PRO tunnustuspalkinnot jaettiin horeca-alan ammattilaisille – vuoden kahvilatyöntekijä löytyy Oulun Coffee Housesta


22.04.2022

Vuosittain järjestettävässä PRO-gaalassa palkittiin Suomen kovimmat ravintola- ja keittiöalan ammattilaiset. Torstaina 21.4. Helsingin Messukeskukseen kokoontui peräti 800 PRO-vierasta seuraamaan palkintojen jakoa 15 eri sarjassa. Vuoden kahvilatyöntekijäksi valittiin Oulun Coffee Housen Susanna Karppinen.

Vuosittaisia PRO-palkintojen saajia voivat ehdottaa työkaverit, tuttavat, yhteistyökumppanit, esimiehet ja asiakkaat. Ehdokkaiden saamat äänimäärät ja perustelut ratkaisevat pääsyn finaaliin. Horeca-alan tunnustuspalkittavan tärkein ominaisuus on asenne.

– Alamme tarvitsee esikuvia. PRO-gaalan voittajat ovat esikuvia. Mihin tähtäämme? Aina erinomaiseen suoritukseen. Voittajat ruokkivat mielikuvaa erinomaisesta, yhä kasvavasta suomalaisesta ruokakulttuurista. Tällaisesta suorituksesta on syytä palkita, kertoo tuomariston puheenjohtaja Mikko Paukkonen PRO-gaalan tiedotteessa.

Poikkeuksellisen iso osa ehdokkaista oli tänä vuonna pääkaupunkiseudulta, joten suuri osa palkinnoista jäi Helsinkiin. Osuuskauppa Arinan matkailu- ja ravintolatoimialalta kilpailun finalistien joukkoon pääsi Oulun Coffee Housen vuoropäällikkö Susanna Karppinen. PRO-gaalan tiedotteessa sydämelliseksi tituleerattu Susanna kävi noutamassa voittopystin 800 PRO-vieraan edessä Helsingissä.

– Parasta työssä on asiakaspalvelu, siinä voi haastaa itsensä päivittäin tekemään vielä piirun verran paremmin. Työn iloa tuovat myös vaihtelevat työpäivät ja huikea työyhteisö. Tämä voitto on upea palkinto liki 30 vuoden ammattilaisurasta, toteaa Karppinen.

Tänä vuonna Osuuskauppa Arinan matkailu- ja ravintolatoimialan ammattilaisia on palkittu useaan kertaan. Vuoden S-Bossiksi valittiin Rovaniemen Amarillon ja Frans & Chérie -ravintoloiden ravintolapäällikkö Miika Huhtaniska. Sokos Hotels -ketju palkitsi onnistujia maaliskuun alussa ja palkittujen joukossa olivat Original Sokos Hotel Vaakuna Rovaniemi sekä Break Sokos Hotel Levi.

 

Lisätietoa:

Päivi Kaarlela, hotellinjohtaja, Original Sokos Hotel Arina
puh. 050 431 0510, paivi.kaarlela@sok.fi