Juhlaoluessa yhdistyvät pohjoisen elementit – Raikas, puolukkainen ja suunmyötäinen Omistajan Mahti


24.03.2017

Raikas, iloinen ja suunmyötäinen. Näillä laatusanoilla kuvailevat oluen ystävät Osuuskauppa Arinan juhlaolutta, joka ilmestyi kauppojen hyllyille ja ravintoloihin torstaina 23. maaliskuuta. Omistajan Mahti on pohjoisen puolukalla maustettu täysmallasolut.

Oulun Olutseura ry:n jäsenet Milja Seppälä, Jari Huttunen ja Kimmo Alatalo yllättyivät maistelutilaisuudessa myönteisesti puolukan ja maltaan liitosta.

– Tässähän tosiaankin maistuu puolukka, saisi maistua jopa enemmän. Puolukka tuntui aluksi yllättävältä valinnalta oluen raaka-aineeksi, mutta hyvin se sopii, Huttunen arvioi ensimmäistä kertaa olutta maistellessaan.

Seppälän mielestä Omistajan Mahti on parhaimmillaan, kun sen antaa hieman lämmetä jääkaappisäilytyksen jälkeen.

– Maut paranevat lämmetessään, sen huomasin heti. Vaativalle oluenystävälle tämä on varsin helppo ja suunmyötäinen olut. Puolukka voisi maistua jopa voimakkaammin, Seppälä kuvailee ensitutustumisen jälkeen.

– Odotin tummempaa ja sameampaa olutta, kun kuulin, että mausteena on puolukka. Lagerin ystävälle tämä sopii hyvin. Taattu kesäolut, Alatalo huomauttaa.

Pohjoiset maut

Oluen ystäville Omistajan Mahtia esitellyt Tornion Panimon johtaja Kaj Kostiander oli innoissaan uuden oluen saamasta vastaanotosta. Kuukaudessa kehitellystä oluesta ei haluttu tehdä puolukkamehua, vaan aito, suodattamaton, käsin tehty täysmallasolut.

– Mausteeksi valittiin puolukka, koska se on pohjoisen koreilematon marja, todellinen pohjolan superfood, hän kehuu harvinaista raaka-ainetta.

Kostianderin mukaan Omistajan Mahdissa yhdistyvät Osuuskauppa Arinan ja Tornion Panimon hellimät elementit.

– Omistajan Mahdin takana on kaksi suurta pohjoissuomalaista tarinaa. Molempien synnyn ja menestymisen taustalla ovat samat pohjoiset piirteet.

Mahti löytyi yhdessä

Omistajan Mahti sai nimensä aika vaivattomasti Arinan omassa markkinointitiimissä, johon kuuluvat Miia Salo ja Anu Mattila. Oluen lisäksi Arina tuo juhlavuoden kunniaksi tarjolle useita lähituottajiensa tuotteita.

– Olut on monille lähellä sydäntä oleva tuote. Mahti-sanaan sisältyy yhdessä tekemisen ja paikallisuuden sanoma. Laaja raati maisteli erilaisia oluita ja tästä löytyi kiva pohjoinen raikkaus. Valinta oli siksi aika selkeä, Salo perustelee puolukkaisen oluttyypin valintaa juhlaolueksi.

Pitkät perinteet

Tornion Panimon juuret juontavat vuoteen 1873. Tornionjoen rannalla, Suensaaren kaupunginosassa sijainnut Lapin Kullan tehdas suljettiin syksyllä 2010, mutta Tornion Panimo käynnistettiin uudelleen vuonna 2016 samalla paikalla.

Kostianderin mukaan uuden panimon tavoitteena on hankkia kaikki raaka-aineet ja tarvikkeet mahdollisimman pohjoisesta. Oluen lisäksi tehtaalla aiotaan valmistaa tulevina vuosina vahvoja alkoholeja.

Torniossa tuotettiin aluksi 10 000 litraa olutta kuukaudessa, mutta tavoitteena on kahden miljoonan litran vuosituotanto.