27.08.2024
Osuuskauppa Arinan tammi-kesäkuun liikevaihto oli 520,2 M€ kasvaen edellisen vuoden vastaavasta ajasta 2,3 prosenttia. Asiakasomistajille maksettujen Bonusten ja maksutapaedun määrä kasvoi 17,4 milj. euroon, kasvaen yhteensä 4,4 % edellisvuodesta.
Arinan toimialojen liikevaihto kasvoi vuoden ensimmäisellä puoliskolla päivittäistavara- (358 M€, + 4,5 %), matkailu- ja ravitsemis- (30,2 M€, + 5,6 %) sekä erikoistavarakaupassa (15,3 M€, + 1,3 %). Käyttötavara- (41,3 M€, – 3,2 %) ja liikennekauppa (84,8 M€, – 4,7 %) kokivat notkahduksen alkuvuoden aikana.
– Asiakkaamme ovat entistä tarkempia siitä, mihin rahansa käyttävät. Liikevaihdon ja vähittäismyynnin kasvu kuitenkin kertovat omaa tarinaansa siitä, että olemme omalla toiminnallemme pystyneet lunastamaan asiakkaidemme odotukset ja luottamuksen taas hieman paremmin. Tästä esitän lämpimät kiitokseni jokaiselle arinalaiselle. Meidän jokapäiväinen työskentelymme asiakkaidemme arjessa näkyy muun muassa kasvaneena asiakasomistajien määränä sekä asiakaskäynneissä toimipaikoissa, kiittelee Arinan toimitusjohtaja Reima Loukkola.
– Työmme ei kuitenkaan ole valmista. Takaamalla edullisen hintatason, kehittämällä kustannustehokkuutta ja investoimalla asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin, palvelujen saatavuuteen ja laatuun, voimme taata asiakasomistajillemme myös tulevaisuudessa parhaat edut ja hyödyt omasta osuuskaupasta. Vain vahvan ja avoimen yhteistyön avulla, kaikkien toimijoiden kanssa, voimme onnistua, Loukkola lisää.
Alkuvuoden aikana Arina investoi 36,3 milj., euroa Pohjois-Suomeen varmistaen monipuolisten palvelujen kehittämisen asiakasomistajille. Asiakasomistajat ovat päässeet nauttimaan tähän mennessä mm. uudesta Babista-ravintolasta sekä Rajakylän S-marketista Oulussa, Ranuan S-marketista sekä asiakasystävällisemmistä tiloista Rovaniemen Prisman Asiakasomistajapalvelu- ja S-Pankki-pisteellä. Vielä tällä viikolla päästään juhlimaan S-market Muonion avajaisia. Alkuvuoden aikana rakennustöitä on aloitettu mm. Raahen Prismakeskuksen, ABC Carwash Prisma Zeppelinin sekä S-market Pellon työmailla. Muutostöitä tehdään mm. Pulkkilassa, jossa Sale laajenee S-marketiksi, Kemin Prismakeskukseen luodaan uusi Ravintolamaailma ja Torniossa valmistellaan Ravintolamaailman, Tälläämön ja Emotion-myymälän avausta. Ruoan verkkokaupan kasvavaan kysyntään vastataan aloittamalla ruoan verkkokaupan keräilykeskuksen rakennustyöt Limingantullin Prisman yhteyteen syksyn aikana.
– Haluamme varmistaa palvelujen saatavuuden ympäri Pohjois-Suomea. Edellä mainittujen lisäksi meillä on suunnitteluvaiheessa kolme hotellihanketta Ouluun, Rovaniemelle ja Rukalle sekä useita markethankkeita toimialueellamme. Samaan aikaan huolehdimme vanhempien toimipaikkojemme uudistamisesta tavoitteena palvella asiakkaidemme nykyisiä tarpeita, ylläpitää asiointi- ja työturvallisia tiloja sekä edistää niiden energiatehokkuutta. Arinan ylijämä mahdollistaa osaltaan näiden tavoitteiden toteutumisen, toteaa Arinan talousjohtaja Anu Junnikkala-Alho.
Arinalaisten määrä kasvoi hieman edellisvuodesta. Kesäkuun lopussa arinalaisia oli 3290 ja alkuvuonna keskimäärin 2 957.
Arina tarjosi tänä kesänä kesätyöpaikan 1429 pohjoissuomalaiselle nuorelle. Kesätöiden pituus vaihteli 14–17-vuotiaiden kesä-ässien 2 viikon harjoitteluista koko kesän kestäneisiin kesätöihin yli 18-vuotiaille.
– Meille on tärkeää, että voimme tarjota positiivisia kokemuksia palvelualan kesätöistä mahdollisimman monelle nuorelle. Kesätöihin keväällä palkattujen lisäksi iso osa Arinan vakituisista työntekijöistä, jotka tekevät töitä opiskelujen ohessa, halusivat jälleen lisätä työtuntejaan kesän ajaksi. Tälle syksylle olemme voineet tarjota lisää työsopimuksia jo noin 100 yli 18-vuotiaalle kesätyöntekijälle eli he jatkavat meillä myös syksyllä. Aloitamme pian myös joulun ruuhka-apurien rekrytoinnit ja myös näihin tehtäviin moni kesän Arinalla viihtynyt osoitti kiinnostuksensa, kertoo Arinan henkilöstö- ja viestintäjohtaja Minna Salonen.
– Ennätysmäärä kesätyöntekijöistämme vastasi tänä kesänä Oikotien Vastuullinen kesäduuni-kyselyyn ja odotamme tuloksia innolla. Kyselyn tulokset antavat meille arvokasta palautetta, jonka perusteella tiedämme missä olemme nuorten mielestä onnistuneet ja missä meillä on vielä kehitettävää, Salonen sanoo.
Työvoimapula aiheuttaa haasteita erityisesti niillä paikkakunnilla, joissa työikäinen väestö vähenee ja nuorempi väki siirtyy kasvukeskuksiin. Näitä haasteita on lähdetty ratkaisemaan esimerkiksi pilotoimalla työvuorojen tarjoamista Onnexi Oy:n AgeIn® -palvelun kautta yli 65-vuotiaille eläkeläisille Oulun eteläpuolella sekä Baronan kanssa palkkaamalla henkilökuntaa Filippiineiltä Lapin alueelle.
Vuoden vaihteessa Arina lahjoitti pohjoissuomalaisille lapsille ja nuorille harrastus- ja tukitoimintaa järjestäville yhteisöille 206 460,19 €. Vuoden 2013 jälkeen tukea on lahjoitettu lasten ja nuorten toimintaan yli miljoonaa euroa. Tukea ovat voineet hakea pohjoissuomalaiset lasten ja nuorten liikuntaseurat, avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöt sekä muut yhteisöt, jotka kohdentavat tuen pohjoisen lasten ja nuorten toimintaan. Tänä syksynä tukea haki 272 yhteisöä, joista Arinan asiakasomistajat äänestivät tuensaajat. Alueellinen tasapuolisuus harrastusyhteisöjen kesken huomioitiin jakamalla tuki jäsenalueittain siten, että alueelle jaettava tukisumma oli samassa suhteessa alueen asiakasomistajien määrän kanssa.
Seuraava tukihakukierros järjestetään syksyn 2024 aikana.
Osuuskauppa Arina 1–6/2024 |
M€ / lkm. | Kehitys % / kpl |
Asiakasomistajamäärä | 192 236 | + 2,2 % (alkuvuoden aikana) |
Investoinnit palvelujen kehittämiseen | 36,3 M€ | + 105,1 % |
Henkilöstömäärä (keskimäärin) | 2 957 | + 29 |
Verollinen vähittäismyynti | 622 M€ | + 2,2 % |
Bonusmyynti 68,8 % | 428 M€ | + 2,3 % |
Asiakasomistajahyödyt (ennen ylijäämää) | 51 M€ | + 2,9 % |
Keskimäärin per talous | 265 € | – 1,9 % |
Ylijäämä (tulos ennen veroja) | 18,6 M€ | – 11,1 % |
Osuustoiminnallinen tulos yhteensä | 69,6 M€ | – 1,2 % |
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Reima Loukkola, +358 50 595 1972, reima.loukkola@sok.fi
talousjohtaja Anu Junnikkala-Alho, +358 40 709 2960, anu.junnikkala-alho@sok.fi
henkilöstö- ja viestintäjohtaja Minna Salonen, +358 40 569 0980, minna.l.salonen@sok.fi
20.12.2024 | Arinan uutiset | Hallinto
20.12.2024 | Arinan uutiset | Henkilöstö
16.12.2024 | Arinan uutiset | Marketkauppa | Sale