Oulun ravintola Amarillon ja Grill It!:n asiakkaalla todettu koronavirustartunta


20.08.2020

Oulun kaupungin tartuntatautiviranomaiset tiedottivat tänään, että henkilöllä, joka on vieraillut asiakkaana Oulun Grill it!  -ravintolassa sekä Amarillossa viime perjantai-illan ja -yön aikana, on todettu koronavirustartunta.

–  Tartuntatautiviranomaisten ilmoittamana vierailuaikana, on molemmissa ravintoloissa ollut rauhallista ja jokainen seurue on istunut omissa pöydissä. Tästä syystä tartunnan riski on vähäinen, eikä muilla asiakkailla tai henkilökunnalla ole viranomaisten mukaan tarvetta jäädä karanteeniin mutta olemme ohjeistaneet henkilökuntaamme ottamaan yhteyttä terveydenhoitoon heti, jos oireita ilmenee. Tärkeintä meille on asiakkaidemme ja henkilökuntamme turvallisuus, kertoo tilanteesta Osuuskauppa Arinan matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Ulla Peltoniemi.

Tehostetun siivouksen sekä hygieniajärjestelyiden seurauksena ravintoloissa on tehty ja tehdään edelleen paljon toimenpiteitä. Tehostetun pintojen puhdistuksen lisäksi kaikissa ravintoloissa ja hotelleissa on asiakkaille tarjolla käsidesiä heti sisäänkäynnin yhteydessä. Käsidesejä on sijoitettu myös muualle ravintolaan, jotta sen käyttäminen olisi mahdollisimman helppoa niin asiakkaille kuin henkilökunnalle. Tarvittaessa ravintoloissa on harvennettu asiakaspaikkoja ja pöytiä aseteltu väljemmin. Asiakkaita ja henkilökuntaa muistutetaan turvaväleistä lattiassa olevilla tarroilla ja sisäänkäynnin yhteydessä olevilla infoilla.

– Ravintoloissamme on noudatettu tehostettua hygieniaa ja lisätty turvallista asiointia edistäviä toimenpiteitä ravintoloiden kesäkuun avauksesta lähtien. Olemme hankkineet useille asiakaspalvelupisteille pleksejä suojaamaan asiakkaita ja henkilökuntaa. Ravintoloihin on myös hankittu visiirejä, joita henkilökunta voi halutessaan käyttää, Peltoniemi sanoo.

– Haluamme huolehtia kaikkien turvallisesta asioinnista. Meidän henkilökuntamme tulee töihin vain täysin terveenä ja samaa toivomme myös asiakkailtamme. Voimme kaikki yhdessä huolehtia siitä, että ravintolassa käyminen on turvallista myös jatkossa, Peltoniemi lisää.