Osuuskauppa Arina tuplaa Kannustajat-tuen – 100 000 euroa lasten ja nuorten toimintaan


13.11.2018

Osuuskauppa Arina on pohjoissuomalainen kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat yli 160 000 kotitaloutta. Osuuskaupan tarkoitus on tuottaa palveluja ja hyötyjä omistajilleen sekä osaltaan huolehtia Pohjois-Suomen elinvoimaisuuden ja pohjoissuomalaisten hyvinvoinnin kehittämisestä.
 
Osuuskauppa Arina tukee vuosittain pohjoissuomalaista liikuntaa, huippu-urheilua, kulttuuria ja yhteiskunnallista toimintaa. Arina teetti omistajatalouksille kyselyn, jossa selvitettiin tukikohteiden tunnettuutta ja omistajien toiveita tuen kohdistamiseen. Lasten ja nuorten liikunnan ja harrastustoiminnan tukeminen on omistajien ykköstoive.
 
Arinan tuesta noin puolet on tänä vuonna kohdistettu lasten ja nuorten toimintaan. Arina on vuodesta 2013 jakanut Kannustajat-tukea yhteensä reilut 270 000 euroa. Tältä vuodelta tukea jaetaan 50 000 euroa. Vuodesta 2011 on lisäksi tuettu yhteensä 230 000 eurolla 23 Ässäkenttä-lähiliikuntapaikan rakennuttamista Pohjois-Suomeen.
 
Kannustajat-toimintaa uudistetaan. Vuosittainen tuki tuplaantuu 100 000 euroon. Tukea jaetaan jatkossa kahdesti vuodessa. Mukaan voivat hakea liikuntaseurojen ja harrastusyhdistysten lisäksi avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöt, jotka kohdentavat tuen lapsille ja nuorille. Arinan omistajat voivat vaikuttaa tuen kohdistamiseen aiempaa helpommin sähköpostiäänestyksellä.
 
Yhteisöt voivat hakea mukaan vuoden 2019 Kannustajat-toimintaan tämän viikon ajan 18.11.2018 mennessä. Äänestäminen toteutetaan joulukuussa ja tukea jaetaan ensimmäisen kerran alkuvuonna. Lasten ja nuorten toimintaan kohdistetaan vuonna 2019 yhteensä noin 60 % kaikesta Arinan jakamasta tuesta.