10.11.2016
25. helmikuuta vuonna 1917 Oulun VPK:n talolla kävi melkoinen kuhina. Paikalle oli kokoontunut parisataa oululaista ja oulujokista perustamaan uutta osuuskauppaa. Edustettuina olivat kaikki yhteiskuntaluokat ja monet eri ammatit: muiden muassa maanviljelijä, opettaja, konsulentti, kirjanpitäjä, rakennusmestari, tilanhoitaja ja talonomistaja. Mieliala oli innostunut ja perustamispäätös tehtiin yksimielisyyden vallitessa.
Uuden osuuskaupan, josta silloin käytettiin nimeä osuusliike, osuusmaksuksi määrättiin 10 markkaa ja lisämaksuvelvoitteeksi 100 markkaa osuutta kohden. Kokouksessa valittiin hallintoneuvosto, jonka tehtäväksi tuli liiketoiminnan käynnistäminen ja nimen antaminen syntyneelle lapselle. Kaupallinen toiminta aloitettiin 14. toukokuuta samana päivänä, kun kaupparekisteriin merkittiin Osuusliike Arina r.l. Nimen lopussa ollut lyhenne viittaa edellä mainittuun lisämaksuvelvoitteeseen, josta sittemmin on luovuttu.
Mistä itse nimi Arina on peräisin? Siitä eivät luonnollisesti perustajat itse enää ole kertomassa, eivätkä myöskään kirjalliset lähteet asiaa täysin varmasti paljasta.
Arinan 50-vuotiskertomuksessa osuuskaupan palveluksessa sen perustamisesta saakka ollut varastonhoitaja Heikki Keinänen kertoo, että nimi olisi syntynyt liikkeen hommamiesten järjestämän nimikilpailun tuloksena.
”Etsittiin mojovaa nimeä ja siinä se Arina jotenkin esiin putkahti. Ei minulla tosin ole muistikuvaa siitä, kuka sen nimen sitten keksi.”
Mikä olisi saattanut olla tuntemattoman keksijän inspiraation lähteenä? Yksi valistunut arvaus juontaa juurensa Arinan perustamista edeltäneisiin kuukausiin. 29.3.1917 juuri perustettu osuusliike nimittäin hankki omistukseensa Oulun Elanto Oy -nimisen yhtiön. Vaikka kyseessä oli osakeyhtiö, Oulun Elanto toimi kuten osuustoimintayritys. Sitä omistettiin tasaosuuksin ja se jakoi ylijäämästään ostohyvitystä, tämän päivän termein bonusta, omistajilleen.
Elannolla oli viisi myymälää, makkaratehdas ja leipomo. Leipomon tärkein tuotantoväline oli aikaansa nähden moderni kiertoarinauuni, joka hohkasi lämpöä ja jossa paistuivat herkulliset ja ravitsevat leivät. Nimi Arina voikin kekseliäästi viitata myös kotilieden lämpöön, turvallisuuteen ja tietysti hyvään ruokaan.
Arina sai Elannosta erinomaisen alun liiketoiminnalleen. Sen varastoissa oli elintarvikkeita, joista tuossa vaiheessa oli maassamme huutava pula. Elannon runsas asiakaskunta liittyi kokonaisuudessaan Arinan jäseniksi.
Lue lisää Arinan alkutaipaleesta itsenäistymässä olevan Suomen kohtalonvuosina Arinan tarinasta. Juhlakirja ilmestyy toukokuussa 2017.
20.12.2024 | Arinan uutiset | Hallinto
20.12.2024 | Arinan uutiset | Henkilöstö
16.12.2024 | Arinan uutiset | Marketkauppa | Sale