Osuuskauppa Arina uskoo Oulun talousalueen ja kaupungin ydinkeskustan vetovoimaan


13.02.2015

Osuuskauppa Arina on lähes 100-vuotias pohjoissuomalainen kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat yli 150 000 kotitaloutta. Osuuskaupan tarkoitus on tuottaa palveluja ja hyötyjä omistajilleen. Palveluja kehitetään pitkäjänteisesti eri puolella Pohjois-Suomea.

Oulun talousalue on osuuskaupan laajan toiminta-alueen merkittävin keskittymä. Arina uskoo Oulun talousalueen ja myös kaupungin ydinkeskustan vetovoimaan ja on osaltaan kehittämässä palvelutarjontaa kaupungissa.

Oulun ydinkeskustan elinvoimaisuuden ja palvelujen kehittäminen on laaja kokonaisuus. Kauppakeskus Valkean rakennuttaminen keskustaan on yksi osa tätä kokonaisuutta. Kauppakeskushanke etenee aikataulussa. Arinan on tarkoitus lähiviikkoina esitellä kauppakeskukseen sijoittuvia toimijoita. Kauppakeskus on tarkoitus avata keväällä 2016.