Babista on täällä!


12.01.2024

Laadukkaaseen kebabiin keskittyvä Babista avattiin Kauppakeskus Valkeassa perjantaina 12.1.2024. Ravintolan avausta oli selkeästi odotettu, sillä tohinaa riitti heti ovien avaamisesta lähtien. Babista on S-ryhmän uusin ravintolakonsepti, joka haluaa mullistaa suomalaisen kebab-kulttuurin.

Babistassa tuhatvuotisen perinteen omaava kebab saa arvoisensa puitteet osaavien babistojen käsissä. Pikaruuaksi usein mielletty kebab tarjoillaan Babistan tapaan viihtyisässä ravintolassa, jossa raikkaista ja herkullisista annoksista voi jäädä nauttimaan pidemmäksikin aikaa.

Babistassa panostetaan laadukkaaseen lihaan, herkullisiin kana-, ja vegaaniannoksiin sekä tuoreisiin raikkaisiin kasviksiin. Lisämakua annoksiin tuovat tuoreet yrtit ja itsetehdyt kastikkeet.

– Olemme odottaneet avausta henkilökunnan kanssa innolla. Fafa’sissa käyneet asiakkaamme tapaavat tutut arinalaiset nyt Babistassa. Meillä on helppo piipahtaa, jäädä fiilistelemään paikanpäälle tai hakea annos mukaan kotiin, kertoo ravintolapäällikkö Taika Sirkeinen.

Alkuvuodesta Babistasta pääsee nauttimaan Oulun, Vantaan ja Mikkelin lisäksi myös muualla Suomessa, kun seuraavat Babistat avautuvat Seinäjoelle ja Vaasaan.

 

Lisätietoja:

Milla Sointu, ryhmäpäällikkö, +358 50 543 6797, milla.sointu@sok.fi
Taika Sirkeinen, ravintolapäällikkö, Babista Oulu, taika.sirkeinen@sok.fi
Ulla Peltoniemi, toimialajohtaja, matkailu- ja ravitsemis-, erikoistavara- ja ABC-liikennekauppa, +358 500 516 855, ulla.peltoniemi@sok.fi