Osuuskauppa Arina palkitsi vuoden 2015 työryhmät ja esimiehet


23.02.2016

Arina palkitsee vuosittain työryhmiä ja esimiehiä, jotka ovat esimerkillisesti toteuttaneet osuuskaupan tarkoitusta ja tahtotilaa. Työryhmät palkitaan virkistysrahalla ja parhaat esimiehet opintomatkalla, ehdolla olleet lahjakortilla.

Osuuskaupan tarkoitus on tuottaa palveluja ja hyötyjä omistajilleen. Arinalaiset toteuttavat työssään päivittäin osuuskaupan tahtotilaa. Toiminnan laadukas johtaminen ja onnistumiset työtehtävissä lisäävät omistajien kokemaa hyötyä. Toimintaa ohjataan neljän näkökulman tuloskorteilla ja konkretisoidaan toimintasuunnitelmiksi Arinapuilla. Palkitut työryhmät ja esimiehet ovat onnistuneet tuloskortin eri näkökulmissa ja toteuttaneet onnistuneesti oman Arinapuun mukaisen toimintasuunnitelman omistajien hyödyksi.

Osuuskaupassa henkilökunnan palkitseminen on kokonaisuus, joka koostuu aineellisista ja aineettomista osista. Aineellisia ovat mm. rahapalkka, taloudelliset kannustimet ja palkkiot, palkinnot, luontaisedut ja muut kattavat henkilöstöedut. Aineettomia ovat mm. mielekkäät ja haastavat työtehtävät, hyvä työilmapiiri, kehittymismahdollisuudet, palautteen saaminen, ajan tasalla olevat työvälineet ja työsuhteen pysyvyys. Vuosittain jaettavat työryhmä- ja esimiespalkinnot ovat osa kokonaisuutta. Arinalaiset antoivat työyhteisötutkimuksessa 7. kerran peräkkäin kiitettävän yleisarvosanan ja Arina palkittiin Suomen 3. innostavimpana työpaikkana.

Vuoden 2015 työryhmät ja esimiehet Osuuskauppa Arinassa

Vuoden työryhmät:

•    Prisma; Prisma Rovaniemi
•    S-market; S-market Vaala
•    Sale; Sale Mäntylä Oulu
•    ABC, erikoisliikekauppa ja palvelut; ABC Koillisportti Pudasjärvi
•    Mara; Vanha Paloasema Grill it! Oulu

Vuoden esimiehet:

•    Arinan Tahto-patsas; toimialajohtaja Veli-Erkki Vesavaara, ABC-toimiala

’Veli-Erkki Vesavaara on yhdessä avainhenkilöidensä kanssa rakentanut Arinan ABC-ketjun. Hän aloitti pitkän uransa Arinassa Mara-toimialalla ja siirtyi toimialajohtajan tehtävästä ABC-toimialajohtajaksi. Veli-Erkin johdolla ABC-toimialasta on tullut yksi Arinan kulmakivistä.’, kiittää Osuuskauppa Arinan toimitusjohtaja Veli-Matti Puutio.

•    Arinan ja Prisman vuoden esimies; myyntipäällikkö Outi Isokangas, Prisma Linnanmaa

’Outi Isokangas on pitkän linjan käyttötavarakaupan ammattitilainen, joka systemaattisella ja analyyttisella otteella on ollut merkittävästi kehittämässä omistajakeskeisesti Prismojen käyttötavarakauppaa. Isokangas on saanut lisävastuuta omassa toimipaikassaan uudessa kilpailutilanteessa ja hoitanut sen loistavin tuloksin. Isokangas on varma, yhteistyökykyinen verkostoituja ja luotettava ammattilainen, jonka aikaansaamiset näkyvät vastuualueen tuloskortin kaikissa mittareissa.’, kiittää Arinan toimitusjohtaja Veli-Matti Puutio.

•    S-market; marketpäällikkö Sirpa Päivärinta, S-market Vaala
•    Sale; myymäläpäällikkö Mika Hand, Sale Rantavitikka Rovaniemi
•    ABC, erikoisliikekauppa ja tukipalvelut; talouspäällikkö Juho Loukusa, Arinan palvelut
•    Mara; myyntipäällikkö Teija Neuvonen, Arinan Mara-markkinointi

•    Omistajanäkökulma; myyntipäällikkö Tiina Nauska, Prisma Raksila
•    Henkilöstönäkökulma; liikennemyymäläpäällikkö Jatta Kaijala, ABC Koillisportti
•    Prosessinäkökulma; keittiömestari Mika Jokinen, Vanha Paloasema Grill it! Oulu
•    Talousnäkökulma; myyntipäällikkö Petri Rissala, Prisma Limingantulli

•    Vuoden tulokas; myymäläpäällikkö Katja Impola, Sale Siikajoki