Punainen Risti ja Osuuskauppa Arina ruoka-apuyhteistyöhön


01.03.2013

Punaisen Ristin Oulun osasto ja Osuuskauppa Arina pilotoivat Oulussa ruoka-apuyhteistyötä, jossa lähellä viimeistä käyttöpäivää olevia tuotteita luovutetaan vähävaraisille perheille ja yksinasuville. Pilottikokeilusta on sovittu yhteistyössä viranomaisten kanssa. Yhteistyön laajentamisesta päätetään kokemusten perusteella.

Osuuskauppa Arina on pohjoissuomalainen kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat asiakkaat. Lähes 2/3 toimialueen kotitalouksista on Arinan omistajatalouksia. Arinan tehtävänä on tuottaa palveluja ja etuja kotitalouksille. Kuluttajaosuuskuntana Arina ajaa aina pohjoissuomalaisten kuluttajien etua.

Ruoka-apuyhteistyöstä on Oulussa sovittu yhteistyössä paikallisen terveystarkastajan kanssa.
Elintarvikevirasto Evira on myös parhaillaan päivittämässä ohjeistusta ruoka-apuun luovutettavista elintarvikkeista. Ohjeen on tarkoitus selkiyttää elintarvikkeiden lahjoittamisen toimintatapoja ja vastuukysymyksiä, tehden viimeisellä käyttöpäivällä merkittyjen tuotteiden eteenpäin lahjoittamisesta helpompaa. Ohjeeseen on tarkoitus kirjata myös hyväntekeväisyysjärjestöjen vastuut.

Osuuskauppa Arinassa pyritään ensisijaisesti minimoimaan ruokahävikkiä kehittämällä tilaus-toimitus-ketjua ja myymällä viimeistä käyttöpäivää lähestyvät tuotteet 30 % alennuksella. Nyt sovitun pilotin ja päivitteillä olevan ohjeistuksen myötä viimeisellä käyttöpäivällä merkittyjä tuotteita pyritään jatkossakin lahjoittamaan hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta ruoka-apuun, jolloin tuotteet eivät päädy hävikkiin.

Punaisen Ristin Oulun osasto ja Osuuskauppa Arina aloittavat 4.3. viikoittaisen ruoka-apuyhteistyön, jossa Punainen Risti noutaa maanantaisin Arinalta viimeisellä käyttöpäivällä merkittyjä tuotteita ja jakaa samaisena maanantai-iltana ruoka-apuna vähävaraisille perheille ja yksinasuville. Tuotteet ovat pääsääntöisesti lihajalosteita, maitotaloustuotteita ja mahdollisuuksien mukaan kuiva-aineita. Arina tarjoaa ruoka-apuun myös muovipussit. Hävikin korvaavan ruoka-avun laajentamista harkitaan pilottikokemusten ja hyväntekeväisyysjärjestöjen resurssien perusteella.