S-Rauta Kemi avataan torstaina 14.7.


14.07.2011

S-Rauta Kemi avataan Corona kauppakeskuksessa torstaina 14.7. klo 10.00. S-Rauta Kemi on Kemin talousalueen suurin 4.000 m2 rautakauppa. S-Rauta avataan sopivaan aikaan, sillä rakentamisen ja remontoinnin markkinat ovat kasvussa. Asiakkaiden odottama S-Rauta Kemi palvelee 18 ammattilaisen voimin. Heistä 5/6 on uusia arinalaisia. Arina investoi S-Rauta Kemiin n. 3 milj. euroa.

Arina on yli 90-vuotias pohjoissuomalainen avoin osuuskunta, jonka omistavat asiakkaat, yli 135 000 kotitaloutta ja yli 60 % kaikista kotitalouksista. Muita omistajia ei ole. Arinan tehtävänä on tuottaa monipuolisia palveluja ja etuja asiakasomistajille. Arina investoi palveluihin Pohjois-Suomessa vuosittain kymmeniä miljoonia euroja. Arinan toiminnan hyödyt jäävät Pohjois-Suomeen. Osuuskunnan omistavilla asiakkailla on päätös- ja vaikutusvalta palvelujen ja etujen kehittämiseen.

S-ryhmän valtakunnallinen S-Rauta -ketju laajenee Suomessa. S-Rauta Kemi on ketjun 10. ja ensimmäinen uuden konseptin mukainen rautakauppa. S-Rauta on osa S-ryhmän rautakaupan palvelutarjontaa. S-Rauta toimii pienissä ja keskisuurissa kaupungeissa ja taajamissa tai niiden läheisyydessä.

S-Rauta Kemi avataan sopivaan aikaan, sillä RaSi ry:n tilastojen mukaan rakentamisen ja remontoinnin markkinat ovat kasvussa. Toukokuussa kasvua oli yli 10 %:ia ja vuoden alusta yli 8 %:ia edelliseen vuoteen. Kasvu on voimakkainta rakennustarvikekaupassa, mutta myös sisustamisen kysyntä on yli 5 %:n kasvussa. Puutarhakaupan kysynnän odotetaan niin ikään jatkuvan vahvana. Kemissä markkinat jaetaan käytännössä uudelleen tarjonnan lisääntyessä merkittävästi.

’S-Rauta täydentää Meri-Lapin asiakasomistajien tarjontaa sisustamisen, rakentamisen ja puutarhan palveluilla. Monipuolinen 25 000 tuotteen valikoima tarjoaa runsaasti ideoita ja ratkaisuja. Tarjoamme lisäksi sisustus-, keittiö- ja pihasuunnittelua sekä myymme talopaketteja. Meiltä voi myös vuokrata peräkärryn tai tilata kuljetus- ja asennuspalvelut. Uudistamme rautakaupan perinteistä kauppatapaa ja tarjoamme tuotteet pysyvästi edullisin hyllynreunahinnoin sekä S-Etukortilla jopa 5 % Bonusta ja 0,5 % maksutapaetua. Palvelemme 18 arinalaisen ja useiden yhteistyökumppaneiden voimin’, kertoo Kemin S-Raudan päällikkö Arto Lääkkö.

’Asiakkaat ovat alkuvuoden kertoneet odottavansa Arinan rautakauppaa Meri-Lappiin. On mukava avata uusi rautakauppa nousujohteiseen markkinaan ja positiivisin asiakasodotuksin. Haluamme täyttää asiakkaiden odotukset ja ylittää ne. Otamme mielellämme vastaan palautetta asiakkailta. Tervetuloa tekemään ostoksia uuteen S-Rautaan’, jatkaa Lääkkö.