Kauppakeskus Valkean rakentaminen etenee aikataulussa


01.10.2013

Osuuskauppa Arinan Oulun ydinkeskustan rakennushanke etenee. Kauppakeskus Valkea on tarkoitus avata joulukauppaan 2015.

Arina on kuluttajaosuuskunta, omistajina lähes 150000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. Arinan tehtävänä on tuottaa palveluja ja hyötyjä, joita omistajat saavat käyttämällä palveluja. Arinan kauppakeskusinvestointi on palvelujen ja myös hyötyjen lisäämistä omistajille. Arina arvioi, että tulevia palveluja tulee käyttämään noin 100 000 eli 2/3 Arinan omistajatalouksista.

Kauppakeskuksen nimeksi Valkea

Arinan hanke sai tänään nimekseen Kauppakeskus Valkea. Arina järjesti alkuvuonna hankkeen nimikilpailun, johon tuli yli 500 nimiehdotusta. Osallistuneiden kesken arvottiin lahjakortteja. Lopullista kauppakeskusnimeä ehdotusten joukosta ei löytynyt, vaan nimi on pienryhmätyön jatkokehittämisen tulos.

Kauppakeskukseen suunnitellun hohtavan valkean yleisilmeen lisäksi nimi liittyy pohjoisen valoisiin kesäöihin sekä talvikauden lumeen ja jäähän. Vuodenaikojen ohella valkea yhdistyy lämpöiseen tuleen ja tulipesän arinaan. Nimi sopii myös kauppakeskuksen keskeiseen sijaintiin Pohjolan valkeassa kaupungissa.

Hankkeen vastuuhenkilöitä lisätty

Arina lisää osaltaan kauppakeskushankkeeseen vastuuhenkilöitä. Sokos-tavaratalojohtajana aloitti keväällä Anu Junnikkala-Alho. Myyntipäällikkö Hannu Salo on aloittanut kesällä Sokos Herkku –ruokakaupan päällikkönä, toimien rakennusajan myös Arinan marketkaupan projektitehtävissä. Kauppakeskushankkeen teknisestä rakennuttamisesta vastaa Arinan palvelukseen elokuun alussa siirtynyt rakennuttajapäällikkö Petri Piirala. Kauppakeskuksen liiketilojen vuokrauksessa Arinan yhteistyökumppanina toimii Jones Lang LaSalle kauppakeskuskonsultti Kaisu Pienimäen johdolla.

Uusia työpaikkoja Ouluun

Kauppakeskus Valkea on osa Oulun kaupunkikeskustan elinvoimaisuuden ja vetovoimaisuuden kehittämistä. Hanke työllistää rakennusaikana satoja rakennusalan ammattilaisia. Valmistuttuaan kauppakeskus työllistää n. 250 Arinalaista ja kaikkiaan jopa 400 työntekijää, mikä merkitsee Ouluun n. 300 uutta työpaikkaa. Hankkeeseen sitoutuu kaikkiaan yli 100 milj. euroa, esim. osuus Oulun Kivisydämen rakentamiskustannuksista on n. 10%.