Pihvin ystävien suosikki palaa taas Ouluun


05.01.2023

Reilun kahden vuoden odotus päättyy vihdoin, kun Osuuskauppa Arina avaa suositun Grill It! -ravintolan jälleen Ouluun. Uusia toimitiloja on etsitty pitkään ja tulevan kevään aikana Grill It! avaa ovensa Kauppakeskus Valkeassa, Gallerian kakkoskerroksessa.

Palavalla intohimolla grillattuihin elämyksiin

Aiemmin Vanhalla Paloasemalla sijainneella Grill It!:llä oli laaja kanta-asiakaskunta, joka on odottanut lempiravintolansa paluuta Ouluun. Vanhan Paloaseman Grill It! oli tunnettu myös valtakunnallisesti, sillä se valittiin S-ryhmän vuoden Grill It!:ksi useampana sulkemista edeltävänä vuotena.

Kauppakeskus Valkeaan avattava, 166 asiakaspaikkainen, ravintola tulee tarjoamaan herkullisia, puuhiiligrillissä valmistuvia á la carte annoksia niin pihvien, kala- ja kana-annosten kuin kasvisruokienkin ystäville. Á la carten lisäksi tuleva Grill It! tarjoaa asiakkailleen lounasbuffetin sekä sunnuntaisin tarjoiltavan brunssin.

– Viimeisten parin vuoden aikana olemme saaneet lukemattoman määrän asiakastoiveita ja -palautteita, jossa Grill It!:iä on toivottu takaisin Ouluun. Tästä syystä olemmekin iloisia, että pitkän etsimisen jälkeen olemme vihdoin löytäneet Grill It!:lle sopivat tilat Oulusta ja pääsemme avaamaan jälleen yhden suosituimmista ravintoloistamme, kertoo Osuuskauppa Arinan matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Ulla Peltoniemi.

– Grill It! tulee täydentämään Valkean ravintolatarjontaa erityisesti illallispaikkana ja samalla saamme tuoda Valkeaan sunnuntaibrunssin, jota kuulemani mukaan moni asiakas on kaivannut takaisin kauppakeskuksen palveluvalikoimaan, Peltoniemi iloitsee.

– Rekrytointi Valkean Grill It!:iin avataan jo tammikuussa ja ravintola tulee työllistämään reilut 20 ravintola-alan huippuammattilaista. Grill It:n väelle viihtyisä tunnelma, loistava asiakaspalvelu sekä tarkkaan valitut ja pieteetillä valmistetut ruoka- ja juomatuotteet ovat kunnia asia, Peltoniemi lisää.

Tunnelmallinen ravintola perinteikkäällä ravintolapaikalla

Ravintolan sisustuksen on suunnitellut oululainen YOZEN Arkkitehdit. Suosittu Grill It! täydentää loistavasti Kauppakeskus Valkean ravintolatarjontaa perinteikkäällä ravintolapaikalla. Moni oululainen varmasti muistaa samoista tiloissa sijainneen suositun pitsaravintolan jo 1980-luvun loppupuolelta ja nyt tilat uudistetaan täydellisesti Grill It!:in tarpeisiin. Tulevan ravintolan ikkunapaikoilta on mukava katsella vilkkaan Kesäkadun menoa.

– Gill It!:in sisustusta suunniteltaessa tärkeimpinä teemoina ovat olleet lämminhenkisyys ja tunnelmallisuus. Hiiligrillistä saimme inspiraatiota materiaalivalintoihin. Aito puu ja tiili lämmittävät koko tilaa. Pienet pilkahdukset kultaa mm. metalliverhoissa antavat tilaan luksuksen tuntua ja välkkyvät kauniisti takkatulen loisteessa. Kokolattiamaton hiilikuvio ja keramiikkavalaisimet jatkavat sisustuksen linjaa, YOZEN Arkkitehtien Kate Salminen ja Paula Kouri kertovat.

Ouluun avattava Grill It!:n sisarravintolat löytyvät Espoosta, Kolilta, Tampereelta ja Turusta.

 

Lisätietoja: 

Ulla Peltoniemi, toimialajohtaja, matkailu- ja ravitsemis-, erikoistavara- ja ABC-liikennekauppa, +358 500 516 855, ulla.peltoniemi@sok.fi