Päiväkoteihin lisää turvaliivejä Pohjois-Suomessa – yhteistyössä LähiTapiola ja Arina


28.08.2017

LähiTapiola Pohjoisen ja Lapin alueyhtiöt sekä Osuuskauppa Arina lahjoittivat lisää turvaliivejä päiväkoteihin Pohjois-Suomessa. Halukkaat päiväkodit saivat hakea mukaan kampanjaan kesän aikana.

Keltaisena ja oranssina vilkkuvien turvaliivien tavoitteena on muistuttaa niin autoilijoita kuin muitakin tiellä liikkujia pienten lasten huomioinnista liikenteessä ja lisätä päiväkotilasten turvallisuutta arjessa.

Arina ja LähiTapiola ovat lahjoittaneet päiväkotilapsille Pohjois-Suomessa turvaliivejä vuosina 2016 ja 2017. Vuosi sitten jaettiin 4000 turvaliiviä ja tänä syksynä päiväkoteihin toimitettiin lisää reilut 2300 turvaliiviä.

– Hienoa, että edelleen moni päiväkoti oli kiinnostunut turvaliiveistä. Toivon, että värikkään liivin näkeminen muistuttaa meitä kaikkia joka kerta havainnoimaan ympäristöämme paremmin niin auton ratissa kuin muutenkin, sanoo LähiTapiola Pohjoisen toimitusjohtaja Veli Rajakangas.

– Lasten liikenneonnettomuuksissa merkittävä osa tapahtuu tutussa ympäristössä: oman kodin, koulun tai päiväkodin läheisyydessä. Lapsen valmiudet toimia liikenteessä kehittyvät vähitellen. Mitä pienempi lapsi on, sitä enemmän liikennekasvatus on turvallisten toimintatapojen omaksumista. Haluamme näillä turvaliiveillä tukea päiväkotien ja vanhempien antamaa liikennekasvatusta, sanoo LähiTapiola Lapin toimitusjohtaja Marjatta Leiviskä.

– Turvaliivilahjoitus on paikallisten osuustoimintayritysten konkreettinen teko kotitalouksien turvallisuuden lisäämiseksi ja osa vastuullista yritystoimintaamme, jatkaa Osuuskauppa Arinan markkinointijohtaja Pasi Ruuskanen.