Kun Haipolan Pertti äänikuninkaana komeili


02.08.2017

Osuustoiminnallisessa Arinassa ylintä päätösvaltaa käyttää omistajien keskuudestaan valitsema edustajisto. 65-jäsenisen edustajiston vaalit pidetään neljän vuoden välein.

Arinan edustajiston nestori oli pitkään Pertti Haipola, joka valittiin omistajien edustajaksi ensimmäisen kerran jo vuonna 1998. Hän toimi välillä myös hallintoneuvostossa, jonka edustajisto valitsee keskuudestaan. Edustajistoon Haipola palasi uudelleen vuonna 2010. Tuolloin pidetyissä vaaleissa hän oli yli kolmella sadalla äänellään äänikuningas.

Osansa Haipolan suosioon oli varmasti sillä, että hän on tunnettu ja pidetty muusikko, jonka esiintyminen valloittaa yhtä hyvin ravintolasalissa kuin kirkossa. Suruttomat-orkesterissa hän tuli tutuksi jo Arinan naistentanssien kulta-aikoina.

Pertti Haipolan mielestä osuustoiminta sopii aikaan, jota elämme.

”Omaa kauppaa ei voi myydä, niin paljon omistajia sillä on. Osuustoiminta sopii myös monelle muulle elämän alueelle. Esimerkiksi taiteentekijät ovat perustaneet omia osuuskuntia. Arinalle on annettava erityiskiitos siitä, että Pohjois-Suomen suurimpana osuuskuntana se tukee myös kulttuurielämää laajalla rintamalla.”

Koska Pertti Haipola tunnetaan helposti lähestyttävänä ihmisenä, hän saa edelleen kauppareissuillaan tavan takaa keskustella Arinankin asioista.

”Ihmiset tarttuvat hihasta, kertovat mielipiteitään ja toiveitaan. Totta kai minä niitä vien eteenpäin. Tämä on omistajille yksi mahdollisuus vaikuttaa eli aina voi ottaa yhteyttä tuttuun edustajiston jäseneen. Tai jos kiinnostusta on, voi itse asettua vaaleissa ehdolle. Tähän kannustan niin nuoria kuin ikäihmisiä.”

Lue lisää demokraattisesta osuustoiminnasta ja omistajien todellisista vaikuttamismahdollisuuksista Arinan Tarinasta. Juhlakirja myynnissä nyt Arinan Prismoissa ja Sokos Pukumiehessä sekä prisma.fi.