Osuuskauppa Arina juhlii satavuotista historiaa yhteistyössä pohjoissuomalaisten lähituottajien kanssa. Yksi yhteistyökumppaneista on Tornion Panimo, jonka Arinalle kehittämä Omistajan Mahti puolukkainen ale täysmallasolut julkistettiin Oulun Vanhalla Paloasemalla järjestetyssä Oluenmaistelu-tapahtumassa keskiviikkona 22.3. Paikalla oli Oulun Olutseura ry:n jäseniä.
Omistajan Mahti Arinan ravintoloista ja ruokakaupoista
Juhlavuotensa kunniaksi Osuuskauppa Arina on lähituottajiensa kanssa tuonut tarjolle useita tuotteita.
– Halusimme tuoda toimipaikkojemme tarjontaan käsintehdyn erikoisoluen, joka on valmistettu suurella sydämellä Arinan omistajille. Lähtökohtaisesti halusimme tehdä yhteistyötä pohjoissuomalaisen panimon kanssa ja päädyimme Tornion Panimoon. Ilme ja nimi ovat syntyneet omin voimin omassa markkinointitiimissämme, johon kuuluvat Miia Salo ja Anu Mattila, kertoo matkailu- ja ravitsemisalan toimialajohtaja Ulla Peltoniemi.
– Osuuskauppa Arina on tehnyt pitkäaikaista menestyksekästä yhteistyötä pohjoissuomalaisten lähituottajien ja tavarantoimittajien kanssa. Tornion Panimon kanssa yhteistyönä aikaansaatu Omistajan Mahti täysmallasolut täydentää osaltaan erinomaisesti Arinan juhlavuoden valikoimaa, totesi Arinan markkinointijohtaja Pasi Ruuskanen.
Pantu revontulten alla
Tornion Panimo on käsityöläispanimo, jonka juuret juontavat vuoteen 1873. Lapin Kullan tehdas suljettiin syksyllä 2010, mutta Tornion Panimo käynnistettiin uudelleen vuonna 2016 samalla paikalla, jossa panimo on toiminut yli 140 vuotta.
– Tornion Panimon perusperiaate on hankkia kaikki raaka-aineet ja tarvikkeet mahdollisimman pohjoisesta. Meitä on täällä vähän ja ulkopuolelta tulevat paineet ovat kovat. Puhaltamalla yhteen hiileen kehitämme yhdessä pohjoisen menestymismahdollisuuksia ja vastaamme haasteisiin vahvempana, kertoi Tornion Panimon johtaja Kaj Kostiander.
– Halusimme tehdä oluen, joka kuvastaa karun pohjoisen elinympäristömme sisältämää voimaa. Puolukka on ehkä aliarvostettukin arkinen marja, joka on käytännössä todellinen superfood. Puolukan happamuus sointuu hyvin yhteen alen maltaisen viljaisuuden kanssa, joten vilja ja puolukka muodostavat täydellisen liiton, selitti Kostiander Omistajan Mahdin alkuideaa.
Omistajan Mahti löytyy Arinan ravintoloista ja ruokakaupoista torstaista 23.3 lähtien.