Viimeinen Omistajan hyötyilta -viikko vietettiin iloisissa merkeissä eteläisellä Pohjois-Pohjanmaalla. Vaikka Arinan tapahtumatiimillä ehtikin hiipua pieni haikeus mieleen, pitivät Rantsilan, Pyhäjoen, Raahen ja Ruukin omistajat huolta, ettei iltoja vietetty suu mutrulla.
Odotettu hyötyilta Rantsilassa
Ensimmäisenä oli vuorossa Rantsila. Kaupan pihalla tapahtumatiimiä vastassa oli muistakin hyötyilloista tuttu Omistajapalveluiden palveluneuvoja Sarita Koivuranta.
Koivuranta pääsi illan aikana keskustelemaan omistajien kanssa S-pankin palveluista. Vaikka paikan päällä oli sankoin joukoin väkeä, ehti Koivuranta katsomaan rantsilalaisten omistajien pankkipalvelut kuntoon ja avaamaan muutaman uuden omistajajäsenyydenkin.
– Täällä oli aamulla aika rauhallista. Aamupäivällä muutamat omistajat kertoivat, että väki odottaa jo innolla iltaa. Puoli kuudeltahan sitten täällä oli koko kylä, rempseä Koivuranta nauroi illan päätteeksi.
Hyötytoiveissa kylmäasema Pyhäjoelle
Pyhäjoen Salen pihalla meno oli alusta asti ylimmillään, kun hyötyiltojen liikunnallisesta puolesta vastaava The Fiilismakers oli aiemmin päivällä lämmitellyt lapset ilta varten koulutapahtumassa.
Paikan päälle saapui myös kymmeniä aikuisia jättämään hyötytoiveensa. Vaikka Pyhäjoen oma kauppa on palvellut kunnialla, on aika jättänyt Saleen oman jälkensä. Uudelle kaupalle on kova tarve.
Uuden myymälän tarve ei ollut jäänyt huomaamatta market- ja ABC-kaupan toimialajohtajalta Mikko Polsolta. Polso oli tullut paikan päälle Pyhäjoelle kertomaan henkilökohtaisesti hyvät uutiset omistajille.
– Toiveissa näkyy selvästi uuden myymälän tarve. Tämä on huomattu meillä johtoryhmän päässäkin ja Pyhäjoen uusi Sale-myymälä aukeaa toivottavasti ensi vuonna. Samalle tontille tulisi myös paljon toivottu ABC-automaattiasema, Polso kertoi.
Prisma keskellä kaupunkia
Raahen Prisma on sijainniltaan poikkeuksellisia Arinan Prismoja, sillä se sijaitsee aivan kaupungin keskustassa. Sijainnin vetovoima sai paikalle paljon uteliaita raahelaisomistajia varta vasten Omistajan hyötyiltaan tulleiden omistajien lisäksi.
Leikkisä ja liikunnallinen ohjelma veti paikalle lapsia ja nuoria. Onni Oravan kanssa selfien nappaamiseen ei ole yläikärajaa ja karvaisen halauksen kävi hakemassa myös paikalle sattuneet mopopojat. Puhelinten etukamerat olivat kovassa käytössä eritoten Onnin ja Jonne Jääkarhun vierailujen aikana.
– Täällä lapset ja nuoret ovat olleet todella innoissaan meidän Instagram-tilistä. He tulevat rohkeasti mukaan kuviin ja muutama on tullut esittelemään minulle heidän omia sometilejään, Osuuskauppa Arinan kesäsomettaja Sara Ilonen tuumasi.
Viimeinen ilta Ruukista ulos
Viimeinen Omistajan hyötyilta vietettiin Ruukissa ja Salen piha todellakin heräsin eloon torstain kääntyessä iltaa kohden.
Osuuskauppa Arinan 100-vuotisjuhlavuoden viestintä ja tapahtumakoordinaattori Hanna Pikkarainen oli iloisen yllättynyt paikan päälle saapuneiden omistajien määrästä.
– Omistajan hyötyilta -karavaani on nyt kiertänyt 31 paikkakuntaa. Hyötytoiveita on tullut tuhansia, mutta kyllä tämän kiertueen suola ovat olleet kaikki mahtavat omistajat, Pikkarainen kertoi.
Vaikka Omistajan hyötyilta -kiertue on tältä erää taputeltu loppuun, Pikkarainen vinkkaa miettimään ja jättämään hyötytoiveita jatkossakin suoraan toimipaikkoihin.
Viimeinen tapahtuma sai Pikkaraisen ja muun tapahtumatiimin haikeisiin tunnelmiin.
– Pakko se on myöntää, että tuossa tapahtuman loppusanoja juontaessani tuli vähän itku silmään, Pikkarainen nauroi.