20.12.2024
Osuuskauppa Arinassa tutkitaan henkilöstön tyytyväisyyttä osallistumalla vuosittain Eezy Flown PeoplePower®-työyhteisötutkimukseen. Tänä vuonna 95 % arinalaisista kertoi näkemyksensä henkilöstökokemuksestaan Arinassa. Korkea vastausprosentti kertoo henkilöstömme halusta vaikuttaa sekä tulosten luotettavuudesta.
Arina on saanut jälleen Suomen innostavimmat työpaikat 2024-tunnustuksen, joka myönnetään organisaatioille, joiden henkilöstötutkimustulokset ovat olleet keskimääräistä paremmat. Arinalaisten antamat arviot ovat osoitus henkilöstön erinomaisesta työntekijäkokemuksesta, vaikka kehityskohteitakin aina löytyy. Työyhteisötutkimuksesta saatu palaute on todella tärkeää ja työntekijäkokemus onkin yksi Arinan tärkeimmistä jatkuvan kehittämisen kohteista. Osuuskaupassa ja sen jokaisessa toimipaikassa pureudutaan vuosittain tarkasti tuloksiin, tutkimuksessa nousseisiin kehityskohtiin sekä vaalittaviin vahvuuksiin.
Viimeisten kahden vuoden aikana työn ja vapaa-ajan tasapaino on noussut yhdeksi merkityksellisimmäksi asiaksi suomalaisessa työelämässä ja näin myös Arinassa. Työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista on Arinassa lähdetty ratkaisemaan ensin pilotoimalla yhteisöllistä työvuorosuunnittelua ja myönteisten kokemusten myötä pilotti laajenee yhä useammalle toimipaikalle. Yhteisöllinen työvuorosuunnittelu lisää työntekijän vaikutusmahdollisuuksia oman työn ja vapaa-ajan suunnitteluun. Työyhteisötutkimuksen tulokset osoittavat selkeästi, että yhteisöllinen työvuorosuunnittelu on lisännyt työntekijöiden innostusta, hyvinvointia ja omistautuneisuutta niissä yksiköissä, joissa malli on jo käytössä. Olemme erityisen ylpeitä siitä, että henkilöstön arvio omasta työkyvystä on kehittynyt positiiviseen suuntaan viimeisen kolmen vuoden aikana siitäkin huolimatta, että monenlaiset ilmiöt haastavat tänä päivänä sekä työelämässä että vapaa-ajalla.
Viime vuosina Arinassa on panostettu myös vahvasti kulttuurin kehittämiseen. Arinan kulttuurissa ja arjessa on haluttu korostaa niin asiakaspalvelussa kuin työyhteisössä aitoutta ja välittämistä, jotka parhaimmillaan onnistuvat yllättämään. Näitä elementtejä nousi esiin myös työyhteisötutkimuksen avoimissa kommenteissa, kun kysyimme, mitä aito välittäminen merkitsee työntekijöillemme. Kysymykseen saatiin lähes 1500 vastausta, joista seuraava kuvaa hyvin henkilöstömme ajatuksia:
”Aito välittäminen merkitsee ihan niitä pienimpiäkin sanoja ja tekoja arjessa, millä voidaan saada suurta aikaan ympärillä. Ikinä ei voi tietää, mitä toinen ihminen käy läpi elämässään ja esimerkiksi pienellä kehulla, auttamisella tai edes hymyllä voi olla mullistava vaikutus toisen päivässä. Se on sitä aitoa välittämistä, ilman ajatusta vastapalveluksesta.”
Annetaan aidon välittämisen yllättää jatkossakin! 💚
20.12.2024 | Arinan uutiset | Hallinto
20.12.2024 | Arinan uutiset | Henkilöstö
16.12.2024 | Arinan uutiset | Marketkauppa | Sale