Arinan oppilaitosyhteistyö ja kesätyöllistäminen esillä Valkeassa – juhlavuoden lahjoitus Oulun yliopistolle


01.02.2017

Osuuskauppa Arina järjestää 100v juhlavuonna yleisölle avoimia teematilaisuuksia Kauppakeskus Valkeassa. Keskiviikkona 1.2.2017 Valkean kesäkadulla oli teemana oppilaitosyhteistyö ja kesätyö. Samalla julkistettiin Arinan juhlavuoden lahjoitus Oulun yliopistolle.

Kesätöissä osuuskauppatoiminta tutuksi

Arina työllistää tänä kesänä varsinaisiksi kesätyöntekijöiksi noin 250 pohjoissuomalaista, ja lisäksi noin 750 nuorta, mikäli valtakunnallinen Tutustu ja tienaa -harjoitteluohjelma toteutuu.
Kesätyöpaikkojen haku päättyy 12. helmikuuta. Kesätyö- ja harjoittelupaikkoja on tarjolla Arinan Prismoissa, S-marketeissa, Saleissa, Sokos Pukumiehessä, Kodin Terrassa, ABC-liikennemyymälöissä ja kahviloissa, ruokaravintoloissa sekä hotelleissa koko osuuskaupan toimialueella Pohjois-Suomessa.

Moni kesätyöntekijä jatkaa syksyllä ja tulevina sesonkeina työskentelyä Arinassa opiskelujen ohella osa-aikaisina, osa myös seuraavana kesänä.

– Kutsumme Oulun ja ympäristön marketteihin sekä Sokos Pukumieheen hakeneet ”ÄSSÄ-deiteille” eli pikahaastatteluun Terminaalin Areenalle, kertoi Arinan henkilöstöasiantuntija Marika Mattila.

Yhteistyötä koulun ja työelämän välillä

Arina työllistää kaikkiaan yli 2700 työntekijää yli 170 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea.

– Arinalaisten tehtävä on vastata pohjoissuomalaisten kotitalouksien tarpeisiin myös seuraavat 100 vuotta. Teemme pitkäjänteistä aktiivista yhteistyötä paikallisten oppilaitosten kanssa. Yhteistyöllä varmistetaan koulutusten työelämälähtöisyys ja tarjotaan nuorille mielenkiintoisia työ- ja harjoittelumahdollisuuksia, kertoi Arinan kehityspäällikkö Piia Pesola-Raappana.

Oppilaitosyhteistyön paneelikeskusteluun osallistuivat professori Satu Nätti Oulun yliopistosta, kehittämispäällikkö, yliopettaja Jouko Isokangas Oulun ammattikorkeakoulusta, koulutuspäällikkö Esa Koppelo Oulun seudun ammattiopistosta, työelämäasiantuntija Jari Keisu Luovista sekä aluepäällikkö Jussi Ylitalo Yrityskylästä. Arinaa edusti kehityspäällikkö Piia Pesola-Raappana.

Juhlavuoden kunniaiksi 100 000 euron lahjoitus Oulun yliopistolle

Osuuskauppa Arina tukee 100v juhlavuonna yhteensä n. 300 000 eurolla pohjoissuomalaista liikuntaa, kulttuuria ja yhteiskunnallista toimintaa. Aiemmin julkistettiin juhlavuoteen liittyen Arinan lahjoitus Oulun museo- ja tiedekeskus Luupille. Oppilaitosyhteistyöhön liittyen Valkean kesäkadulla julkistettiin 1.2. Arinan lahjoitus Oulun yliopistolle ja julkistetaan myöhemmin Rovaniemellä myös Lapin yliopistolle. Arina on lisäksi mukana rakennuttamassa ennätysmäärän Ässäkenttiä Pohjois-Suomeen.

Oulun yliopiston lahjoituksen vastaanottivat rehtori Jouko Niinimäki ja yhteyspäällikkö Sakari Jussi-Pekka sekä luovuttivat Arinan toimitusjohtaja Veli-Matti Puutio ja markkinointijohtaja Pasi Ruuskanen.