Rovaniemen Prismakeskus uudistuu ja laajenee, valmista joulukauppaan 2018


27.06.2017

Vuonna 1994 avatun Rovaniemen Prisman uudistustyöt nykyaikaiseksi, uuden konseptin mukaiseksi Prismakeskukseksi käynnistyvät heinäkuussa. Joulu 2018 otetaan vastaan täysin uudistetussa Prismakeskuksessa. Remontin myötä lisääntyvät niin neliöt kuin palvelutkin muun muassa Emotionin, parturi-kampaamon, uudistetun ravintolamaailman, sekä autonpesun myötä.

Entistä ehompi Prisma viettää uusavajaisia loppuvuodesta 2018. Uudistyöt Prisman tontilla alkavat heinäkuun aikana maanrakennustöillä. Asiakkaille näkyvät muutokset myymälän puolella aloitetaan vuoden vaihteessa; uudistus toteutetaan vaiheittain, palvelusta tinkimättä. Häiriöt asioinnin osalta pyritään minimoimaan tarkalla suunnittelulla. Omistajia palvellaan keskeytyksettä ja opastetaan kulloinkin käynnissä olevasta uudistusvaiheesta. 

-Prisman tontti on Suomen ensimmäisiä ja edelleen parhaita sijainteja hypermarketille. Eteläkeskukseen uudistetaan nyt uuden aikakauden Prismaa, joka palvelee omistajia monta kymmentä vuotta eteenpäin, Prismajohtaja Matti Puranen sanoo. 

AIKANSA ERIKOISUUS JA TURISTINÄHTÄVYYS 

Ympyrä-Prisma, yksi Suomen Prismojen suurimmista ja arkkitehtuuriltaan näyttävimmistä, oli avautuessaan aikansa suuri nähtävyys. Useammasta kehästä ja niitä halkovista sektoreista muodostuneen rakennuksen ideaa epäiltiin aikanaan epäkäytännölliseksi, mutta erikoinen ratkaisu osoittautui nopeasti hyvin toimivaksi ja asiakkaita kiinnostavaksi. Kota-Prismaksikin kutsuttu suurmyymälä oli selkeästi voitollinen jo ensimmäisenä toimintavuotenaan. 

Prisma toimi alkuperäisessä asussaan vuoteen 2003 saakka, jolloin tehtiin viimeisin laajennus. Ketjuvalikoimat kasvoivat ja tilaa tarvittiin lisää. Nyt reilu parikymppinen saa uuden päivitetyn miljöön ja entistä paremman palvelut vastaamaan Lapin alueen omistajien kehittyviä tarpeita.

LISÄÄ PALVELUITA JA VALIKOIMAA

Arinan omistajille Prisman uudistus merkitsee entistä monipuolisempia palveluja samalla kauppareissulla. Ruokakaupan osalta valikoimat laajenevat uusien tilojen myötä – uutta liikepintaa tulee noin tuhat neliötä lisää. 

-Luvassa on entistä osuvammat valikoimat ja vaihtoehtoja jokaisen tarpeisiin. Selkeä osasto, hyvät esillepanot, kiinnostavat merkit ja edullinen osuuskaupan hintataso takaavat omistajillemme helpon ja nopean asioinnin, Matti Puranen summaa. 

Rovaniemen Prisman käyttötavarakaupan osuus on laajuudeltaan Prismojen suurimpia. Poikkeuksellisen laaja kattaus pidetään nykyisellään valikoimien ja tuotealueiden kehittyessä entisestään.

Uudistusten myötä nykyisin haasteellinen pysäköinti paranee huomattavasti. Asioinnin sujuvuus paranee, ja parkkipaikkojen määrä lähes tuplaantuu nykyisestä. Uusina palveluna Prismakeskukseen on tulossa myös autonpesupiste sekä muutamia kiinnostavia vuokralaisia.

RAVINTOLAMAAILMAAN UUDEN KONSEPTIN PRESSO JA PIZZA&BUFFA

Myös ravintolamaailma uudistuu ja laajenee Prismakeskuksen remontin myötä. Ravintolamaailmaan avataan uuden konseptin Presso sekä Pizza&Buffa, ja näitä täydentää jo entuudestaan tuttu Hesburger. Asiakaspaikkoja ravintolamaailmaan tulee lähemmäs 300, melkein tuplaten nykyistä enemmän. Uusi ravintolamaailma työllistää noin 30 arinalaista.

-Haluamme tarjota omistajille entistä enemmän vaihtoehtoja myös ravintolatarjonnan osalta. Täysin uusi Pizza&Buffa tarjoaa pizzojen ja raikkaiden salaattien lisäksi vaihtuvia lämpimiä ruokavaihtoehtoja noutopöydästä. Uuden konseptin Presson kärkenä taas on erinomainen kahvi, vastapaistetut leivonnaiset, sekä herkulliset täytetyt leivät,  ravintolatoimialan ryhmäpäällikkö Heidi Koponen kertoo uudistuksista. 

KAUNEUTTA JA KAMPAAMO- SEKÄ KOSMETOLOGIPALVELUJA

Prismakeskukseen tulee uutena toimijana kauneuden erikoisliikeketju Emotion, joka tarjoaa laajan valikoiman merkkikosmetiikkaa, luonnonmukaista kosmetiikkaa, terveystuotteita sekä päivittäiskosmetiikkaa. Emotionissa panostetaan erityisesti palveluun, jolloin tuotteiden lisäksi kauneusneuvonta on osa kokonaisuutta. Emotionin myötä Rovaniemen alueelle tuodaan Sokos-ketjun tunnetut kampanjat, kuten 3+1 Päivää ja Kutsu Kauneuteen. 
 
Emotionin yhteyteen avataan myös Osuuskauppa Arinan omaan Tälläämö-ketjuun kuuluva parturi-kampaamo. Tälläämöön tulee 10 kampaamopaikkaa sekä kosmetologipalvelut. Parturikampaamo palvelee omistajia laajoilla aukioloilla ja edullisin omistajahinnoin. Kauneushoitolan valikoimiin kuuluvat monipuoliset hoitolapalvelut, kuten kasvo- ja jalkahoidot, sekä ripsien ja kulmien käsittelyt. Ketjulla on entuudestaan kolme parturikampaamoa Oulun ja Kemin alueella.
 
Emotionissa ja Tälläämössä palvelu on avainasemassa, ja yksiköissä tulee työskentelemään joukko kauneus- ja kampaamoalan huippuammattilaisia. Yksiköt työllistävät noin 20 uutta arinalaista.

INVESTOINNILLA EDELLÄKÄVIJYYS ENERGIATEHOKKUUDESSA

Remontin myötä Prismakeskuksen energiatehokkuus paranee merkittävästi. Prismakeskuksesta tulee maailmanlaajuisesti yksi ensimmäisistä suuren kokoluokan marketeista, jossa luovutaan täysin ympäristölle haitallisten kylmäaineiden käytöstä sekä myymälän kylmälaitteiden että kiinteistön jäähdytyksen osalta. Hiilidioksiditeknologiaan perustuvan kylmäjärjestelmän integroinnilla osaksi talotekniikkaa pienennetään kiinteistön ostoenergiatarvetta ja kiinteistön kokonaisenergiakulutus laskee huomattavasti.

Prismakeskuksen rakennuttajana toimii Osuuskauppa Arina ja hankkeen pääsuunnittelijana on Arkkitehtuuritoimisto Seppo Valjus Oy. Osuuskauppa Arina investoi Rovaniemen Prismakeskuksen uudistukseen kaikkiaan noin 20 miljoonaa euroa.