Limingantullin Prismakeskus juhlii 20-vuotispäiväänsä sunnuntaina 10.3.2019


06.03.2019

Tulevana sunnuntaina tulee kuluneeksi tasan 20 vuotta siitä hetkestä, kun Prisma Limingantulli avasi ovensa ensi kertaa omistajilleen. Palvelut ja valikoimat ovat vuosien varrella kasvaneet ja kehittyneet, viimeisimpänä alkuvuodesta valmistuneen myymäläuudistuksen myötä. Tänä päivänä Pohjois-Suomen suurin ja upein hypermarket palvelee Oulun seudun asukkaita entistä kattavammilla valikoimilla.

Muutoksia Prisman seinien sisällä – Parempaa palvelua omistajille

20-vuotisjuhliinsa Limingantullin Prisma valmistautui päivittämällä myymälän uusimman prismakonseptin mukaiseksi.

– Halusimme helpottaa omistajiemme ostosreissuja entistä selkeämmällä myymälällä, kertoo toimialajohtaja Mikko Polso

– Uudistuksessa ruokapuoli sai lisää tilaa ja satoja uusia tuotteita valikoimaan. Myös tuotteiden sijoittelua mietittiin ostoskierroksen sujuvuuden kannalta. Esimerkiksi lastenvaatteet, -ruuat ja -lelut pyrittiin tuomaan lähemmäs toisiaan, jotta asiointi olisi mahdollisimman helppoa lapsiperheille, prismajohtaja Anna Kela avaa uudistuksen muutoksia.

Pohjois-Suomen suurin ja monipuolisin hypermarket

Vuonna 2013 laajennuksen kokenut Prismakeskus palvelee omistajia yli 23 000 m2:n kokonaisuudella.

– Limingantullin Prismakeskuksessa on lähes 3 miljoonaa asiakaskäyntiä vuodessa. Omistajillemme on tärkeää, että yhden katon alla voi hoitaa kaikki asiat ja tästä syystä haluamme tarjota monipuoliset palvelut yhdessä muiden Prismakeskuksen toimijoiden kanssa, Kela sanoo.

Prismakeskuksen katon alla palveluita tarjoavat Arinan toimipaikoista lisäksi parturi-kampaamo Tälläämö, Arinan Omistajapalvelut & S-Pankin palvelupiste, Ravintolamaailma (Hesburger, PizzaBuffa ja Presso) sekä Prismakeskuksen eteläpäädystä löytyvä ABC-automaattiasema. 

Muita oheispalveluja tarjoavat S-Pankki, LähiTapiola, Alko, RAY Pelaamo, Sonera Kauppa, Kultajousi, Valkealinnan Optiikka, Oulun III Hansa Apteekki, Natural, Valkea Pioni, DNA Kauppa, SmartPost, Nordea maksuautomaatti, Liaton pesula-automaatti, COR Terveysklinikka työterveys, DENT Hammasklinikka, Suomen Väriasema sekä Hoitoteekki. Kiven heiton päästä viereisestä korttelista löytyy lisäksi ABC CarWash –autopesu.

Juhlitaan yhdessä

Prismakeskuksen 20-vuotissyntymäpäiviä juhlitaan tulevana sunnuntaina 10.3.2019 Limingantullin Prisman oman omistajapäivän merkeissä. Sunnuntaina 10.3. S-Etukortilla saa omistajapäiväalennusta jopa -15% käyttötavaroista.

Tarjolla on myös kakkukahvit klo 11 alkaen ja vierailijoiden on mahdollista osallistua omistajan onnenpyörään (klo 11-19 välisenä aikana). Lisäksi päivän päätteeksi arvotaan yksi ostoskärryralli Prismaan sekä 10 kpl Estrellan jättisipsipusseja.