Omistajailta kokosi simolaiset yhteen


19.09.2016

Simon Salen piha on täynnä väkeä. Aurinkoisessa syyssäässä kaikuu lasten nauru ja aikuisten puheensorina. Menossa on Omistajan hyötyilta.

Toivo Pirneskoski on jo nauttinut Eläkeliiton Simon yhdistyksen grillistä makkaran ja aikoo kohta siirtyä kahvittelun puolelle. Osuustoimintaveteraania ilahduttaa silmien eteen avautuva näkymä.

– Osuustoiminnassa on tapahtunut paljon myönteistä. Nuori väki on ymmärtänyt asian tärkeyden. Oman perheeni jäsenillä on kaikilla vihreä kortti, entinen maatalouskaupan ammattilainen myhäilee.

Kittilästä maailmalle lähtenyt Pirneskoski on tehnyt pitkän päivätyön osuustoiminnan parissa. Hän työskenteli 18 vuotta Osuuskauppa Pohjanseudussa ja toiset 18 vuotta Hankkijassa maatalouskoneiden myynnin parissa.

– Pitkällä vapaalla olen ollut nyt kymmenen vuotta. Aika kuluu luottamustoimissa ja metsätilan töissä. Niin, ja auliisti vastailen kaikkiin osuuskaupasta tulleisiin kyselyihin. Omistajan mielipiteet ovat tärkeitä ja ne pitää tuoda esille, hän painottaa.

Mielipiteet esille

Omistajan hyötyillan kinkkubingo vaientaa koko pihan. Päät painuvat alas, kun bingolapusta etsitään kiivaasti oikeita kirjaimia. Bingon jälkeen pannaan jalalla koreasti. Aikuisten ja lasten välisen köydenvedon voittaa lasten joukkue.

Simon Salen myymäläpäällikkö Tanja Ylikärppä pitää hyötyiltaa hyvänä tapana kuulla omistajien mielipiteitä, vaikka Simon kokoisessa kunnassa niitä vastaanotetaan myös joka päivä myymälässä.

– Asun Simossa ja seitsemän vuoden aikana olen tutustunut lähestulkoon kaikkiin myymälässä kävijöihin. Asiakaskunta on varsin iäkästä, mutta uskollista ja mukavaa, osuustoimintaväkeä parhaimmillaan, Ylikärppä kehaisee asiakkaitaan.

Simon myymälä täydentää valikoimiaan asiakaspalautteesta ja hyötyillasta saatujen vinkkien pohjalta.

– Valikoimissa on esimerkiksi kymmenen kilon säkkejä ohrajauhoja ja villalankaa käsityöihmisille, Ylikärppä kertoo.

Salen myymäläpalvelujen lisäksi samasta pisteestä saa Veikkauksen ja Postin palvelut. Pihalla on jätehuollon ekopiste ja kaasupullojen vaihtopaikka.

– Ja meillä on alueen ainoa Otto-automaatti. Seuraava on 25 kilometrin päässä Kemissä, Ylikärppä huomauttaa.

11 toimipaikkaa

Meri-Lapin viiden kunnan alueella on yksitoista Osuuskauppa Arinan markettoimipistettä. Ryhmäpäällikkö Teuvo Juuson mukaan tilanne näyttää kaikin puolin hyvältä.

– Kymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon. Kilpailu pitää virkeänä. Kauppa pärjää alueella, kunhan muu ympäristö pärjää, Juuso aprikoi Meri-Lapin kaupan tilannetta.

Mauri Hiltunen yrittää olla tarkkana kinkkubingon kanssa, vaikka sylissä nököttävä yorkshirenterrieri Siru nuuskaisee mielenkiintoiselta vaikuttavaa lappua.

– Hieno homma, että tällaisia omistajailtoja järjestetään. Sää suosi ja piha on täynnä väkeä. Mikäs tämän mukavampaa, Hiltunen kommentoi bingonpeluun lomassa.