Kun Husson Jarmo ensimmäisen pukunsa myi


07.01.2017

Pukumies Oy:n perustanut ja sen pitkään omistanut Marttilan suku avasi ensimmäisen myymälänsä Ouluun Hallituskadulle, josta se pian siirtyi Sampo-talon tiloihin vuonna 1976. Kirkkokadulle liike muutti vuonna 1986 ja toimi tuolla paikalla aina siihen saakka, kunnes siirtyi Kauppakeskus Valkeaan osaksi upouutta Sokos-tavarataloa. Vuonna 2016 alun perin Kokkolassa perustettu Pukumies täyttää kunniakkaat 70 vuotta.

Oulussa Pukumies oli alusta lähtien menestys. Sen laatuun ja palveluun perustuva hyvä maine on kestänyt halki vuosikymmenten, läpi nousukausien ja lama-aikojen.
Jouluaatonaattona vuonna 1999 Osuuskauppa Arina osti Pukumiehen. Osuuskauppa halusi tarjota omistajilleen entistä laadukkaammat ja laajemmat pukeutumiskaupan palvelut.

Pukumiestä pitkään johtanut ja yli 45 vuotta pukeutumiskauppaa tehnyt Jarmo J. Husso muistelee uransa alkuaikoja 60-luvun lopussa.
”Aluksi sain myydä miesten sukkia, ja vain miesten sukkia. Vähitellen vastuualue laajeni ja tuoteryhmät muuttuivat yhä vaativammiksi. Lopulta sain tilaisuuden myydä myös miesten pukuja.”
Husso muistaa ensimmäisen pukukauppansa kuin eilisen päivän.
”Esimieheni löi käteeni askin savukkeita ja sanoi, että tässä on tarjoilutupakat. Tuohon aikaan oli tyylinä, että ennen kuin ryhdyttiin puvun sovitukseen, polteltiin kaikessa rauhassa nortit, parit. Tuhkakuppeja oli myymälässä sovituskoppien vieressä. Myin heti asiakkaalle kaksi pukua, mikä on aika harvinaista, kun tekee kauppaa suomalaisen miehen kanssa.”
”Mielestäni pukeutumiskauppa ei ole vain tuotteiden myyntiä. Se on ennen kaikkea palvelua ja myös seurustelubisnes”, hiljattain eläkkeelle jäänyt Husso miettii.

Lue Pukumiehen uskomaton nousu Syvärin taistelussa jalkansa menettäneen varastomiehen unelmasta Pohjois-Suomen johtavaksi muotitavarataloksi sekä merkittäväksi valtakunnalliseksi pukeutumiskaupan ketjuksi Arinan Tarinasta. Juhlakirja ilmestyy toukokuussa 2017.