Muutoksia Osuuskauppa Arinan johtoryhmässä 1.9.2022 alkaen


01.09.2022

S-ryhmässä ja Osuuskauppa Arinassa pitkän uran tehnyt, ABC-toimialajohtajana ja kehitysjohtajana sekä Arinan johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2002 toiminut Jari Karjalainen siirtyy uuteen elämänvaiheeseen ja jättää tehtävänsä Osuuskauppa Arinassa.

– Olen toiminut yli 30 vuotta S-ryhmän erilaisissa esihenkilö- ja johtotehtävissä, josta 25 vuotta olen palvellut Arinaa. Työ osuustoiminnallisessa liikkeessä on ollut mielenkiintoista ja antoisaa, joten kyseinen ajanjakso on ollut elämässäni merkityksellistä aikaa. Olen ollut monessa osallisena loistavien työyhteisöjen kanssa ja kokenut paljon. Koko ajanjaksoa kuvaa kehittymisen tunne. Nyt on kuitenkin aika toteuttaa uusia itselle mielenkiintoisia asioita, kertoo Jari Karjalainen.

– Haluan kiittää Jaria yli 30 vuoden urasta S-ryhmässä ja Osuuskauppa Arinassa. Jari on antanut Osuuskauppa Arinassa vahvan panoksen johtoryhmän jäsenenä yli kahden vuosikymmenen aikana toimiala-, henkilöstö- ja kehitysjohtajana, jatkaa Osuuskauppa Arinan toimitusjohtaja Reima Loukkola.

Muutoksen yhteydessä Osuuskauppa Arinan johtoryhmän vastuut organisoidaan uudelleen tukemaan parhaalla mahdollisella tavalla Arinan päivitettävän strategian toimeenpanoa.

ABC-toimiala siirtyy matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Ulla Peltoniemen vastuulle 1.9.2022 alkaen. Samalla erikoistavarakauppa, sisältäen Sokos-, Tälläämö- ja Emotion-ketjut siirtyvät Ulla Peltoniemen vastuulle 1.9.2022 alkaen.

– Tällä muutoksella rakennamme vahvempaa synergiaa Arinan matkailu- ja ravitsemistoimialan ja ABC-toimialan ravintolakauppaan sekä vahvistamme entisestään asiakaskokemusta tuomalla erikoistavarakaupan ja matkailu- ja ravitsemistoimialan vahvat palvelukulttuurit lähemmäs toisiaan, kiteyttää Reima Loukkola.

 

Lisätietoja:

Reima Loukkola, toimitusjohtaja, 050 595 1972, reima.loukkola@sok.fi