Monia palveluja omasta kaupasta


01.07.2016

Osuuskauppa Arinan myymälöiden oheispalvelut ovat selkeä lisäarvo osuuskaupan omistaville asiakkaille. Keskittämällä mahdollisimman kattavasti oheispalveluita yhteen pisteeseen, mahdollistetaan laaja palvelutarjonta myymälän normaalin valikoiman lisäksi yhdellä ja samalla kauppareissulla.

– Oheispalvelut merkitsevät sitä, ettei omistajien tarvitse pysähtyä moneen paikkaan, kun useita palveluja löytyy saman katon alta, myymäläpäällikkö Ismo Turkka Höyhtyän Salesta toteaa.

Oheispalveluiden tarjoamisella omistajille on suuri merkitys niin maaseudulla kuin kaupungeissakin, joissa monet muut palveluntarjoajat tiivistävät ja karsivat omaa palveluverkostoaan. Osuuskaupassa on kannettu vastuuta sekä maaseudun paikkakuntien että kaupunkien eri kaupunginosien palveluiden säilyttämisestä omistajien palvelemiseksi. Oulun Höyhtyän Salessa oheispalveluja ovat Veikkaus, S-Pankki ja uusimpana mukaan tullut Matkahuollon pakettipiste.

– Kaupungissa pakettipiste saattaa olla jo melkein joka toisessa myymälässä, mutta maaseudulla palvelulla on varsin suuri merkitys omistajille, kun palveluita on kadonnut kyliltä. Monipuolisen palveluvalikoiman lisäksi kaupan oheispalvelupisteillä turvataan näiden palveluiden säilymistä alueella.Maaseudulla on esimerkiksi noutoapteekki tuotu osaksi kaupan palvelua.

Vuodenvaihteessa Höyhtyän myymäläpäällikkönä aloittanut Turkka sanoo oheispalvelujen osaltaan turvaavan kaupan valikoiman rikkautta.

– Pelkästään oheispalveluilla ei hirveästi euroja tehdä, vaikka tokihan omistajat tekevät paketin noudon yhteydessä myös täydennysostoksia. Uskon, että pakettipisteen kautta meille tulee aivan uusiakin asiakkaita.

Jos ennusteet nettikaupan kasvusta toteutuvat, Turkka uskoo Matkahuollon pakettipisteen volyymin nousevan jopa puolitoistakertaiseksi tähän asti koetusta.

– Kasvun myötä seuraamme ja tutkimme kävijöiden tarpeita ja voimme muokata oman myymälämme valikoimaa näitä toiveita vastaavaksi. Siten voimme palvella omistajia entistä paremmin.

Monipuolisuutta ja uuden oppimista

Henkilökunnalle oheispalvelut tuovat uusia vivahteita omaan työhön.

– Monipuolisuuttahan ne työhön tuovat. Aivan uudenlaisia asioita on pitänyt opetella, ja se on vain mukavaa. Haastavaakin se on, sillä palvelujen myötä on ollut opittava hallitsemaan paljon yksityiskohtia, joita ei aiemmin ole tarvinnut.

Pienessä myymälässä tila asettaa omat rajansa. Myymäläpäällikön on osattava ennakoida palvelujen tarvitsemat tilat ja sopeutettava ne suhteessa tuotevalikoimaan ja varastointiin.

– Oikeita valintoja tässä on osattava tehdä myymälän ja omistajien hyväksi tilojenkin käytön osalta, Turkka hymyilee.

Höyhtyän alueen asukkailta Turkka on jo saanut yhden uuden lisäpalvelupyynnön.

– Kahviautomaattia meille on toivottu. Sitä halusivat etenkin aamun ensimmäiset työmatkalaiset.