Kyläkauppapäivä 11.6. muistuttaa lähipalveluista: Kyläkauppa on enemmän kuin ruokakauppa


10.06.2016

Lauantaina 11.6.2016 vietetään Kyläkauppapäivää, joka muistuttaa lähipalveluiden merkityksestä. Valtakunnalliseen tapahtumaan osallistuu noin 500 pientä maaseudun ja haja-asutusalueen myymälää eri puolilla Suomea, Osuuskauppa Arinan marketeista mukana on 11 maaseutu-Salea. Kesäkauden avaava Kyläkauppapäivä on hyvä hetki tutustua oman kylän kauppaan – palveluiden monipuolisuus saattaa yllättää!

Elinvoimaiset kyläkaupat turvaavat alueensa asuttavuutta. Niillä on paljon annettavaa myös tulevaisuudessa, kun etsitään uusia ratkaisuja tärkeiden lähipalveluiden turvaamiseksi koko Suomessa.

Haja-asutusalueiden ja maaseudun taajamien asukkaat ja kesäasukkaat tietävät, että kyläkauppa ei ole ”vain ruokakauppa”. Valikoimia räätälöidään paikallisesti ja kaupasta saa kätevästi kodeissa ja mökillä tarpeellista käyttötavaraa. Saman katon alta löytyy usein myös posti, matkahuolto, veikkaus ja apteekki, sekä tietoa alueen tapahtumista ja muista palveluista.

Kyläkaupat ja niiden henkilökunta tuntevat alueensa tarpeet ja heillä on vahva tahto kehittää toimintaa edelleen. Digitalisaatio ja logististen ratkaisujen kehittyminen avaavat edelleen uusia mahdollisuuksia. Kyläkauppa on usein esimerkiksi verkkokaupan logistiikan solmukohta tai S-Pankin asiamies käteisen rahan nostoissa asiakkaan S-tililtä.

– Kyläkaupalla on paljon tarjottavaa lähipalveluiden säilyttämiseksi ja kesäasukkaiden houkuttelemiseksi paikkakunnalle. Pieni, mutta elinvoimainen kyläkauppa auttaa turvaamaan muidenkin palveluiden säilymistä. Kylillä on elinvoimaa, josta kannattaa pitää kiinni suosimalla oman kylän palveluita, johtaja Ilkka Nieminen Päivittäistavarakauppa ry:stä painottaa.

Vuonna 2015 pieniä 100–399 m² myymälöitä oli Suomessa 1 413 ja perinteisiä kyläkauppoja 284. Vuonna 2006 kyläkauppoja oli vielä 563 eli noin puolet nykyistä enemmän. Suomen myymälöistä lähes 70 % on pieniä, alle 400 m² kokoisia myymälöitä.

Sääntelyä purkamalla voidaan kyläkaupan toimintaedellytyksiä parantaa

Lähipalveluiden ja tasapainoisen alueellisen kehityksen merkitys vain korostuu väestön ikärakenteen ja yhteiskunnan palvelurakenteen muutoksien myötä. Poliittiset päättäjät voivat päätöksillään suoraan vaikuttaa haja-asutusalueiden ja taajamien asuttavuuden ja elinvoimaisuuden säilymiseen. Kyläkaupan menestyksen kannalta on hyvin merkittävää, minkälaisia tuotteita ja palveluita voi käytännössä pitää tarjolla.

– Hallintobyrokratian takia apteekkien palvelupisteet tulevat apteekkareille kalliiksi, joten niitä ei pieneen kyläkauppaan yleensä perusteta. Valviran apteekkarilta perimä 1500 euron lupamaksu tulisikin poistaa kyläkauppaan tulevan palvelupisteen osalta, Nieminen toteaa.

– Kyläkauppa on myös mainio markkinointikanava oman kylän tuotteille. Toivottavasti jo ensi kesänä voi kyläkaupasta hakea kyläpanimomme vahvankin erikoisoluen, toteaa kyläläinen, oluenpanija Tuomo Holm Mathildedalin Kyläpanimosta.

Kyläkauppapäivän järjestävät Päivittäistavarakauppa ry ja sen jäsenyritykset. Kyläkauppapäivä järjestetään nykymuodossaan nyt kuudetta kertaa. Samana päivänä Suomen kyliä ja niiden vireää kylätoimintaa juhlitaan myös valtakunnallisen Avoimet Kylät -tapahtuman puitteissa.