Jaamme 50 000€ lasten ja nuorten toimintaan


20.09.2019

Osuuskauppa Arina jakaa vuonna 2019 Kannustajat-tukea yhteensä 100 000 €. Tukea jaetaan kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä, á 50 000 € kerrallaan.

Äänestys on päättynyt! Kiitos kaikille osallistumisesta.

——

Osuuskaupan omistajana sinulla on enemmän vaikutusmahdollisuuksia kuin kanta-asiakkaana. Voit paitsi päättää missä asioit, myös kuka edustaa sinua osuuskaupan hallinnossa tai mille yhteisölle osuuskauppa jakaa tukea. Käytäthän näitä vaikutusmahdollisuuksiasi?

Osuuskauppa Arina tukee pohjoissuomalaista liikuntaa, huippu-urheilua, kulttuuria ja yhteiskunnallista toimintaa satoja tuhansia euroja vuodessa. Tuesta puolet kohdistetaan lasten ja nuorten toimintaan. Mm. Kannustajat-tukea on jaettu vuosina 2013-2018 yli 320 000 euroa ja Ässäkenttien rakennuttamista Pohjois-Suomeen on tuettu 230 000 eurolla.

Kannustajat-tuki nostettiin 100 000 euroon vuodessa

Arina teetti kesällä 2018 omistajille kyselyn, jossa selvitettiin osuuskaupan tukikohteiden tunnettuutta ja toiveita tuen kohdistamiseen. Lasten ja nuorten liikunta ja harrastustoiminta, avustustoiminta (esim. ruoka-apu) sekä syrjäytymisen ehkäiseminen saivat eniten kannatusta. Kyselyn pohjalta Kannustajat-tukitoiminta uudistettiin vuodelle 2019. Tukisumma tuplattiin 100 000 euroon. Tukea jaetaan kahdesti vuodessa. Mukaan voivat hakea liikuntaseurojen ja harrastusyhdistysten lisäksi avustus- ja hyväntekeväisyysjärjestöt, jotka kohdentavat tuen lapsille ja nuorille.

On aika äänestää

Kutsu Kannustajat-äänestykseen lähetetään Arinan omistajatalouksiin kuuluville sähköpostitse syyskuun aikana. Kutsun saavat kaikki, jotka ovat ilmoittaneet Arinalle sähköpostiosoitteensa, eivätkä ole kieltäneet tutkimuskyselyiden lähettämistä. Äänestysaikaa on 5.10.2019 saakka. Äänestäminen on yksi omistajien tapa vaikuttaa osuuskaupassa. Alkuvuoden Kannustajat-tuet maksetaan tammikuussa.

Syksyn 2019 hakijoihin voit tutustua tästä linkistä

Kannustajat-äänestykseen vastanneiden kesken arvotaan 3 kpl 50 € S-ryhmän lahjakorttia. Lahjakorttien voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. 

Kiitos alkuvuoden 2019 kannustuksesta!

Osuuskauppa Arinan Kannustajat-tukea haki alkuvuodelle 75 yhteisöä. Omistajataloudet antoivat sähköpostiäänestyksessä kaikkiaan reilut 7000 ääntä. Tukea saavat yhteisöt saivat yli puolet äänistä, reilut 100 – lähes 600 yhteisöä kohden. Tukea maksettiin 1500-5000 euroa yhteisöä kohden. 

Alkuvuonna 2019 Kannustajat-tukea saivat:
(Tuen suuruusjärjestyksessä)
• Hope ry Oulu
• Oulun ensi- ja turvakoti ry / Mieskaveritoiminta
• Sairaalaklovnit ry
• Team Rynkeby – God Morgon Oulu
• Lapin Sudet ry
• Pohjan Tytöt ja Sissit ry
• Et-Po 72 ry
• AC Oulu juniorit ry / Villan Pojat
• Sirkus Taika-Aika ry
• Tervarit Juniorit ry
• Hyvän mielen talo ry
• Veitsiluodon Kisaveikot ry
• Mannerheimin Lastensuojeluliiton Oulun paikallisyhdistys ry
• Kempeleen Kiri ry
• Rovaniemen Kiekko ry
• Alatornion Pirkat ry
• Haukiputaan Pallo ry
• FC-88 Kemi ry
• FC Santa Claus Napapiiri ry / FC Santa Claus Juniorit (FC SCJ)
• Rovaniemen Palloseura ry
• Mannerheimin Lastensuojeluliiton Raahen paikallisyhdistys ry