Kun vene kuivalla maalla kulki


06.03.2017

Rosso, Amarillo, Frans & Les Femmes, Coffee House ja tietysti ABC-liikennemyymälöiden ravintolat…S-ryhmän ketjuravintolat ovat tuttuja brändejä niin Arinan omistajille kuin muillekin hyvän ruuan ja juoman ystäville.

Kuten palveluliiketoiminnassa muutenkin, S-ryhmä on myös ravintolakaupassa ketjuttamisen edelläkävijä. Jotkut nirppanokat ketjuravintoloita moittivat, mutta kansan syvät rivit sen tietävät; ne tarjoavat hinta-laatusuhteeltaan erinomaista ruokaa, mutkatonta ja ystävällistä palvelua, hyvää fiilistä ja tasaista laatua. Ne myös kehittyvät ajan hengessä, ja aivan uusiakin liikeideoita kokeillaan markkinoilla jatkuvasti. 

S-ryhmään – myös Arinaan – mahtuu kuitenkin myös aivan uniikkeja ravintoloita, lajinsa ainoita Suomessa. Niillä jokaisella on oma mielenkiintoinen lähtökohtansa ja tarinansa.

Oulussa tällaisia ovat Puistokahvila Makia ja Vanha Paloaseman ravintolakokonaisuus. Rovaniemellä illan virkkuja on vuosikaudet viihdyttänyt yökerho Doris ja Levillä Lapin ruokia rakastaville herkkuja tarjoilee hotellin yhteydessä toimiva ravintola Kiisa.

Uitto Pub Rovaniemellä on jo legendaarisen maineen saavuttanut teemapubi. Valtakunnallisen uutiskynnyksen se ylitti, kun kanta-asiakkaat vetivät suurta kirkkovenettä pitkin katuja Kemijoen rannasta Rovaniemen keskustaan.

Tempaus liittyi ravintolan muuttoon Koskikadulta Korkalonkadulle vuonna 2008. Pubin entisten tilojen kohdalla pysähdyttiin viettämään pieni muistohetki – kuinkas muuten kuin maljaa kohottamalla.

Uittoisäntä Reijo Soppela on halunnut tehdä pubista paikan, jolla on paitsi elävä historia, myös tapahtumien täyteinen nykyisyys.

– Pelaamme puulaakijalkapalloa ikäluokissa 25–50 FC Uitto Pub -joukkueemme väreissä. Mukana on niin pappeja, poliiseja, lääkäreitä kuin insinöörejä. Ja tietysti myös opiskelijoita, jotka ovat meille tärkeä asiakasryhmä.

– Haluamme edistää fiksua olut- ja pubikulttuuria. Kanta-asiakkaamme eivät suinkaan muodostu päätoimisista kaljaveikoista. Järjestämme darts-tikkakisoja, tietovisoja, lautapeliotteluita ja terassilajina mökkitikkakisoja. Kaksi kertaa vuodessa kantisporukkamme kokoontuu urheilulliseen extreme-tapahtumaan, jossa taitoja ja kestävyyttä mitellään kymmenottelussa.

Luonnollisesti Uitto Pubissa panostetaan erityisesti oluisiin. Valikoima on laaja ja laadukas.

Miljööltään Uitto Pub on täysin ainutlaatuinen. Komeat hirsiseinät ja jämäkät puukalusteet luovat Lapin taikaa. Seiniltä katselevat Tapani Rantalan monumentaaliset maalaukset Uitto, Savotta ja Ihmisiä Lapinmaan raitilla.

Lue lisää Arinan ravintolatoiminnan herkullisista vaiheista Arinan tarinasta. Juhlakirja ilmestyy toukokuussa 2017.