Break Sokos Hotel Leville myönnettiin Sustainable Travel Finland -merkki


04.06.2021

Osuuskauppa Arinan Break Sokos Hotel Leville myönnettiin Sustainable Travel Finland -merkki toukokuun lopussa osoituksena kestävän matkailun eteen tehdystä arvokkaasta ja pitkäjänteisestä työstä. Visit Finlandin kehittämä ”Sustainable Travel Finland” -ohjelma auttaa suomalaisia matkailualan yrityksiä omaksumaan kestäviä ja vastuullisia käytäntöjä. STF-ohjelman läpäisseet ja kriteerit täyttäneet yritykset saavat Sustainable Travel Finland -tunnuksen ja heidän toimintaansa seurataan ja tarkastellaan säännöllisesti. STF-merkki auttaa kuluttajia vastuullisten matkailualan yritysten löytämisessä.

Vastuullisia tekoja jokaisella askeleella

Osuuskauppa Arina ja sen toimipaikat, kuten Break Sokos Hotel Levi, vahvistavat toiminnallaan alueen elinvoimaisuutta, edistävät alueen yritysten keskinäistä yhteistyötä ja turvaavat palveluja niin kasvukeskuksissa kuin harvaan asutuillakin alueilla. Osana ”Sustainable Travel Finland” -ohjelmaa Break Sokos Hotel Levin väki on konkretisoinut toimintaansa ekologisen, taloudellisen, sosiokulttuurisen sekä eettisen vastuullisuuden kautta. Lisäksi toiminnassa on pitänyt miettiä mm. vierailijakokemuksen kehittämistä, omien toimintojen vaikutusta käytettävän infrastruktuurin kestävyyteen, ilmastonmuutokseen sopeutumista ja sen hillitsemistä sekä paikallisen yhteisön huomioimista osana omaa yritystoimintaa.

– Sustainable Travel Finland -ohjelmaan osallistuminen on ollut todella upea projekti. Vaikka olemme toimineet hyvin vastuullisesti jo aiemmin, on ollut hienoa herätä miettimään mitä kaikkea jo teemme ja missä voimme vielä parantaa. Tämä prosessi konkretisoi tekemistämme yhä vahvemmaksi, kertoo Break Sokos Hotel Levin hotellijohtaja Lassi Lehosmaa.

– Sosiokulttuurisessa osiossa kävimme läpi yhteistyötä alueellisten ruoka- ja juomatoimijoiden sekä palveluntarjoajien, kuten ohjelmapalveluyrittäjien kanssa. Lisäksi tämän otsikon alla mietittiin henkilökunnan hyvinvointia, lasten ja nuorten liikuntamahdollisuuksien lisäämistä, hyväntekeväisyystyötä sekä Levin yhteisössä mukana toimimista, Lehosmaa avaa yhtä tunnustuksen edellytyksenä olevaa osiota.

– Toimme hakemuksessamme esiin myös jatkuvan vastuullisuustyömme, josta hyvänä esimerkkinä ensimmäisenä Levillä saamamme Green Key -ympäristösertifiointi. Osuustoiminnallisena yrityksenä meille on sydämen asia pitää huoli Pohjois-Suomesta, sen luonnosta ja ihmisistä. Haluamme toimia itse vastuullisesti mutta myös mahdollistaa vieraillemme vastuullisen matkailukokemuksen. Kerromme muun muassa lapsivieraillemme Onni Oravan ympäristöpassilla, kuinka jokainen meistä voi ottaa luonnon ja ympäristön paremmin huomioon. Haluamme pitää omalta osaltamme huolen siitä, että Levi ja Kittilä, sekä koko Lappi säilyy yhtä upeana paikkana myös tulevaisuudessa, Lehosmaa toteaa.

– Toivottavasti tulevaisuudessa mahdollisimman moni Levin matkailuyritys lähtee mukaan Sustainable Travel Finland -ohjelmaan, jolloin koko Levin matkailualue voisi saada sertifikaatin. Se olisi mahtavaa ja siinä onnistutaan, kun tehdään yhdessä, Lehosmaa suitsuttaa.

Lisätietoja:

Lassi Lehosmaa, hotellinjohtaja, Break Sokos Hotel Levi, +358 50 363 7660, lassi.lehosmaa@sok.fi