S-market Levi palvelee joulun välipäivinä vuorokauden ympäri


19.12.2018

Joulun ja uudenvuoden välissä Levin alueen asukkaille ja matkailijoille tarjoutuu ainutlaatuinen ostosmahdollisuus, kun Levin S-market avaa ovensa torstaina 27.12. aamuseitsemästä uudenvuoden aattoon iltayhteentoista saakka.

S-market pitää ovensa auki yhtäjaksoisesti yli sadan tunnin ajan. Uudenvuodenpäivänä 1.1. S-market Levi palvelee klo 9-23.

-24h aukiololla haluamme tarjota kiireettömän kauppareissun joulun välipäiviin vuorokauden ajasta riippumatta, marketpäällikkö Ville Halttu kertoo.

Levin S-market on laajoilla aukioloilla palveleva monipuolinen ruokakauppa, joka tarjoaa niin paikallisille kuin ympäri Suomea paikalle matkaaville asiakkaille tutun, pysyvästi edullisen hintatason, runsaan tuotevalikoiman sekä ostamisen helppoutta. Valikoimissa on yli 5 000 tuotetta, sisältäen perinteisen S-marketvalikoiman lisäksi tuotteita matkailijoille. Kaikista ostoista saa S-Etukortilla Bonusta ja S-Etukortilla maksaessaan myös maksutapaetua. Samalla käynnillä saa S-Pankin kauppapankkipalvelut, Alkon palvelut ja ABC-polttonesteet. 
 
-Olemme mielenkiinnolla mukana testaamassa uusia palveluja osuuskaupan omistajille. 24h aukioloa testattiin Levillä jo ensimmäisen kerran viime pääsiäisenä. Palautteet uusista kokemuksista olivat positiivisia, joten otamme innoissamme vastaan myös tulevan ympärivuorokautisen aukiolon omistajien toiveiden mukaisesti. OIkein hyvää joulua ja tervetuloa ostoksille silloin kun se parhaiten sopii, Ville toivottaa.