Ruokahävikki kuriin: Osuuskauppa Arina on mukana S-ryhmän viiden miljoonan kilon vähennystalkoissa


09.06.2016

S-ryhmän ruokakaupan ruokahävikki pieneni viime vuonna kaksi miljoonaa kiloa, mikä euroissa mitattuna merkitsi viiden miljoonan euron säästöä. Osuuskauppa Arinassa ruokahävikin määrä tippui viime vuonna yli 100 000 kilolla.

”Tämä suunta on oikea, mutta tavoitteet ovat vielä korkeammalla. Kaupalle ruokahävikin välttäminen on myös taloudellisesti järkevää, ja siksi hävikin ennaltaehkäisyyn pyritään kaikin keinoin. Olemme sitoutuneet koko kaupparyhmän tasolla vähentämään ruokahävikkiä 15 prosenttia vuoteen 2020 mennessä”, vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen SOK:lta toteaa.

Osuuskauppa Arina osallistuu hävikkitalkoisiin täysin voimin. 

”Meille hävikinhallinta on luonteva osa arkisia rutiineja. Modernit tilausmäärien ennustejärjestelmät, vanhentuvien tuotteiden alennuskäytäntö ja jatkuvasti lisääntyvä ruokalahjoitusyhteistyö pitävät ruokajätteen määrän hallinnassa”, Arinan valikoimapäällikkö Janne Tapio toteaa.

Kaupan pitää entistä enemmän tasapainoilla jatkuvan saatavuuden, erilaistuvien tarpeiden ja toisaalta juuri oikeanlaisen, kyseisen myymälän omistajia parhaiten palvelevan valikoiman kanssa.  

”Paikallisen, juuri tietyssä myymälässämme asioivien omistajien tarpeiden täyttäminen on meille tärkeää. Osuva valikoima ei välttämättä ole aikaisempaa laajempi valikoima. Esimerkiksi satokausiajattelun esiin tuominen Kuukauden satokausituotteet –konseptin avulla on auttanut vähentämään hevihävikkiä niin kaupassa kuin kodeissa”, Janne Tapio summaa.

Osuuskauppa Arinan myymälöistä lahjoitetaan ruokaa hyväntekeväisyyteen. Kumppaneita on reilut parikymmentä, kuten SPR, MLL ja eri seurakunnat.  Lahjoitustoiminta laajenee jatkuvasti. Vapaaehtoinen yhteistyö hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa on sujunut joustavasti. 

”Hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta apu kohdistuu tasapuolisesti niille, jotka sitä todella tarvitsevat. Esimerkiksi Kempeleessä MLL hakee päivittäin ruokaa myymälöistämme ja ruoka-apu jaetaan MLL:n toimesta sitä tarvitseville.