Omistajat päättivät Kannustajat-tuen saajat – Arina lahjoitti jälleen 50 000 € tukipotin


25.10.2019

Osuuskauppa Arina lahjoitti vuonna 2019 Kannustajat-tukea yhteensä 100 000 €. Tukea jaetaan kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä, á 50 000 € kerrallaan. Syksyn Kannustajat-tuen saajat on nyt valittu 55 ehdokkaan joukosta ja tukipottia pääsi jakamaan tällä kertaa 22 yhteisöä. Suurimman potin nappasivat tänä syksynä Hope ry Oulusta ja Pohjois-Suomen autismin kirjo ry.

Omistajat päättävät Kannustajat-tuen saajat

Tänäkin vuonna Kannustajat-tuen jakaantumisesta päättivät Osuuskauppa Arinan omistajat äänestämällä netissä omaa suosikkiaan. Kutsun äänestykseen saivat kaikki Osuuskauppa Arinan asiakasomistajat, jotka olivat ilmoittaneet Arinalle sähköpostiosoitteensa, eivätkä olleet kieltäneet tutkimuskyselyiden lähettämistä.

– Äänestäminen Kannustajat-tuen saajista on yksi tapa omistajille vaikuttaa osuuskaupassa. Olemme iloisia, että tällä kertaa yli 11 000 omistajaa halusi antaa äänensä ja vaikuttaa siihen keille tukipotti jaetaan, viestintäjohtaja Pasi Ruuskanen riemuitsee.

Kannustajat-tuki tuplattiin

Osuuskauppa Arinan Kannustajat-tukitoiminta uudistettiin vuodelle 2019. Tuki tuplattiin 100 000 euroon, haku jaettiin keväälle ja syksylle, ja mukaan hyväksyttiin lasten ja nuorten liikuntaseurojen ja harrastusyhdistysten lisäksi myös avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöt, jotka kohdentavat tuen lapsille ja nuorille. Tukea luvattiin edelleen n. 20 yhteisölle, vähintään 1 000 euroa ja enintään 5 000 euroa kerrallaan, alueellisesta tasapuolisuudesta huolehtien. Syksyn Kannustajat-tuet maksetaan nyt valittujen yhteisöjen tileille marraskuun 2019 aikana.

– Kun nyt maksettava Kannustajat-tuki lasketaan mukaan, olemme jakaneet Kannustajat-tukea vuosina 2013-2019 yli 420 000 euroa. Lisäksi olemme halunneet lisätä lasten- ja nuorten liikkumista tukemalla 23 Ässäkentän rakennuttamista Pohjois-Suomeen, Ruuskanen kertoo.

Kevään 2020 haku Kannustajat-toimintaan avoinna nyt

– Toivomme, että lasten- ja nuorten kanssa toimivat yhteisöt ympäri toimialuettamme lähtevät mukaan Kannustajat-hakuun. Tämän syksyn haussa pohjoisin hakijayhteisö oli Ivalosta ja eteläisin Vihannista. Molemmat myös nappasivat osan jaettavasta potista. Arina ei kutsu yhteisöjä äänestykseen, vaan mukaan voi ilmoittautua vaikka heti, Ruuskanen kehottaa.

 

Syksyn 2019 Kannustajat-tuen saajat (22 kpl, äänimäärän ja tuen mukaisessa suuruusjärjestyksessä);

  • Hope ry (Oulu)

  • Pohjois-Suomen autismin kirjo ry

  • Pohjois-Pohjanmaan Partiosäätiö sr

  • Lapin Martat ry (Rovaniemi)

  • Meri-Lapin Taitoluistelijat ry (Kemi)

  • Oulun Naisvoimistelijat ry

  • Vihannin 4H-yhdistys ry

  • Oulun Luistinseura ry

  • Pohjan Tytöt ja Sissit ry (Tornio)

  • Ahmat ry (Haukipudas)

  • Oulun Lippo Juniorit ry

  • Team Rynkeby – God Mordon (Oulu)

  • Oulun Pyrintö ry

  • Kolarin Kontio

  • Ajax-Sarkkiranta ry (Kempele)

  • Haukiputaan Pallo ry

  • Ounasvaaran Hiihtoseura ry

  • FC Santa Claus Napapiiri ry (Rovaniemi)

  • Rovaniemen Palloseura ry

  • Kiimingin Urheilijat ry

  • Siepakat ry (Saarenkylä)

  • Tunturi-Kiekko ry (Ivalo)