Osuuskauppa Arinan henkilökunnalle ennätykselliset tulospalkkiot koronavuodesta


12.02.2021

Korona-aika on vaatinut koko Osuuskauppa Arinan henkilöstöltä poikkeusolojen keskellä joustoa, sopeutumista sekä työskentelyä yli toimialarajojen uusissa tehtävissä. Haasteellisesta vuodesta huolimatta Arinan tulos on hyvällä tasolla ja tästä syystä Arina palkitsee henkilökuntaansa ennätyksellisillä tulospalkkioilla ja siten kiittää arinalaisia poikkeusvuoden ponnisteluista. Tulospalkkio maksetaan suhteutettuna tehtyjen työtuntien määrään. Kokoaikaisen työntekijän palkkio on yhteensä vuodelta 2020 jopa 2000 €. Yhteensä Arina maksaa tulospalkkioita 4,5 miljoonaa euroa. Tämä on 1,9 milj. € enemmän kuin vuonna 2019.

Rohkeita hyppyjä uusiin tehtäviin

Korona-pandemia on vaikuttanut Osuuskauppa Arinan toimialoihin eri tavoin, ja monitoimialaisuudella on ollut suuri merkitys henkilökunnan työllistämisen näkökulmasta. Matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialan, liikennemyymälöiden ja erikoistavarakaupan toimipaikkojen hiljennyttyä alkukeväästä siirtyivät arinalaiset rohkeasti uusiin tehtäviin Prismoihin, S-marketteihin, Saleihin ja Sokos Herkkuun. Marketkaupan henkilöstö perehdytti kevään 2020 aikana jopa 400 arinalaista turvaamaan huoltovarmuutta Pohjois-Suomessa.

Toimitusjohtaja Veli-Matti Puutio kiittelee henkilökunnan ja esimiesten pyyteetöntä työskentelyä etulinjassa sekä sopeutumista jatkuvasti muuttaviin tilanteisiin.

– Haluan kiittää jokaista arinalaista siitä sitoutuneisuudesta, jolla he ovat tarttuneet toimeen näinä poikkeuksellisina aikoina. Se rohkeus ja yhteishenki, jota arinalaiset ovat osoittaneet joka päivä on huomattu sekä Arinan sisällä, että ulkopuolella. Henkilökuntamme joukosta keväällä noussut voimalause ”Yksi yhteinen Arina” on todella ollut korona-vuotena totisinta totta. Jokainen arinalainen on osaltaan varmistanut turvallisen asioinnin onnistumisen, ja samalla turvannut huoltovarmuuden toteutumista alueellamme, Puutio kiittää.

– On ollut hienoa nähdä, että myös omistajamme ovat osoittaneet arvostusta henkilökuntamme tekemää työtä kohtaan. Osuustoiminnallisena yrityksenä ja työnantajana meille on tärkeää, että kannamme vastuumme henkilökunnan työllistämisestä myös haastavina aikoina ja huolehdimme heidän hyvinvoinnistaan. Tärkeintä meille on ollut varmistaa henkilökunnan turvallinen työskentely ja asiakkaiden turvallinen asiointi, kertoo henkilöstöjohtaja Minna Salonen.

Arina otti käyttöönsä uuden tulospalkkiomallin henkilökunnalle vuoden 2020 alussa. Nykyinen tulospalkkiomalli on mahdollistanut henkilökunnan palkitsemisen kuukausittain jopa 1 € tulospalkkiolla työtuntia kohden ja lisäksi vuositavoitteen onnistumisesta voidaan palkita jopa 500 eurolla. Vuoden 2020 osalta kokoaikaisen työntekijän palkkio on yhteensä jopa 2000 €, josta osa siis maksettu jo viime vuoden aikana kuukausittain palkan yhteydessä. Uusi palkkiojärjestelmä palkitsee ja motivoi henkilöstöä onnistumisten myötä entistä useammin ja enemmän.

Osuuskauppa Arina on Pohjois-Suomen suurin työllistäjä noin kolmella tuhannella työntekijällään. Vakituisen henkilöstön ohella Arina arvioi työllistävänsä tulevana noin tuhat nuorta.

 

Lisätietoja: 

Veli-Matti Puutio, toimitusjohtaja, +358 50 539 8807, veli-matti.puutio@sok.fi
Minna Salonen, henkilöstojohtaja, +358 40 569 0980, minna.l.salonen@sok.fi