08.12.2022
Osuuskauppa Arinan tehtävänä on tarjota palveluja ja etuja asiakasomistajille. Osuuskauppa on laajasti läsnä asiakkaiden arjessa ja juhlassa. Vastuullinen osuuskauppa huolehtii liiketoiminnan lisäksi pohjoissuomalaisten hyvinvoinnista mm. vuosittaisella lasten ja nuorten toiminnan tuella.
Arina on jakanut vuodesta 2013 tukea lasten ja nuorten harrastustoimintaan yhteensä yli puoli miljoonaa euroa. Tukea ovat voineet hakea pohjoissuomalaiset lasten ja nuorten liikuntaseurat, avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöt sekä muut yhteisöt, jotka kohdentavat tuen pohjoisen lasten ja nuorten toimintaan. Tänä keväänä tukea haki 102 ja syksyllä ennätykselliset 216 yhteisöä.
Arinan asiakasomistajat päättivät jälleen tuensaajat äänestämällä. Kutsun saivat asiakasomistajat, jotka olivat ilmoittaneet sähköpostiosoitteensa, eivätkä olleet kieltäneet tutkimuskyselyitä.
Tällä kertaa äänestykseen osallistui ennätykselliset yli 13 000 vastaajaa. Jokaisella oli kaksi ääntä, yksi harrastusyhteisöille ja toinen hyväntekeväisyys- ja tukijärjestöille. Vastanneiden kesken arvottiin 3 kpl S-ryhmän 50 € lahjakorttia. Arvonnan voittajille on ilmoitettu henkilökohtaisesti.
Vähintään 1 000 € tuen saa ennätykselliset 75 yhteisöä, huomioiden Arinan jäsenten ja vastausten alueellinen jakautuminen. Suurimmat äänimäärät ja 10 000 € maksimituet keräsivät Pohjois-Suomen syöpälapsiperheet ja Lapin ensi- ja turvakoti. Harrastusyhteisöistä jäsenalueiden ykkösiksi nousivat Oulun ja Vihannin 4H-yhdistykset, Ajax-Sarkkiranta, Veitsiluodon Kisaveikot, Rovaniemen Kiekko ja Tunturi-Kiekko.
– Iso kiitos Arinalle ja kaikille Pohjois-Suomen syöpälapsiperheitä äänestäneille. Käytämme avustuksen yhdistyksemme Kesäpäivien 2023 järjestämiseen ja toteutamme avustuksella vertaistuen mahdollistavaa toimintaa yhdistyksemme jäsenperheiden lapsille ja nuorille. Tämän kautta mahdollistamme monta merkityksellistä kohtaamista, kertoo Pohjois-Suomen syöpälapsiperheiden puheenjohtaja Jutta Pernu-Määttä.
– Tämä on todella mukava uutinen. Mieltä lämmittää, että toimintamme koetaan merkittäväksi. Tuella pystymme hankkimaan urheilu-, liikunta- ja leikkivälineitä, jotka tukevat asiakkaittemme kokonaisvaltaista hyvinvointia. Arjen elämykset antavat voimaa ja toivoa kaikille. Lämmin kiitos kaikille yhdistystämme äänestäneille ja onnea kaikille tukea saaneille, iloitsee Lapin ensi- ja turvakodin kehittämispäällikkö Arja Kilpeläinen.
– Olemme Tunturi-Kiekossa erittäin iloisia tuesta. Ylälappilaiset asiakasomistajat ovat selvästi kokeneet toimintamme alueellisesti tärkeäksi ja vastuullisesti järjestetyksi. Tuki on osa varainkeruuta, jonka tarkoituksena on jäsentemme tärkeänä pitämän valmennuspäällikön jatkuvuuden varmistaminen, jatkaa Tunturi-Kiekon puheenjohtaja Janne Tervahauta.
– Arinan sponsoroinnin painopiste on lasten ja nuorten toiminnassa. Mahdollistamme matalan kynnyksen harrastus- ja hyväntekeväisyystoimintaa. Osuuskaupassa asiakasomistajat päättävät tuensaajista. Pidämme yhdessä pohjoisen puolta, huomioiden koko laajan toimialueen, kiteyttää Osuuskauppa Arinan vastuullisuus- ja viestintäjohtaja Pasi Ruuskanen.
HYVÄNTEKEVÄISYYS- JA TUKIJÄRJESTÖT |
90 000,00 € |
Pohjois-Suomen syöpälapsiperheet | 10 000,00 € |
Lapin ensi- ja turvakoti ry | 10 000,00 € |
Hope – Yhdessä ja Yhteisesti ry Oulu | 7 753,22 € |
Mieli Oulun seudun mielenterveys ry | 7 206,21 € |
Auta Lasta ry | 5 699,96 € |
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri ry | 5 549,34 € |
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapin piiri ry | 5 240,16 € |
Erityislasten Omaiset ELO ry | 4 891,35 € |
Lastenklinikoiden Kummit ry | 3 718,06 € |
Oulun seudun omaishoitajat ry | 3 583,29 € |
Raahen Pelastakaa Lapset ry | 3 194,83 € |
Oulun ensi- ja turvakoti ry / Mieskaveritoiminta | 2 600,26 € |
Pohjois-Suomen Autismikirjo ry | 2 045,33 € |
Pohjois-Pohjanmaan Partiosäätiö sr. | 2 013,62 € |
Syväkankaan koulu/Tukioppilaat | 1 870,92 € |
Oulun Kehitysvammaisten Tuki ry | 1 815,43 € |
Muhoksen Pelastakaa Lapset ry | 1 537,96 € |
Pohjois-Pohjanmaan Martat ry | 1 419,05 € |
Hyväntekeväisyysyhdistys Arjen Tuki ry | 1 411,12 € |
Meri-Lapin Yhden Vanhemman Perheet ry | 1 403,19 € |
Sydänlapset ja -aikuiset ry:n Pohjois-Pohjanmaan alueosasto | 1 379,41 € |
Oulun seudun yhden vanhemman perheet ry | 1 173,29 € |
Lintulammen asukasyhdistys ry | 1 094,01 € |
Hetekylän nuorisoseura ry | 1 000,00 € |
Lapin Perhehoitajat ry | 1 000,00 € |
Lisäksi 14 yhteisöä, joille á 100 $ S-ryhmän lahjakortti | 1400,00 € |
Jäsenalue 1: Oulu, Ii, Muhos, Utajärvi ja Vaala |
43 000,00 € |
Oulun 4H-yhdistys (Oulu) | 3 259,24 € |
Oulun vapaaehtoinen palokunta ry nuoriso-osasto (Oulu) | 3 110,64 € |
Kuivasjärven Aura ry (Oulu) | 2 744,10 € |
Kiimingin Kiekko-Pojat ry (Oulu) | 2 228,96 € |
Ahmat ry (Oulu) | 2 129,90 € |
Haukiputaan Pallo ry (Oulu) | 1 971,39 € |
Haukiputaan Heitto ry (Oulu) | 1 911,95 € |
Oulun Naisfutis ry (Oulu) | 1 753,45 € |
Kiekko-Laser Juniorit ry (Oulu) | 1 674,20 € |
Oulun Luistinseura ry (Oulu) | 1 555,32 € |
Kiimingin Urheilijat ry (Oulu) | 1 485,97 € |
Oulun Kärpät 46 ry (Oulu) | 1 476,07 € |
Oulun Lohet ry (Oulu) | 1 456,25 € |
Oulun Pyrintö ry (Oulu) | 1 456,25 € |
Northern Lights Cheerleading, junioreiden edustusjoukkue Helmet (Oulu) |
1 436,44 € |
Oulun Lippo Juniorit ry (Oulu) | 1 347,28 € |
Muhoksen 4H-yhdistys ry (Muhos) | 1 277,94 € |
Oulun Elokuvakeskus ry (Oulu) | 1 268,03 € |
Oulunsalon Pallo (Oulu) | 1 248,22 € |
Partiolippukunta Tervapartio ry (Oulu) | 1 129,34 € |
Oulun Ratsastajat ry (Oulu) | 1 119,43 € |
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry (Oulu) | 1 089,71 € |
Oulun NMKY:n nuorisokuoro Oulun Fröökynät ja Ynnin Pojat (Oulu) |
1 069,90 € |
Lisäksi 38 yhteisöä, joille á 100 € S-ryhmän lahjakortti | 3 800,00 € |
Jäsenalue 2: Pyhäjoki, Pyhäntä, Raahe, Siikajoki ja Siikalatva |
7 000,00 € |
Vihannin 4h-yhdistys ry (Raahe) | 1 940,36 € |
Pattijoen Urheilijat Juniorit ry (Raahe) | 1 722,07 € |
FC Raahe (Raahe) | 1 382,50 € |
Raahen Jääkiekkoklubi ry (Raahe) | 1 055,07 € |
Lisäksi 9 yhteisöä, joille á 100 € S-ryhmän lahjakortti | 900,00 € |
Jäsenalue 3: Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki ja Tyrnävä |
7 000,00 € |
Ajax-Sarkkiranta ry (Kempele) | 2 199,81 € |
Kempeleen Pyrintö ry (Kempele) | 1 332,89 € |
Eräpartiolippukunta Limingan Niittykärpät / Limingan Partiotyön Tuki ry (Liminka) |
1 105,32 € |
V. ja U-seura Kempeleen Kiri ry (Kempele) | 1 061,98 € |
Lisäksi 13 yhteisöä, joille á 100 € S-ryhmän lahjakortti | 1 300,00 € |
Jäsenalue 4: Enontekiö, Kemi, Keminmaa, Kolari,
|
14 000,00 € |
Veitsiluodon Kisaveikot ry (Kemi) | 1 780,85 € |
Tornion Pallo -47 ry (Tornio) | 1 637,23 € |
Tornion 4H-yhdistys ry (Tornio) | 1 436,17 € |
Kemin Palloseura ry (Kemi) | 1 292,55 € |
Meri-Lapin Taitoluistelijat (Kemi) | 1 278,19 € |
Muonion lapset ja nuoret ry (Muonio) | 1 220,74 € |
Kemin Into ry voimistelu (Kemi) | 1 077,13 € |
Kemin Lämärit Ry (Kemi) | 1 077,13 € |
Lisäksi 32 yhteisöä, joille á 100 € S-ryhmän lahjakortti | 3 200,00 € |
Jäsenalue 5: Pudasjärvi, Ranua ja Rovaniemi |
15 000,00 € |
Rovaniemen Kiekko ry (Rovaniemi) | 1 608,19 € |
Taito Lappi ry (Rovaniemi) | 1 522,90 € |
Rovaniemen Palloseura ry (Rovaniemi) | 1 486,35 € |
FC Santa Claus Napapiiri ry (Rovaniemi) | 1 449,81 € |
Rovaniemen 4H-yhdistys (Rovaniemi) | 1 352,34 € |
Lapin Martat ry (Rovaniemi) | 1 327,97 € |
Rops soveltava jalkapallojoukkue (Rovaniemi) | 1 327,97 € |
Pudasjärven 4H-yhdistys ry (Pudasjärvi) | 1 267,06 € |
Arctic Volley Rovaniemi Ry (Rovaniemi) | 1 157,41 € |
Lisäksi 25 yhteisöä, joille á 100 € S-ryhmän lahjakortti | 2 500,00 € |
Jäsenalue 6: Inari, Kittilä, Sodankylä ja Utsjoki |
4 000,00 € |
Tunturi-Kiekko ry (Inari) | 1 951,97 € |
Kittilän Vapaaehtoinen Palokunta ry (Kittilä) | 1 048,03 € |
Lisäksi 10 yhteisöä, joille á 100 € S-ryhmän lahjakortti | 1 000,00 € |
20.12.2024 | Arinan uutiset | Hallinto
20.12.2024 | Arinan uutiset | Henkilöstö
16.12.2024 | Arinan uutiset | Marketkauppa | Sale