22.03.2016
Pääsiäinen on ensimmäinen iso juhlapyhä, kun suomalaiset pääsevät todenteolla hyödyntämään kaupan vapautuneita aukioloaikoja. Osuuskauppa Arinan myymälät tarttuvat mahdollisuuteen innolla: valtaosa ruokakaupoista palvelee läpi pääsiäisen pyhien.
”Olemme iloisesti yllättyneitä siitä, miten hyvin omistajamme ovat hyödyntäneet laajentuneita aukioloaikojamme alkuvuoden aikana. Asiakasmäärien kehitys kertoo, että aikaisempaa joustavampia mahdollisuuksia kauppa-asioiden hoitoon arvostetaan ja hyödynnetään”, toimialajohtaja Tapani Kärkkäinen kertoo.
Osuuskauppa Arina pitää kaupat auki laajasti myös pääsiäisen pyhinä. Tavoitteena on palvella omistajien tarpeita alueittain ja ketjuittain parhaalla mahdollisella tavalla. Jatkossa aukioloaikoja tullaan tarkastelemaan kokemusten ja omistajien palautteiden perusteella. Tulevana pääsiäisenä esimerkiksi Rovaniemellä Sale Lapinmaa ja Oulussa Sale Raksila palvelevat joka päivä ympäri vuorokauden. Prismat palvelevat pitkään miltei joka päivä, Rovaniemi ja Tornio myös pitkäperjantaina.
Osuuskauppa Arinan kaikkien Sale, S-market ja Prisma -myymälöiden aukioloajat voi tarkistaa osoitteesta arina.fi. Oman lähimyymäläsi aukiolot löytyvät myös toimipaikasta.
”Uskomme, että pahimpia ruuhkapiikkejä saadaan tasattua, kun kaupassa voi tarpeen tullen käydä vaikka useampana päivänä. Olemme varautuneet kysyntään ennalta ja sopineet tavarantoimittajiemme kanssa täydennystoimituksista myös pyhäpäiville. Esimerkiksi tuoretta leipää saa läpi pyhien”, kenttäpäällikkö Antti Siuruainen toteaa.
26.09.2024 | Arinan uutiset | Kauppakeskus Valkea | Matkailu- ja ravitsemiskauppa | Ravintolat
19.09.2024 | ABC | ABC Carwash | Arinan uutiset
17.09.2024 | Arinan uutiset | Marketkauppa | S-market