Kun Kodin Terra Rovaniemelle rantautui


07.12.2017

Rautakauppa on aina ollut S-ryhmälle vaikea laji. Kuitenkin siihen kohdistuu paljon omistajien toiveita ja odotuksia. Niinpä ryhmätasolla päätettiin yrittää tosissaan, kun ensimmäinen Kodin Terra, S-ryhmän puutarhan, sisustamisen ja rakentamisen erikoistavarataloksi profiloitu yksikkö avattiin Lahdessa vuonna 2005.

Tarkoituksena oli rakentaa ketjusta valtakunnallinen nopeassa tahdissa ja haastaa näin vakavasti suomalaisen rautakaupan kiistaton valtias Kesko.

Arina avasi Kodin Terra -myymälän Rovaniemellä vuonna 2010. Suunnitelmat oli olemassa myös Ouluun rakennettavaa yksikköä varten.

Samanaikaisesti S-ryhmässä kehitettiin rautakaupalle toinenkin, valikoimiltaan, palveluiltaan ja tiloiltaan Kodin Terraa suppeampi konsepti, rautakaupan lähimyymäläketjuksi suunniteltu S-Rauta. Tässä vaiheessa Arina luopui Rautsi-markkinointinimestä ja avasi Kemin Corona-kauppakeskukseen S-Rauta-myymälän. Sellaiset olivat suunnittelupöydällä myös Tornioon ja Raaheen, mutta niitä ei koskaan toteutettu.

Kemin S-Rauta ei ottanut riittävästi tuulta purjeisiinsa, ja niinpä se integroitiin osaksi Prismaa, sen rautaosastoksi vuonna 2016.

S-ryhmä ei saa täysiä tyylipisteitä rautakauppansa uudestakaan kehittämisyrityksestä. Kodin Terra -ketju on jäänyt tyngäksi, koska riittävän monet osuuskaupat eivät ole lähteneet siihen mukaan yhteisestä strategisesta päätöksestä huolimatta. Näin suuri hankintavolyymi ja muut ketjutoiminnan edut ovat jääneet vajavaisiksi.

Se, että ryhmästä rautakaupan osaamista löytyy, on kuitenkin todistettu. Useissa kaupungeissa, joissa Kodin Terra toimii, se on rautakaupan markkinajohtaja. Tällaisia ovat esimerkiksi Lahti, Pori ja Salo – ja myös Rovaniemi.

Toimialajohtaja Paavo Käsmä visioi rautakaupan tulevaisuutta:

”Verkkokaupassa on oltava vahvasti mukana, sillä verkolla on tärkeä rooli asiakkaan tekemässä esivalinnassa. Suurin osa ostopäätöksistä tehdään kuitenkin myymälöissä. Siksi myyjien ammattitaito ja osaaminen on jatkossakin ratkaisevan tärkeää.”

”Myynti valmiiksi asennettuna sekä Do it for me -ajattelu ovat koko suomalaisessa rakentamisen ja sisustamisen kaupassa vielä alkutekijöissään. Se, joka tämän hyvin osaa, on voittaja”, Paavo Käsmä uskoo.

Palveluiden toteuttamisessa hyvät yhteistyökumppanit ovat kullanarvoisia, heidän avullaan voidaan monipuolistaa valikoimia. Näin on Rovaniemelläkin tehty yhteistyössä useiden pohjoissuomalaisten yritysten kanssa.

Lue Arinan Tarinasta rautakaupan vaikeasta polusta Arinassa ja koko S-ryhmässä. Juhlakirja myynnissä nyt Arinan Prismoissa ja Sokos Pukumiehessä sekä prisma.fi.