07.12.2017
”Ensin tulivat saksalaiset, sitten tuli Heikkinen.” Tällainen sanonta kiersi aikanaan Lapissa kuvaten alueen osuuskauppaväen alakuloisia tuntoja. Pohjois-Suomen Osuuskaupan raskaimmasta saneerausvaiheesta vastasi näet toimitusjohtaja Topi Heikkinen.
Heikkistä tehtävässä seurasi tuohon aikaan Suomen nuorin alueosuuskaupan toimitusjohtaja, myöhemmin aina SOK:n pääjohtajaksi saakka edennyt Kuisma Niemelä. Nippa nappa kolmenkympin rajapyykin ohittanut Niemelä toimi Sokos Kittilän tavaratalopäällikkönä, kun hänet nimitettiin kriisiosuuskaupan toimitusjohtajaksi.
Niemelä muistelee Kaupan Maailma -lehdelle antamassaan haastattelussa:
”Osuuskauppaa kiertäessäni salkussani oli aina lomake, joka alkoi sanoilla ”irtisanominen taloudellisista ja tuotannollisista syistä”. Sellaisia aikoja elettiin. Pohjois-Suomen Osuuskaupan käyttökate oli negatiivinen, ja toimitusjohtajan työpöydän laatikossa oli vino pino maksamattomia laskuja.”
Jotain hyvää Pohjois-Suomen Osuuskaupan tilanteessa sentään oli. Sillä oli myymälöitä, joista kovaan vauhtiin päässyt kilpailija Tuko oli kiinnostunut.
Kuisma Niemelälle oli annettu yksiselitteinen tehtävä: saneeratun osuuskaupan fuusioiminen osaksi paremmin menestynyttä Osuuskauppa Arinaa.
”Vaikka toimenpiteet olivat kovia, suoritimme jälkeenpäin katsoen fiksun liiketoimintaoperaation. Epäkurantti verkosto saatiin pois käsistä, ja taseen nollaamisen kautta rahaa vapautui toiminnan kehittämiseen Arinan puitteissa. Tuko maksoi senaikaisista myymälöistä ylihinnan, mikä oli yksi syy sen myöhempään konkurssiin. Arina pystyi sittemmin ostamaan menetettyjä liikepaikkoja takaisin huomattavan paljon halvemmalla”, Niemelä kertoo lehdessä.
Fuusion loppuun saattaminen tuli Timo Juurikan, Pohjois-Suomen Osuuskaupan viimeisen toimitusjohtajan, tehtäväksi.
”Ajoimme fuusiota Arinaan hyvin aktiivisesti. Arina suhtautui siihen järkevästi ja myönteisesti, vaikkei meillä juuri muuta annettavaa ollut kuin jäseniä eli asiakkaita ja pihaus saneerauksen raunioilta jäljelle jäänyttä osuuskauppahenkeä.”
Lue Arinan Tarinasta lisää Pohjois-Suomen Osuuskaupan saneerauksesta ja siitä, kuinka Arina fuusion jälkeen lähti nopeasti jälleenrakentamaan Lapin palveluja. Juhlakirja myynnissä nyt Arinan Prismoissa ja Sokos Pukumiehessä sekä prisma.fi.
26.09.2024 | Arinan uutiset | Kauppakeskus Valkea | Matkailu- ja ravitsemiskauppa | Ravintolat
19.09.2024 | ABC | ABC Carwash | Arinan uutiset
17.09.2024 | Arinan uutiset | Marketkauppa | S-market