Kun Sodankylässä jälleen osuustoimintaan uskottiin


27.11.2017

Sodankylässä pitkään toiminut laajan valikoiman Sokos-halli, joka oli ollut myös taloudellisesti kannattava, jouduttiin sulkemaan Pohjois-Suomen Osuuskaupan saneerauksen myllerryksessä. Kymmeneen vuoteen paikkakunnalla ei ollut ensimmäistäkään S-kauppaa.

Arina rakensi Sodankylään uuden S-marketin vuonna 1996. Vaikean työllisyystilanteen kanssa painiskelevalle kunnalle suuren kaupan tulo merkitsi piristysruisketta. Suoraan se työllisti parikymmentä henkilöä, mutta työhakemuksia tuli yli 300.

Uutena vuotena 1999 Sodankylässä hytistiin ennätyspakkasten kourissa. Aviopari Eeva ja Pertti Kaikkonen muuttokuormineen teki matkaa Pyhäjoelta kohti pohjoista. Edessä odotti komennus S-markettiin. Lähtö Pyhäjoelta, jossa Kaikkosten juuret olivat, ei ollut helppo.

”Eeva itki koko matkan Ouluun asti”, Pertti Kaikkonen muistelee.

Alku oli hankalaa, sillä kaupan lopetus oli jättänyt omistajien mieliin syvät haavat.  Hyvin suuri osa omistajista oli irtisanonut jäsenyytensä lopettamisen jälkeen.

”Tajusimme, että nyt meillä oli edessämme uudenlainen työmaa, erilainen kuin Pyhäjoella”, Eeva Kaikkonen sanoo ja viittaa Pyhäjoen S-markettiin, jonka pariskunta oli reivannut hyvälle tulosuralle.

”Ensimmäisiä tehtäviä Sodankylässä oli aloittaa omistajien hankinta ja saada heidät luottamaan uudelleen osuustoimintaan. Olihan isäntäkin nyt uusi. Arinalla ei pohjoisimmassa Suomessa ollut minkäänlaista huonoa kaikua, päinvastoin: Rovaniemen Prisman ja Ivalon S-marketin esimerkeillä pystyimme todistamaan, että Arina oli tosissaan Lapin asialla”, Kaikkoset sanovat.

Viiden ja puolen vuoden työ tuotti tulosta. Omistajien määrä kasvoi ja sitä myöten myynti ja tulos kääntyivät nousuun.

Kaikkosten seuraava etappi vei vielä kauemmas Pyhäjoelta, kun he lähtivät laittamaan pystyyn vuonna 2004 avattua Kittilän S-markettia. Siellä tilanne oli samankaltainen kuin Sodankylässä sillä erotuksella, että Kittilässä S-kauppa oli loistanut poissaolollaan peräti 20 vuotta.

Lue Arinan tarinasta, kuinka Arina rakensi pohjoisimman Suomen marketverkoston entistä ehommaksi fuusion jälkeen. Juhlakirja myynnissä nyt Arinan Prismoissa ja Sokos Pukumiehessä sekä prisma.fi.