Kesätyöstä eväitä elämää varten


25.01.2016

Vaikka myymälätyöskentely voi joskus olla aika rutiininomaistakin, saa ihmisten kohtaamisesta verratonta kokemusta elämää varten. Nuorelle työ opettaa myös vastuullisuutta.

– Myymälätyöskentely on antanut minulle ennen kaikkea itsevarmuutta ja rohkeutta olla esillä toisten ihmisten edessä, 21-vuotias opiskelija Hannu Helakorpi sanoo.

Oulun yliopiston tuotantotalouden opiskelija työskentelee Kaijonharjun Salessa. Reilun kahden vuoden osa-aikaisen pestin aikana on kertynyt kokemusta ja näkökulmaa myyntityöhön.

– Pienessä myymälässä työ on mielenkiintoisempaa ja monipuolisempaa kuin isoimmissa yksiköissä, sillä meistä jokaisen on hallittava kaikki työtehtävät: kassatyöstä rahantilityksiin ja tilauksista puutelistoihin reagoimiseen.

Vaikka myymälätyö ei ole lähelläkään hänen opiskelualaansa, nuori mies viihtyy toistaiseksi myyntityössä.

– Olen oppinut vastuullisuutta ja sitoutumista sekä kasvanut niin ihmisenä kuin opiskelijanakin. Työn, opintojen ja opiskelijajärjestötoiminnan kautta olen oppinut ihan uskomattoman määrän ajankäytön hallintaa, Helakorpi nauraa.

Hyllyjen järjestämisestä kassalle

Arina työnantajana tuli ensimmäisen kerran Helakorvelle tutuksi 16-vuotiaana, kun hän teki kahden viikon kesäseteliharjoittelun Linnanmaan Prismassa täyttäen ja järjestellen hyllyjä.

– Toisena kesänä työ oli monipuolisempaa. Sain suunnitella urheiluosastolla hyllyn ja koota pyöriä. Kaijonharjuun tulin suoraan varusmiespalveluksesta kahdeksan kuukautta ennen kuin opinnot alkoivat.

Salessa on monenkirjavaa tehtävää ja työ on vuorotyötä. Pienessä myymälässä tahti on useimmiten kiinni tavarantoimittajista.

– Jos tavaran tulo viivästyy, se tietää aina jäätävää kiirettä.

Arinassa on paljon vaihtoehtoja työllistyä

Helakorpi sanoo, että Arina kesätyönantajana on kannattava valinta, koska iso organisaatio tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia.

– Kun todistat, että pystyt ja haluat tehdä työssä parhaasi, tehtävää löytyy Arinasta varmasti ja erilaisia vaihtoehtoja löytyy.

Opiskelijajärjestötyö pitää häntä kiireisenä, mutta työpaikalla työvuoroista on aina saatu sovittua ja sovitettua opiskelija-aktiivin menojen mukaan.

– Minulla on töitä 8-25 viikkotuntia. En ole koskaan kokenut, että työ olisi suoraan pois vapaa-ajasta. Päinvastoin, tämä työ antaa paljon iloa. Ja ehdottomana plussanahan on se, ettei ole tarvinnut ottaa lainaa opiskelun aikaisen elämän rahoittamiseen.

Aktiivisuus ja reippaus tärkeää

Helakorpi on hymyilevä ja avoin nuorukainen, jolle työskentely ihmisten parissa on mieluisaa. Oman tehtävänkuvansa arinalaisena työntekijänä hän määrittelee näin:

– Arinalaisuus on synonyymi innovatiiviselle, reippaalle, aktiiviselle ja innokkaalle omistajapalvelulle. Ainakin meillä Kaijonharjussa kaikista on mukava tehdä töitä yhteisen päämäärän eteen.

Kaijonharjun myymälässä työskentelee kourallinen muitakin opiskelija-osa-aikaisia.

Myymälällä on nuorekas ilme. Koska moni meistä on samassa elämäntilanteessa ja samanhenkisiä, keskinäinen kanssakäyminen on meille luontevaa. Töitä tehdään usein pieni pilke silmäkulmassa. Moni asiakaskin on vähintäänkin kasvotuttu. Tässä työssä näkee monenlaisia elämäntarinoita ja ihmisiä.