Pyhännällä vihittiin käyttöön Ässäkenttä nro 33 – paikallisesti ’Potkis’


09.09.2014

Pyhännän koulun uusi monitoimikenttä vihittiin virallisesti käyttöön tiistaina 9.9. klo 9-11.

Pohjoissuomalaisten kotitalouksien yhteisesti omistama Osuuskauppa Arina tukee monipuolisesti lasten ja nuorten liikuntaa. Kannustajat-tuki, Arina Areena -hallit ja Ässäkenttä-monitoimikentät ovat esimerkkejä osuuskaupan vastuullisuudesta.

– Ässäkenttä on monipuolinen lasten ja nuorten liikuntapaikka. Liikunta auttaa jaksamaan ja opettaa yhteispeliä. Ässäkentällä harrastavat maksutta myös ne, jotka eivät ole mukana seuratoiminnassa, kertoo Osuuskauppa Arinan markkinointijohtaja Pasi Ruuskanen.

Lasten ja nuorten liikunnan lisääminen on S-ryhmän osuuskauppojen ja Palloliiton yhteistyön keskeinen tavoite.

– Aiemmin valmistuneiden Ässäkenttien käyttökokemukset ovat olleet positiivisia ja kentät ovat lisänneet koululaisten liikunta-aktiivisuutta. Tytöt ja pojat käyttävät kenttää tasapuolisesti. Monitoimikentät palvelevat koulupäivän ulkopuolella myös lähialueen perheitä ja urheiluseuroja, lisää Palloliiton piirijohtaja Esa Saajanto.

Kuntien, Suomen Palloliiton ja S-ryhmän osuuskauppojen yhteistyön tavoitteena on rakentaa sata monitoimikenttää suomalaisten alakoulujen pihoille. Ensimmäiset kentät vihittiin käyttöön vuonna 2011. Pyhännän Ässäkenttä on Osuuskauppa Arinan toimialueen kolmas ja valtakunnallisesti 33. Ässäkenttä.

– Paikallisesti Potkikseksi nimettyä Ässäkenttää käyttävät päivisin Pyhännän koulun oppilaat, jotka laativat kentälle käyttösäännöt. Oppilaat odottavat innolla luokkansa liikuntavuoroa ja välitunneilla kenttää käyttävät nekin lapset, jotka muutoin liikkuvat vähemmän, jatkaa Pyhännän koulun rehtori Samuli Yrjänä.