Pidä huolta -kampanja keräsi yli miljoona euroa nuorten mielenterveystyöhön – Pohjois-Suomesta tukea 70 000 euroa


31.01.2022

Pidä huolta -hyväntekeväisyyshaasteella kerättiin 1 027 156 euroa nuorten auttamiseen ja tukemiseen. Kampanjan tuotto tullaan käyttämään lyhentämättömänä nuorille kriisiapua tarjoavaan Sekasin-chattiin ja nuorten mielenterveystaitojen vahvistamiseen.

MIELI ry:n ja Toivon Kärki ry:n yhteisen Pidä Huolta -hyväntekeväisyyshaasteen avulla kerättiin rahaa nuorten mielenterveystyöhön yli 70 suomalaisen artistin voimin. Pohjois-Suomesta Osuuskauppa Arina osallistui kampanjaan 50 000 euron, LähiTapiola Pohjoinen 10 000 euron ja LähiTapiola Lappi 10 000 euron lahjoituksilla osana LähiTapiolan ja S-ryhmän yhteistä puolen miljoonan euron alkupääomaa.

Nuorten hätä on näkynyt erityisesti matalan kynnyksen kriisipalveluissa. Keräyksen lahjoitukset ohjataan MIELI ry:n valtakunnallisesti toimivaan Sekasin-chattiin, jonka toimintaa voidaan lahjoitusten myötä laajentaa. Akuutin tuen lisäksi voidaan tehdä nuorten mielenterveyttä vahvistavaa työtä ennaltaehkäisevästi sekä lisätä myös aikuisten osaamista tukea nuorten mielenterveyttä päivittäin.

”Pitkien välimatkojen seuduilla anonyymit palvelut ovat nuorille kriittisen tärkeitä. Vaikeassa tilanteessa olevalle nuorelle oman kännykän kautta saatavilla oleva tuki voi olla juuri se askel, jota tarvitaan, jotta löytyy polkuja ja ratkaisuja kohti parempaa oloa. Haluamme Pidä Huolta -keräyksen varojen kohdentamisen myötä varmistaa myös Pohjois-Suomessa sijaitseville organisaatiolle ja vapaaehtoiseksi haluaville mahdollisuuden tulla mukaan Sekasin-chatin työhön ja Pohjois-Suomen aluekoordinaattori tulee työskentelemään paikallisesti tämän mahdollistamiseksi”, sanoo Satu Raappana, toiminnanjohtaja, Sekasin Kollektiivi, Mieli ry.

”Keräys osoittaa, että Suomessa osataan lyödä hynttyyt yhteen eri tahojen kesken, kun asia koetaan tärkeäksi. Turvaamalla matalan kynnyksen avunsaannin myös pohjoissuomalaiset nuoret saavat keinoja kohti parempaa oloa. Arinalaiset ovat olleet sydämellä mukana viemässä Pidä huolta -viestiä eteenpäin täällä Pohjois-Suomessa”, jatkaa Pasi Ruuskanen, vastuullisuus- ja viestintäjohtaja, Osuuskauppa Arina.

”Pidä huolta -kampanja on ollut meille aidosti vaikuttava tapa tukea nuorten mielenterveystyötä. Yhdessä omistaja-asiakkaidemme ja kumppaneidemme kanssa mahdollistamme apua myös Pohjois-Suomen nuorille. Panostus mielenterveyteen on satsaus koko alueen tulevaisuuteen, jossa tarvitsemme jatkossakin lisäpanostuksia mielenterveyteen”, lisää LähiTapiola Lapin toimitusjohtaja Kari Salmela.

Kampanjan tuotto ohjataan käytännössä näin:

Sekasin-chat

  • Viisi työntekijää vahvistamaan Sekasin-chattia. Pohjois-Suomi, Etelä-Suomi ja pääkaupunkiseutu saavat omat koordinaattorinsa. Lisäksi vahvistetaan verkkotyön tiimiä.
  • Kahdessa vuodessa:
  • 15 000 kohdattua nuorta
  • 12 alueellista vapaaehtoistyön rekrytointia & koulutusta yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa.
  • 350 uutta koulutettua vapaaehtoista
  • 30 uutta koulutettua mentor-vapaaehtoista
  • Jatkuva päivystystyön tuki, ohjaus ja jatkokoulutus vapaaehtoisena toimiville

 

Nuorten mielenterveyttä vahvistava työ:

  • 10 000 nuorta saa harjoitella mielenterveystaitoja
  • 1000 yläkoulun aikuista saa vahvistusta omalle mielenterveysosaamiselle. Koulutusten mukana koulut saavat käsikirjoja, julisteita sekä vihkoja nuorten mielenterveyden edistämiseen.

pidahuolta.fi #pidähuolta #pidahuolta

Sekasin-chat
Sekasin-chat on valtakunnallinen laajasti avoinna oleva (ma-pe 9-24, la-su 15-24) 12-29 -vuotiaille tarkoitettu keskustelupalvelu, joka tukee mielen hyvinvointia ja mielenterveyden ongelmista selviytymistä. Palvelu on ilmainen, anonyymi ja luottamuksellinen. Diagnooseja tai lähetteitä ei tarvita – nuoren oma arvio avun tarpeesta riittää. Sekasin-chattia koordinoi Sekasin Kollektiivi, joka on lukuisten toimijoiden yhteenliittymä, jonka yhteinen missio on, ettei kukaan nuori jää pahan olonsa kanssa yksin. Tuemme nuoria verkossa eri tavoin, kehitämme jatkuvasti olemassa olevia tukimuotoja ja kokeilemme uusia. Kohtaamme nuoria Sekasin-chatissa, ryhmä-chatissa ja Discord-yhteisössä. Toiminnassa on mukana sosiaali-, terveys- ja nuorisoalan ammattilaisten lisäksi suuri joukko vapaaehtoistoimijoita. Sekasin Kollektiivin koordinaatiosta vastaa MIELI Suomen Mielenterveys ry, Suomen Punainen Risti, Setlementtiliitto sekä SOS-Lapsikylä. www.sekasin.fi

Pidä huolta -hyväntekeväisyyshaaste 

– Pidä huolta -hyväntekeväisyyshaaste oli ennennäkemätön artistien, yksityishenkilöiden ja yritysten yhteistyöhanke. Tavoitteena on auttaa nuorten akuuttia mielenterveystyötä. 

– Hyväntekeväisyyshaasteen keskiössä oli edesmenneen Pave Maijasen ikonisesta Pidä huolta -kappaleesta toteutettu uusi versio. Mukana kappaleessa oli yli 70 suomalaista artistia. 

– Hankkeen taustalla olivat Toivon Kärki ry:n ja MIELI Suomen Mielenterveys ry. S-ryhmä ja LähiTapiola olivat hyväntekeväisyyshaasteen yhteistyökumppanit ja lahjoittivat kampanjan alkupääomaksi 500 000 euroa. 

 

 

Lisätiedot:

Osuuskauppa Arina, vastuullisuus- ja viestintäjohtaja Pasi Ruuskanen, p. 050 430 1747, pasi.ruuskanen@sok.fi

LähiTapiola Pohjoinen, markkinointi- ja viestintäjohtaja Liisa Humalamäki, p. 040 742 4476, liisa.humalamaki@lahitapiola.fi

LähiTapiola Lappi, toimitusjohtaja Kari Salmela, p. 050 422 5311, kari.salmela@lahitapiola.fi