Kun korskea nuori myyjä elämänsä munauksen teki


07.06.2017

Vielä 1970-luvulla maatalous- ja rautakauppa olivat merkittävä osa Arinan liiketoimintaa. Niiden ajautuminen syviin vaikeuksiin oli tosin jo tuolloin nähtävissä. 80-luvun puolivälissä toiminta jouduttiin kannattamattomana lopettamaan.

Tästä eivät omistajat kuitenkaan pitäneet, vaan he esittivät vuosi toisensa jälkeen voimakkaita vaatimuksia rautakaupan palveluiden palauttamisesta osuuskauppaan. Näin tapahtuikin 90-luvun loppupuolella.

Tämä tarina kertoo niistä ajoista, kun S-ryhmä harjoitti Oulun seudulla vielä laajamittaista rauta- ja maatalouskauppaa. Eräänä päivänä yhteen myymälöistä asteli nukkavieru, risupartainen mies. Hän oli pukeutunut liian suuriin housuihin, liian pieneen paitaan ja kalastaja-Eemelin saappaisiin. Päässä keikkui oranssi lippalaki ja kädessään mies kantoi parhaat päivänsä nähnyttä kangaskassia.

Hän pyörähteli etsivän näköisenä myymälän lattialla, kun paikalle saapui nuori myyjä tyylikkäässä puvussa.

Tuohon aikaan maatalouskoneiden myyjät, erityisesti traktorikauppiaat, olivat kovatuloista sakkia. Heillä oli provisiopalkka, joka perustui myynnin määrään. Katteella ei ollut mitään väliä.

Korskea nuori myyjä kysyi asiakkaalta, mitäpä se vaari täältä etsiskelee. Olettekohan varmasti tullut oikeaan paikkaan?

Mies vastasi tulleensa katselemaan maatalouskoneita. Myyjä tokaisi, että ne ovat kyllä erittäin kalliita, eikä täältä taida löytyä mitään herralle sopivaa.

Asiakas mulkaisi myyjää alta lippansa ja sanoi: ”Eikös tuossa ihan lähellä ole kilpaileva kauppa. Soitapa sinne tunnin päästä ja kysy, näkyikö siellä tämännäköistä miestä. Kysy myös, oliko hänellä tämännäköinen kassi ja mitä se mahtoi sisältää.”

Niine hyvineen mies lampsi ulos.

Tapauksen oli ehtinyt nähdä vanhempi myyjä, joka oli kotoisin samalta paikkakunnalta kuin asiakas. Hän kiirehti paikalle ja sanoi vihaisena: ”Miten sinä jumaliste päästit sen täältä niin nopeasti menemään? Et kai pöljä vaan suututtanut sitä?”

Nuorukainen raapii päätään ja pahat aavistukset alkoivat hiipiä mieleen. Toinen myyjä nimittäin valisti häntä, että karkuun päästetty asiakas omisti ison maatilan ja oli lisäksi menestyvä romukauppias.

Kylmä hiki otsallaan mies soitti kilpailevaan myymälään.

”Juu, kyllä täällä semmoinen uskomaton tyyppi kävi ja arvaapa mitä, osti meiltä kaksi leikkuupuimuria ja latoi kassalla kassistaan setelit tiskiin. Tehtiin tänään historiamme suurin käteiskauppa!”

Lue lisää Arinan rautakaupan vaikeista vaiheista Arinan tarinasta. Juhlakirja myynnissä nyt Arinan Prismoissa ja Sokos Pukumiehessä sekä prisma.fi.