoiden kanssa, toimitusjohtaja Reima Loukkola toteaa.
– Kohderyhmänämme uudessa hotellissa tulevat olemaan asiakasomistajamme, suomalaiset vapaa-ajan ja työmatkustajat sekä kansainväliset vieraat. Hotellin palvelut valitaan heitä silmällä pitäen ja tarpeita kuunnellen. Rukan upea luonto on haluttu ottaa huomioon jo suunnittelussa ja kaikista huoneista tulee olemaan upea esteetön näkymä ympäröivään luontoon. Ravintolan suurista ikkunoista avautuu maisema Talvijärven suuntaan, sanoo matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Ulla Peltoniemi.
– Seuraava askel on asemakaavamuutoksen haku mutta jos kaikki etenee alustavan suunnitelman mukaisessa aikataulussa, juhlittaisiin uuden hotellin avajaisia aikaisintaan 2027, Loukkola kertoo.
Sokos Hotellin kolmesta brändistä Rukalle avattavasta hotellista on suunniteltu alustavasti Break-hotellia, joita löytyy tällä hetkellä muun muassa Leviltä, Kolilta ja Vuokatista. Hotelliin on tarkoitus tulla alustavien suunnitelmien mukaan yhteensä noin 220 huonetta sekä ravintola ja kahvila, joiden konseptit vahvistuvat suunnitelmien edetessä.
Tulevan Sokos Hotellin suunnittelusta vastaa oululainen PAVE Arkkitehdit, joka on toiminut Arinan luotettuna yhteistyökumppanina, vastaten esimerkiksi Original Sokos Hotel Arinan uudistuksesta sekä Puistokahvila Makian ja Break Sokos Hotel Levin suunnittelusta.
Hotellin suunnitelmassa on kiinnitetty erityistä huomiota siihen, että hotellin rakennukset tulevat sopimaan paitsi muodon, materiaalivalintojen ja värityksen mutta myös mittakaavan osalta ympäröivään lähimaisemaan. Rakennuksen arkkitehtuurissa on painotettu muotojen ja materiaalien ajattomuutta ja laadukkuutta. Hotellin julkisivut tullaan tekemään tummasävyisestä betonista ja julkisivujen pintoja rytmittävät pystyurien jatkumo sekä hajautetusti sommitellut puiset pystylankut. Ilta-aikaan julkisivuja elävöittää puulankkuihin liitetty valaistus.
Hotellirakennus sulautuu hyvin sekä Rukatunturin kaukomaisemaan, että ympäröivään keskustarakenteeseen. Sen sijoittelussa on huomioitu tarkoin viereisten rakennusten ylimmistä kerroksista avautuvien näkymien säilyttäminen Riisitunturin ja Kitkajärven suuntaan. Hotellisiipien sirot päädyt ovat mielenkiintoisina näkymän päätepisteinä sekä Rukankyläntien suunnasta saavuttaessa että Rukan kylältä päin katsottaessa.
Myös hotelliin kulkeminen on mietitty tarkkaan. Hotellin asiakas- ja huoltoliikenne on suunniteltu kulkemaan Hiihtokouluntien kautta. Pysäköintipaikat on suunniteltu pääasiallisesti hotellin alla sijaitsevaan parkkihalliin. Kävelyreittien osalta on mietitty tarkkaan paitsi turvallisuutta mutta myös niiden mielenkiintoista ympäristöä. Rukan kylän suunnasta tulevan kävelijän taas ottaa vastaan rakennusten syliin jäävä viihtyisä sisääntuloaukio, johon avautuvat tulevan hotellin vastaanotto ja kahvila terasseineen.
Lisätietoja:
Reima Loukkola, toimitusjohtaja, +358 50 595 1972, reima.loukkola@sok.fi
20.12.2024 | Arinan uutiset | Hallinto
20.12.2024 | Arinan uutiset | Henkilöstö
16.12.2024 | Arinan uutiset | Marketkauppa | Sale