Prisma Rovaniemen ABC CarWash -autopesu on avattu


26.10.2018

Rovaniemen Prismakeskuksen palvelutarjonta laajeni odotetulla uutuudella, kun ABC CarWash –autopesu avattiin tänään 26.10. Uusi autopesu sijaitsee Prisman piha-alueella eteläpäädyssä.

-Uusi autopesu on täysin automatisoitu korttiautomaattiasema, jossa hyödynnetään uusinta tekniikkaa ja teknologiaa, kertoo Osuuskauppa Arinan ABC-toimialan myyntipäällikkö Olli-Pekka Pohjanen.

Kaksikaistainen pesuhalli ja maksuautomaatti ovat asiakkaille vaivattomia, turvallisia ja helppoja käyttää. S-Etukortilla saa autopesuista Bonuksen lisäksi myös hintaedun. Autopesu palvelee Prisman aukioloaikojen mukaisesti.

Ympäristöystävällinen vaihtoehto

Autopesun yhteydessä nousee usein esiin huoli pesun ympäristövaikutuksista. Pohjanen kuitenkin kertoo, että ABC-autopesu on myös ekologinen valinta. 

– Uusin pesutekniikka tekee ABC CarWash –autopesusta energiatehokkaan ja vettä säästävän. Aineet ovat ympäristömerkittyjä ja -hyväksyttyjä ja huolehdimme myös niiden oikeaoppisesta viemäröinnistä, mitä esimerkiksi kotipihassa autoa pestessä on vaikea toteuttaa.

Rovaniemen uusi autopesu on viides Osuuskauppa Arinan ABC CarWash –toimipiste.

– Rovaniemen Prismakeskus on vilkas kauppapaikka, ja meillä on täällä loistava palvelukeskittymä. Nyt voimme tarjota omistajillemme mahdollisuuden poiketa autopesulla vaivattomasti, kauppareissun yhteydessä, Pohjanen toteaa.

Takuuvarman pesutuloksen lisäksi uusi pesuasema tarjoaa jotakin mitä Rovaniemellä ei ole aiemmin nähty: 

– Modernin tekniikan myötä autonpesuun on luvassa myös täysin uudenlaista elämyksellisyyttä, Pohjanen vinkkaa.